Jääputous

Lauantai-illan hämärtyessä pakkanen alkoi kiristyä.  Päivällä taivas oli pilvessä, satoi kevyttä pakkaslunta mutta iltaa kohti selkeni. Lähdin käymään jääputouksella. Neljäntoista asteen pakkanen hyytävään viimaan yhdistettynä vaati naparetkipukeutumisen.  Testattavana oli uusi pilkkihaalari. Kameran kanssa liikkuessa joutuu usein kahlaamaan, ryömimään, istumaan tai makaamaan pitkin pituuttaan hangessa.  Niinpä olin tullut siihen tulokseen että tarvitsen kunnon talvihaalarin. No hyvinpä se täytti tehtävänsä. Kuiva pakkaslumi ei tarttunut liukkaan kankaan pintaan, ylimääräset vahvikkeet polvissa eristivät hyvin ja korkea kaulus ja huppu suojasivat tuulelta.
Kun ehdin putouksen alle oli jo pimeää joten laitoin kameraan valmiiksi bulb-tilaan koska kolmenkymmenen sekunnin valotusaika ei olisi riittävä.  Tarkennuksen laitoin myös manuaalisäädölle kun olin ensin lampulla valaisten katsonut automaattitarkennuksella sopivan tarkennusetäisyyden.  Pidin suljinta alhaalla reilut pari minuuttia.  Vieläkin pitempi valotus olisi ollut tarpeen mutta en jaksanut olla liikkumatta paikallani pitempään. Pitäisi kai hankkia kaukolaukaisin (taas lisätarpeita).

Sininen putous

Vuorossa oli valaistuskokeilu. Olin varannut mukaan sytytyspaloja joilla oli tarkoitus valaista putous. Vaihtoin kameran säädöt automaattitarkennukselle ja palautin valotusajan kolmeenkymmeneen sekuntiin. Ryömin putouksen alle ja laitoin tulen sytyspalaan.  Se valaisi koko kallioseinän ja jääputouksen.  Sytyspalassa riitti tulta yllättävän pitkään. Yhden palan valossa ehdin ottaa viisi kuvaa vaikka valotusaika oli se kolmekymmentä sekuntia.  Tulen loimu loi lämpimän tunnelman kylmään talviseen iltaan. Vaan mitäpä miettivät ne autoilijat jotka sattuivat ajamaan ohi viidenkymmen metrin päässä olevalla tiellä.  Keskellä pimeää metsätaivalta yht'äkkiä outoa valoa.  

Valaistu putous

Pakkasyön jälkeen

Sunnuntain vastaisena yönä pakkanen laski kahdeksaan asteeseen.  Vielä eilen Pajukannan ja Heposaaren välisessä salmessa vesi liikkui, mutta yön aikana pakkanen oli rakentanut jääkannen joka ulottui saarien taakse Kuokanselän reunamille.  Melontakausi taisi nyt loppua ainakin toistaiseksi, ehkä koko talven ajaksi. 

Toisaalta, sanotaan että marraskuun talvi ei kestä, joten saa nähdä miten jäiden vielä käy. Eipä se olisi ensimmäinen kerta kun jäät sulavat kertaalleen ennen lopullista jäätymistä. 

Pakkanen oli koristellut jääköynnöksin grillimajan ikkunat

Sikkoinleuassa vesi virtaa

Kaamosta kerrakseen

Marraskuu ei tosiaan ole suosikkivuodenaikani ja viime päivät ovat olleet todellista kurjuuden maksimointia. On loskaista ja pimeää ja lisäksi olen kolmatta päivää kunnon flunssan kourissa. Monta vuotta olen onnistunut välttelemään syysflunssaa, mutta nyt se iski oikein täydellä teholla. Kuumetta, nuhaa, yskää ja kirvelevät silmät, huh.
Enpä keksinyt muuta piristystä pimeään kun laittaa tulet uuniin ja sytytellä kynttilöitä.

Yön aikana oli satanut muutaman sentin lumihöttöä joka oli tarttunut puihin joten päivän valjettua maisema näytti vähän mukavammalta.  Koska aamulla ei ollut enää kuumetta, pukeuduin lämpimästi ja lähdin pienelle kierrokselle lähimaastoon.  Metsän aluskasvillisuus oli saanut lumikuorrutuksen, samoin koiranputken ja maahumalan kukinnot nousivat lumella koristeltuna esiin.  Kävin läheisellä tukinpudotuspaikalla katsomassa onko pikkuinen lähde toiminnassa. Keväällä siitä pulppusi vesi korkealle kuin pienestä suihkulähteestä.  Kyllä siellä nytkin vesi liikkui. Puolenkymmentä reikää pulputti vettä maan sisästä ja sai lammikon sorahiutaleet liikkeelle. Ihan kuin vesi olisi kiehunut.

Koillisen suunnalta alkoi tuulla ikävästi lahdelle ja paksusta vaatetuksesta huolimatta alkoi palella, joten oli aika kääntyä kotiin päin keittelemään kuumaa juotavaa.

Yön aikana oli tullut vähän lunta

Vesi pulppuaa hiekan läpi

Löytyipä väriäkin

Norppa kävi vierailulla

Lauantaiaamupäivällä olin kolmivuotiaan tyttärentyttäreni Pinjan kanssa rannalla etsimässä järvisimpukankuoria. Yht´äkkiä näin jotain liikettä laiturin luona. Kun katsoin järvelle näin norpan kelluttelevan muutaman metrin päässä rannasta. Ehdimme molemmat katsella sitä hetken kunnes se sukelsi. Minulla oli kamera mukana mutta olin kääntänyt sen olkapäällä selän puolelle, joten en ehtinyt saada siitä kuvaa läheltä.  Kohta norppa kuitenkin sukelsi uudelleen pintaan vähän kauempana ja lähti uimaan meitä kohti. Nyt ehdin napata yhden kuvan muistoksi vierailusta. Olipa se elämys meille molemmille.

Tulilla

Pilvet roikkuvat vetisinä melkein puunlatvojen tasalla. On synkkää ja märkää, mutta seitsemän plusastetta tuntuu melkein lämpöiseltä, varsinkin tuulelta suojassa. Ja tuulensuojassa olemme, kallionkolossa nuotiolla. Tulimme havujen hakuun Leppävirran Kiviniemeen. Mökkitontin nuotiopaikan kalliolaavu antaa suojaa sateelta ja tuulelta. Ja tunnelmaa tuo tervastuoksuinen tuli. Tervaskiehisiä veistän muutaman lastun nuotion läheltä vanhasta kannosta. Siitä on riittänyt syttypuita jo kahdeksan kesää; niin kauan kun olen tällä tontilla käynyt. Muutama pieni tervaslastu riittää antamaan alun vähän kostuneiden nuotiopuiden sytyttämiseen. Ja lisäbonuksena tulee tervan tuoksu.

Kun tuli on syttynyt, laitan mustakylkisen nokipannun tulen ylle ja makkarat paistumaan.

On jotenkin erilaista istua nuotiolla lokakuun viimeisen päivän hämärässä. Ainoita ääniä ovat tuulen humina korkealla puitten latvoissa ja tulen ritinä nuotiossa.  Tuntuu kuin luonto olisi valmistautunut vastaanottamaan talven lumet ja pakkaset. Mutta vielä väreilee veden pinta harmaana Herralanlahdella. Tarvitaan kunnon pakkanen ennen kuin syvä lahti jäätyy.   

Kahvi kiehuu ja makkarat kypsyvät. Sade yltyy ja tuuli painaa pisaroita kalliolaavuumme.  

Aika lähteä kohti kotia.