Ilta-aurinko ja kuu Riisitunturissa

Iltakymmeneltä laitan repun selkään Riisitunturin parkkipaikalla ja lähden nousemaan kohti Riisitunturin lakea. Noin puolessa matkassa poikkean polulta oikealle. Rinnesuojuotti, joka lähtee viettämään alas melkein tunturin laelta, 450 metrin tasolta (Riisitunturi 466 mpy) on mielenkiintoinen. Suolta on avarat näkymät Kitkajärvelle ja saanpa muutaman hillankin poimittua maistiaisiksi suon laidalta. Aiemmin kesällä suon ympäristöstä löytyy paljon kirkiruohoa, nyt ne ovat jo kuihtuneet.

Panoraamatekniikalla saan koko suon yläosan mahtumaan yhteen kuvaan.

Laskevan auringon valo viistää tunturin rinnettä ja kohdevalaisee  käkkyrämäntyjä. Kitkajärven takaa näkyvät Rukan ja Valtavaaran rinnejonot.

Laelle päästyäni huomaan auringon olevan vielä niin ylhäällä, että arvelen ehtiväni käymään Ikkunalammella ennen auringonlaskua.

Pohjankatinliekoa ja mustikanvarvukkoa jossa jo nyt on punaiset lehdet

Ikkunalammella aurinko näkyy vielä puiden latvojen takaa.

Sitten takaisin tunturin korkeimmalle paikalle katsomaan kun aurinko painuu Nuolivaarojen taakse piiloon.

Kuu on noussut etelän taivaalle jo ennen auringonlaskua. Se on lähes täysikokoinen, mutta vasta seuraavana iltana on täydenkuun kuutamo. Kuusamossa ja Posiolla tuo odotettu kuunpimennys ei sitten näkynytkään, koska pilvet peittivät taivaan. Tähän Riisitunturilta etelään päin avautuvaan maisemaan kuuluvat nykyisin myös tuulimyllyt. Ne erottuvat valkeina tikkuina kuun alapuolella.

Aurinko laskee ja kuu jää valaisemaan kesäyötä.

Muojärvi ja Rajasaari

Kajakkiin on pakattu teltta, makuupussi, makuualusta, keitin, varavaatteet ja evästä. Tällä varustuksella aioin selvitä seuraavan vuorokauden Muojärvellä. Olen saanut kyydin Sossonniemen kalasatamaan, jossa pakkaan kajakin ja käännän keulan kohti järvenselältä rullaavia aaltoja. On heinäkuun lämpöjakson ensimmäisiä hellepäiviä, mutta avaralla selällä itätuuli puhaltaa sen verran, että olo ei tunnu tukalalta.

Korkeasaari on lähin leiri- ja tulipaikka Sossonniemestä lähdettyä. Nyt kierrän vain saaren sen hiekkarantoja ihaillen ja jatkan matkaa järven etelärannan tuntumassa.

Pidän kelluntataukoa tuulensuojassa pienen saaren laguunissa. Kajakin alla on vettä reilu kymmenen senttiä. Pikkukalat tulevat ihmettelemään kajakin ympärille.

Rajasaari on Korkeasaaren tavoin hiekkarantainen. Itäranta on hyvin matalaa, mutta heti niemenkärjen takana on kymmenen metrin syvänne. 


Saaren koilliskulmalla on ulostyöntyvä noin 150 metriä pitkä hiekkaniemi, Särkkä. Niemen länsirannalla on leveä laguuniranta. Pari moottoriveneseuruetta ja muutama meloja on asettunut viettämään kesäpäivää tulipaikan ympärille. Minä melon vähän kauemmas niemen tyveen ja alan pystyttää leiriä.

Illan mittaan rannalla käy vielä muutama venekunta, mutta sitten ranta tyhjenee ja jään yksin odottelemaan auringonlaskua.

Tuuli on tyyntynyt yöksi ja järvenselkä tasoittuu peiliksi. On mukava istua rannalla kun on lämmintä mutta ei minkäänlaisia ötököitä kiusana.

Melontaretkieni perinteisiin kuuluu nousta katsomaan myös auringonnousu. Pohjoisen taivaalla punertaa jo.

Niin punertaa myös etelän taivaan vastarusko.

Aurinko nousee noin kilometrin päässä olevan Kivisaaren takaa.

Vesi syövyttänyt hiekkamaata männyn juurien ympäriltä, mutta vielä puu jaksaa sinnitellä rantapenkassa.

Auringonnousu on nähty, painaudun telttaan jatkamaan unia.

Kelpaa herätä uuteen päivään kun teltan oviaukosta näkyy tyyntä järvenselkää ja selkeä taivas.

Ensin aamukahvit ja sitten kiireetöntä leirin pakkailua, joka on nyt helppoa kun kajakin sai melkein teltan viereen.

Rajasaaren pohjoisrannalla rantaviivan tuntumassa on matalaa, mutta heti rannasta kohoavat jyrkät harjanteet.

Hauska nimi kahdella pienellä saarella, Uupuneet. Kauempana oikealla Korkeasaari.

Korkeasaaren edustalla on järvisätkinkasvustoa. Järvisätkimen kukat kiinnostavat tytönkorentoja. Mutta mitkä silmät tuijottavat veden alta?

Tytönkorento matkustaa hetken kajakin kannella.

Sossonniemen kylä ja kalasatama näkyvissä. Matka Muojärvellä on päättymässä.

Naruskalla

Kolmen sukupolven naiset viikonloppumatkalla Sallan Naruskassa

Kukkia, jokimelontaa, vesiputous, luolat, lähdepuro, rantamaisemia, kävelyä poropoluilla, letunpaistoretki ja mahtava aamuyön aurinkonäytös joella. Siinä yhden viikonlopun elämyksiä Naruskalla. Kullajoen putouksesta ja luolista kerroinkin edellisessä postauksessa.

Matkalla Naruskalle kuvasimme tienpenkan kukkaloistoa Hanhikankaan kylän luona. Muutaman kilometrin matkalla on monenlaista kukkaa, harvinaisempina masmalo ja soikkoratamo. Koululaisemme sai hyviä täydennyksiä kesäloman kasvikuvaustehtävään.

Pulskaneilikka on Lapissa melko yleinen tienvarsikasvi.

Hanhikankaan tienvarren masmalot ovat erilaisia kuin harjumasmalot joita olen tottunut näkemään Savossa. Paikkakuntalaiselta Pirjolta sain tietää, että samanlaista pitkävartista masmaloa kasvaa rajan takana Venäjän Ala-Kurtin lentokentän laidalla. Varmaan kasvi on levinnyt siemenestä esim. autonrenkaisiin tarttuneena.  

Soikkoratamo on mielenkiintoinen löytö.  Se on kovasti eteläinen kasvi, mutta Kasviatlaksessa on Sallan kohdalla pari täppää, jotka kertovat esiintymästä. Satuimme löytämään niistä toisen. Joukkomme nuorimmainen löysi kukan ja minä kaivoin muistin sopukoista sille niemen.

Rovakaltioharjujen maasto on helppokulkuista tasaista hiekkakangasta jossa voi kulkea missä vaan. Porot kulkevat kuitenkin tiettyä reittiä, joten harjuilla risteilee poropolkuja. Hiekkaharjussa on suppia, painanteita jotka ovat muodostuneet jääkauden jälkeen soraharjuun jääneiden jäiden sulamisesta.

Yht'äkkiä säikähdän kun ihan jalkojen juuresta kuuluu parkaisu ja metsorouva pyrähtää viipottamaan pitkin varvukkoa. Koppelo haluaa johdatella minua kauemmas, joten en jää kurkkimaan montako poikasta pesässä on, vaan kuljen vähän matkaa koppelon perässä ja lähden sitten nousemaan harjun rinnettä toiseen suuntaan.

Viime syksynä jokivarresta löytyi kiinnostava rinnelähteikkö, nyt etsin karttaan merkittyä toista lähdettä ylävirran suunnasta. Kännykkään ladattu Karttaselain on hyvä apu etsinnässä. Sen GPS-paikannuksen avulla lähde löytyy helposti.

Lähdepuro tulee esiin maan alta ja virtaa sorapohjaisena sammalten reunustamana kohti Naruskajokea.

Kristallinkirkasta ja jääkylmää vettä kelpaa koukata vesipulloihin

Lähde ympäristöineen on kuin pieni paratiisi, rehevää vihreyttä tulvillaan.

Kaarlenvaltikka viihtyy joenvarsiniityllä. Se on Etelä-Suomessa harvinainen, mutta Lapissa melko yleinen.  Kun katsoo tarkemmin yksittäistä kukkaa, tulee mieleen nyrpeä naama, eli angry flowers?

Rantaheinikon sininen kaunotar on kellosinilatva

Naruskajoen Keskimmäinen-Vartto ja sen viereinen rantaniitty

Naruskajoki on noin 50 kilometriä pitkä, mutta sen melominen päästä päähän onnistuu vain runsaan veden aikaan kokeneilta koskimelojilta. Joki on kunnostettu 90-luvulla, toisin sanoen koskiin on siirretty kiviä, ja se aiheuttaa melojille haastetta.  Mutta varsinkin joen yläjuoksulla on pitkiä suvantopaikkoja, joissa on hyvä meloa sekä ylä- että alavirtaan.

Tästä nivasta selvisimme ylös reippaalla melonnalla. Kuvassa virtaus ei näytä suurelta, mutta tosissaan sai meloa vastavirtaan.

Meloessa on mukava katsella joen pohjan kultaista hiekkaa, pyörteitä ja painanteita.

Muutama vesilintupoikuekin nähtiin

Olipa siellä vähän isompiakin vesilintuja

Saukkojärvi on vajaa kolme kilometriä pitkä ja reilu puoli kilometriä leveä järvi ihan rajavyöhykkeen tuntumassa. Järven pohjoispäässä on veneranta ja Sallan yhteismetsän ylläpitämä tulipaikka.

Saukkojärven matalaa hiekkarantaa.

Saukkojärven retkipäivänä ei metsäpalovaroitusta ollut vielä annettu Lappiin, joten teimme letun- ja makkaranpaistotulet grillikatokseen.

Kahden aikaan aamuyöstä auringon valo ei vielä yllä jokiuomaan, mutta pohjoisen taivas punertaa joen takana. Hentoa usvaa leijuu joen yllä. Lämpötila on pudonnut päivän hellelukemista alle kymmeneen asteeseen. On mukava kulkea joen rannalla kun ei ole paarmoja eikä itikoita.

Puoli tuntia myöhemmin aurinko tulee esiin ja sen lämpö saa joen usvapilvet liikkumaan.


On kultaisen valon hetki ja hieno loppunäytös Naruskan vierailulle.