Ilotulitus koskella

Auton valokeilan yläpuolella yötaivalle kohoaa korkea revontulipilari. Olen ajamassa edellisillan revontulien tähystyspaikalle kosken rannalle, mutta aprikoin ehtisinkö sinne saakka ennen kuin revontulten loimut sammuvat.

Parkkipaikalla päätän mennä lähimpään mahdolliseen kuvauspaikkaan ylävirran puolelle, koska alavirran kuvauspaikalle on pitempi matka. Kun olen saanut kameran kuvausvalmiiksi, ei korkeita revontulipilareita enää näy, mutta juuri puiden latvojen yläpuolella koillisesta luoteeseen näkyy vahva revontulivyö. Sen valo riittää valaisemaan virtaa niin, että takarannan metsä heijastuu veteen. Kaari pysyy liikkumattomana ja mietin jo käykö samoin kuin eilen, jolloin lupaavasti kirkastunut kaari himmeni ja näytelmä loppui ennen aikojaan.

En osaa sanoin kuvata sitä tunnetta, kun yön pimeydessä taivas yht'äkkiä leimahtaa roihuun. Niin ei käy aina ja siksi revontulien jahtaamiseen ei kyllästy. Muutamassa sekunnissa revontulivyö herää eloon ja näytös voi alkaa.

Näytöksen päättää taivaankannen korona, ensimmäistä kertaa tänä talvena. Edellisen kerran näin koronan viime syyskuun alkupuolella.

Värit hiipuvat revontuliharsoksi, josta nousee himmeitä pilareita ylös. Päätän lähteä kotiin.

Puolen yön jälkeen olen menossa nukkumaan, mutta vilkaisen vielä ulos. Uusi näytös on alkanut. Arki-iltoina Rukan katuvalot sammutetaan yöksi, joten nyt ei tarvitse kuin mennä pihalle ja virittää jalusta ja kamera paikalleen. Tämä myöhäisnäytös on ihan erilainen kuin alkuillan. Taivaalla on joka puolella nopeita välähdyksiä, kuin suuri valonheitin pyyhkisi pitkin taivasta. Nuo välähdykset ja staattisemmat vihreät revontulikaaret ovat ainoat valot yössä, joten on pimeää. Nyt on väännettävä reippaasti ISOa isommaksi. Siitä huolimatta nopean välkkeen saaminen kuvaan on hankalaa. Välkkyvä valo on väriltään pinkkiä.

Taivaan ilotulitus oli jatkunut aamuun saakka, mutta sinne asti en jaksanut valvoa.

Lainaan fb:n Revontulikyttääjien sivulta muoniolaisen revontulikuvaajan ajatuksia, joista jokaisen voin omalta osaltani allekirjoittaa:  
Ilta valui ohi kevyesti, henkisesti leijaillen. Kaikessa hektisyydessään, miljoona härdelliä kameran nupeilla kerrallaan ja silti, tunsin pysähtyväni tähän hetkeen, eläväni kuunloisteen ja revontulien sisällä, miettimättä tulevaisuutta tai kaipaamatta tämän hetken ulkopuolelle. Hetkeen irtaantuminen vapautti, oman elämän etääntyessä kauemmas.
(Taisto Makela)