Lintuniemi yöllä ja päivällä

Huhtikuun loppupuolella on ollut taas revontuliaktiivisuutta. Alkaa olla viime hetket revontulikuvauksiin, koska valoa riittää illalla pitkään. Vielä puolenyön maissa lännen-luoteenpuoleinen taivas kajastaa päivänvaloa. Toiveena saada kuvatuksi kauden viimeiset revontulet pakkasin repun ja kympin uutisten jälkeen lähdin ajelemaan katuvalojen ulottumattomiin.

Ajoin kohti vakiokuvauspaikkaani, mutta muutaman kilometrin jälkeen tulin toisiin ajatuksiin. Pohjoisen ja idän taivaalle oli hiipinyt pilviä, sen sijaan lännen suunnalla oli selkeä taivas. Auton nokka kääntyi kohti Karttulaa. Olin joskus kartalta katsellut mahdollisia revontulikuvauspaikkoja Kuopion ympäristössä ja nyt muistui mieleen Virmasveden Lintuniemi.

Jätin auton tienvarren parkkipaikalle ja jalkauduin polulle. Kapea ja lähes kaksi kilometriä pitkä Lintuniemi on luonnonsuojelualuetta. Harjun laella kiemurtavaa polkua oli helppo kulkea otsalampun valossa. Välillä yritin kurkkia puiden välistä pohjoisen taivasta, mutta revontulten loimotusta ei näkynyt. Tulin niemen kapeimpaan paikkaan, jossa vähimmillään on leveyttä vain pari metriä. Ajattelin katsoa kameran silmällä näkyykö merkkiäkään revontulista, mutta jo kameraa jalustalle viritellessä taivaalla oli paljain silminkin havaittavissa himmeä revontulivyö.

Juuri kun olin saanut kameran valmiiksi, heräsi revontulivyö eloon. Tämä oli jo kolmas kerta vähän ajan sisään kun revontulinäytös alkaa juuri kun tulen paikalle ja saan kameran kuvauskuntoon. Revontulitaikaa!

Kaaren lännenpuoli oli aika himmeä, koska iltataivas valaisi vielä, mutta idän puolella värit olivat voimakkaammat. Ihan metsänrajan yläpuolella pilvikerros hohti kaupungin valoja. Siitä huolimatta hetken vilistänyt revontulten nopea punainen valojuova erottui hyvin.

Lopuksi taivaalle jäi violetti viiru, joka kohosi ylös taivaankannelle.

Revontulien vastakkaiselta puolen järven takaa, yli kahdenkymmenen kilometrin päästä, pilvissä hohtivat Suonenjoen ja Rautalammin valot.

Pilvet vyöryivät peittämään revontulia, mutta kotimatkallakin pilvien raosta hehkui vihreää valoa.

Yön pimeydessä Lintuniemen maisemia ei paljon voinut katsella, mutta seuraavalle päivälle järjestyi tilaisuus nähdä Virmasveden rantoja päivänvalossa. Lintuniemen etelärannalle oli pakkautunut paksuja jäälauttoja.

Kilisevä ja helisevä puikkojää on merkki jäiden heikkenemisestä.

Lintuniemen kapein kohta, eli edellisyön revontulikuvauspaikka.

Niemen kärjessä on todella vanhoja mäntyjä.

Lintuniemen kärki.

Niemen nokasta oli revennyt railo ja rannan lähellä avovettä, jonka lokit ja sorsat olivat tietenkin löytäneet.

Autuaankannas erottaa Virmasveden ja Autaanlammen. Suonenjoki-Karttula maantie kulkee kannasta pitkin. Paikka on minulle tuttu jo lapsuudesta. Kun kävimme Karttulassa sukulaisvierailuilla, pysähdyimme joka kerta Autuaankannaksella suurta Virmasvettä ihmettelemään. Kannaksen erikoinen nimi jäi silloin mieleen. Nykyisin Autuaanlampi on virkistyskalastuspaikka ja kesäaikaan matkailijoita palvelee kioski.

Näkymä Autuaanlammelta kannaksen yli Virmasvedelle.

Paikka kartalla (Paikkatietoikkuna) Lintuniemi

Korkeakoski jään ja lumen alla

Normaalikeväinä tähän aikaan Maaningan Korkeakoskella kuohuu. Olihan se tiedossa, että nyt ei kuohuisi, mutta kauniina pakkasaamuna lähdettiin kuitenkin katsomaan miltä koskella näyttää.

Tarvittiin kaikki mahdolliset apuvälineet, että pääsin laskeutumaan jyrkkää rinnettä alas kurun pohjalle. Jalassa oli liukuesteet ja kävelysauvat vielä lisätukena. Siitä huolimatta piti roikkua välillä toisella kädellä portaan kaiteessa.

Uomassa oli sentään pieniä aukkoja suurimman virtauksen kohdalla. Ja kuuluihan sieltä kohinaakin.

Huomio kiinnittyi nyt pieniin yksityiskohtiin, jään muotoihin ja jään alla vilahtelevaan virtaukseen.

Löytyipä sieltä pieni auringonsädekin.

Kosken alla lunta oli vielä reilummin, noin 40 senttiä.

Lumen ja jään peittämä Korkeakoski 22.4.2017.

Samaan aikaan kaksi vuotta sitten vedet olivat jo valloillaan. (20.04.2015)

On siinä vielä auringolla sulattamista.

Sillan alta löytyi kauniita jääpuikkoja.

Potkukelkkakelit jatkuvat

"Vuodet eivät ole veljeksiä" on vanha sanonta. Se on taas on todettu paikkansapitäväksi tämän huhtikuun aikana. Vuonna 2014 meloin Kallavedellä 18.4. Nyt Kallavettä peittää puolimetrinen jää. No, olosuhteiden mukaan mennään. Koska ei voi meloa, niin sitten huristellaan potkukelkalla jääkantta pitkin. Kulunut viikko on suosinut jäällä liikkujia. Yöllä on ollut pakkasta, joten jää ei ole paljoa pehmennyt edes iltapäivään mennessä.

Eväsretki Selkä-Havukan laavulle.

On mukava istua laavulla auringon lämmittäessä.

Tulilla istuin myös Hietasalossa kun potkuttelin sinne ja takaisin aikaisin aamulla.

Kaunis aamu on myös mökkimaisemissa Sorsavedellä ja Kuvansijärvellä. Lähden liikkeelle Laajalahdesta. Rantakoivikon luona pysähdyn ihmettelemään. On siinä jotain outoa kun olen jäällä potkukelkan kanssa ja rannan puissa konsertoivat peipposet ihan kuin kesällä.

Aamuauringon värittämien kurkien ylilento sävähdyttää.

Ketun jäljet johtavat lahden yli.

Ihastelen vaiveron hehkuvia lehtiä.

Rantapenkan vieressä on sulaa. Pohjavesi puskee pintaan hiekkakankaalta. Siinä on hyvä juomaveden ottopaikka.

Vaihdan niemen toiselle rannalle Kuvansijärven puolelle. Tämä mänty on esiintynyt usein syksyisen sumuaamun kuvissani.

Pidän evästauon Kilpikosken laavulla. Paluumatka onkin puskemista vastatuuleen. Tuuli on pitkästä aikaan etelän suunnalta. Jokohan sää nyt alkaisi lämmetä.

Jäähän säilötty haavanlehti on kuin edellisen syksyn tervehdys tulevalle keväälle.

Kotimatkalla kuvaan auton ikkunasta pelloilla ruokailevia kurkia ja joutsenia.