Kuukkelimetsässä

Päivän sää on harmaa ja märkä niin kuin se on ollut jo pitkään. Katselin lokakuun aikana ottamiani kuvia ja niiden perusteella sanoisin, että lokakuussa ei ole ollut kuin viisi aurinkoista päivää, ja ne kaikki olivat lokakuun ensimmäisellä viikolla. Ei ihme jos tuntuu siltä, että aurinko on kadonnut kokonaan.

Kuusamon lumet tulivat ja menivät. Kuukkelimetsän sammalien juurella on vielä vähän lumihärmää. Puolenpäivän aikaankaan ei valoa ole paljon, joten kameran ISO-arvoa on käännettävä reilusti tuhatlukuihin.

Ensimmäisenä paikalle tulevat hömötiaiset. Ne hyppelehtivät ja poukkoilevat sen verran nopeasti, että on hankalaa saada niistä terävää kuvaa.

Useimmat kuvausyritykset tuottavat ns. taidekuvia.

Olemme olleet paikalla noin viisitoista minuuttia, kun alkaa kuulua tuttua ääntelyä ja puiden oksilla kahahtelee. Kuukkelit ovat saaneet tiedon, että nyt olisi evästä tarjolla ja tulleet tarkistamaan tilannetta. Olisi mielenkiintoista tietää miten kuukkelimetsän tiedonvälitys toimii.

Kuukkelit eivät paljon arkaile. Ruokaa tullaan hakemaan kädestä ja rohkeimmat yrittävät availla maassa olevaa eväspussia. Hömötintitkin ottavat mallia kuukkeleista ja tulevat kädestä syömään. Hömötiaisen nokka on muuten aika terävä, totesin kun tintti napautti nokallaan sormenpäätäni.

Yksikään ruoanmuru ei jää linnuilta huomaamatta. Kaikki mitä on tarjolla kerätään nokkaan ja viedään piiloon tai syödään.

Eväspussi on tyhjentynyt, mutta kuukkeli katselee vielä toiveekkaana perään poistuessamme paikalta.

Talven odotusta Naruskajokivarressa

Forecan lumensyvyyskartta kertoo oudon tilanteen. Suomineidon helmojen itäpuolella on etelästä aina Kainuun paikkelle merkintöjä lumen määrästä, Ilomantsissa jopa 17 senttiä (26.10.) Pohjois-Suomi on kartan puolestavälistä ylös täysin lumetonta. Mutta ajellessamme kohti Sallan Naruskaa on nähtävissä muutos lumitilanteeseen. Ohut lumihärmä peittää maata ja puiden oksia. Lisää lunta satelee koko ajan.

On mukava kävellä puistomaisessa metsässä. Metsänpohja on pehmeää sammalikkoa, joka jo hieman kahahtelee jalan alla. Pakkanen on alkanut jäädyttää maan pintaa. Lämpö on kuitenkin nollan paikkeilla, joten ei taida talvi vielä tähän tulla. (eikä tullutkaan)

Talitintti tulee seuraksi. Se poukkoilee vilkkaasti kuusen oksien suojassa, joten en onnistu saamaan sitä kuvaa, vaikka kuvaa ottaessa niin luulin. Tintti tarkkailee hyvin uteliaana kulkijoita piilostaan. Mietin, että onko se eksynyt tänne jokivarteen jostain asutuksen luota ja nyt ihmisiä tavatessaan odottaa ruokintaa. Käyttäytyminen on samanlaista kuin kuukkelilla.

Naruskajoella on tyyntä ja hiljaista. Suvantopaikassa virtauksen voi erottaa vain joen pohjan heinien suunnasta.

Jos olisi selkeämpää, näkyisi kynttiläkuusien takaa Suoltioivan rakkainen laki. Nyt se jää matalalla roikkuvien pilvien peittoon.

Naruskan tammen (tammi=pato) tulipaikka on Naruskajokivarressa sillan kupeessa.  Noin viisikymmentä kilometriä pitkä Naruskajoki kuljettaa yläpuolisen Naruskajärven vesiä Tenniöjokeen ja edelleen Kemijokeen.

Porttikoski alkaa heti Naruskan tammelta. Naruskajoessa on runsaasti koskipaikkoja. Joki on entisöity 90-luvulla, eli kiviä on siirretty takaisin koskeen. Olen kulkenut kanootilla Naruskajoen ennen kuin joki entisöitiin. Nyt en lähtisi enää Naruskan koskiin, mutta on joella paljon suvantopaikkojakin rauhallisemman melonnan ystäville. Jalankin Naruskajoen maisemiin voi tutustua kulkemalla UKK-reittiä joka seurailee jokea. Kesäaikaan jokirannoilla liikkuvat kalastajat, onhan Naruskajoki kuuluisa kalastusjoki.

Paluumatkalla poikkeamme Siekakönkäällä. Siekaköngäs on Naruskajoen suurin koski ja kymmenkilometrisen koskien sarjan alku.

Siekakönkään kuohuja katsellessa tulee muistoja mieleen. Siekalla on ollut suuri merkitys erään minulle läheisen henkilön elämän valintoihin ja suuntaan. Vuonna 1989 silloin 13-vuotias nuori tyttö laski kosken alas koskikajakilla ja selvisi kaatumatta. Sen jälkeen koskimelonnasta tuli harrastus, joka avasi tien urheilulukioon ja myöhemmin vaikutti myös ammatinvalintaan. Esimerkki siitä miten pieni asia voi vaikuttaa elämän suuntaan.

Siekakönkään sillan kupeessa on samanlainen tulisija/keittokatos kuin Naruskan tammellakin.

Kotimatkalla pysähdyn kuvaamaan halavaa. Lehdettömässä maisemassa erottuvat halavan eminorkot hyvin, erityisesti nyt kun niitä peittää ohut lumikerros.

Toussunlinnan kalliomaalaukset

Osallistuin syyslomaviikolla kokeiluun, jossa sai testimielessä ostaa Etelä-Konneveden kansallispuistoon liittyviä palveluja. Tarjolla oli mm. nokipannukahvitarjoilu, mökkimajoitusta, kuljetuksia ja veneretki Toussunlinnan kalliomaalauksille. Kokeilun järjestivät Retkipaikka, Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihanke ja Johku-varausjärjestelmä.
Aikataulusyistä ostin vain veneretkeen kalliomaalauksille, mutta yhdistin retkeen mukaan käynnin Rautalammin museossa.

Rautalammin museo sijaitsee ihan kirkonkylän keskustassa. Harvalla paikkakunnalla on noin komeaa museota, mutta onhan Rautalampi entinen emäpitäjä, johon on kuulunut melkein puoli Savoa ja Keski-Suomeakin. Museo on valmistunut vuonna 1938. Korholan kartanon emäntä, kauppaneuvoksetar Aina Peura oli kerännyt huomattavan kokoelman vanhaa esineistöä. Kun esineet eivät enää sopineet kartanon aittoihin, rakennutti kauppaneuvos Heikki Peura museon kylänraitin varrelle, kirkon lähelle.

Siinä menikin aikaa kun tutustuin Rautalammin menneisyyteen kivikaudesta kampakeraamiseen kauteen ja rautakaudesta aina 1900-luvulle. Paljon esineitä, kuvia ja tarinoita on nähtävillä. Kuvassa kolmiuloitteiselta näyttävä kartta, jossa näkyy Rautalammin keskusta.

Rautalammin museo

Tulevasta retkikohteesta, Toussunlinnasta löytyi myös tietoa. Toussunlinnan maalaukset on tehty kivikaudella, mutta sen tarkemmin ajankohtaa ei ole voitu määrittää.

Museolla valmisteltiin lokakuun lopussa avautuvaa käsityönäyttelyä, johon tulee esille vanhoja ja uusiakin käsitöitä. Esimakua tulevasta oli jo museon sisäänkäynnin vierellä.

Ulkomuseoalueella on aittoja, savutupa, tuulimylly ja kirkkovene.

Kurkistus tuvan puolelle hätkähdyttää. Kehdon ylle kumartunut hahmo näyttää äkkivilkaisulla kovin elävältä.

Kirkkovene Kuikalla on ikää 117 vuotta. Veneessä on seitsemän hankainparia ja siihen on mahtunut 30 matkustajaa, tyynellä säällä jopa 33. Kuikka-veneessä on ollut myös purje. Kirkkoveneet ovat olleet aikoinaan paikkakunnan merkittäviä joukkokuljetusvälineitä, koska vesistöiden rikkomassa pitäjässä ei maanteitä ole ollut joka paikkaan.

Matkalla Törmälään, veneretken aloituspaikkaan, pysähdyn Konnekosken kuohuja katsomaan. Tosin, nyt ei paljon kuohu, koska vedenpinta on alhaalla.

Sammalrunkoisia tervaleppiä kosken rannalla.

Willen jahdit-eräpalvelun vene poimii minut kyytiin Törmälän laiturista ja hurautamme noin kymmenen kilometrin matkan Hankaveden sokkeloissa pitkään ja kapeaan lahteen, jonka puolivälissä Toussunlinna on. Veneen kippari Jouko Korhonen ohjaa veneen ihan kallion viereen. Vaaleassa kalliossa erottuu punasävyisiä kuvioita puolentoista, parin metrin korkeudella veden pinnasta.

Tikku-ukko vasemmalla on Toussu-ukko vierellään muitakin kuvioita, joista minun mielikuvitukseni ei osaa hahmottaa mitään, mutta siinä pitäisi olla hirvielämiä. Kuivalla kalliopinnalla hahmot eivät erotu kovin hyvin. Olen korostanut punaväriä kuvankäsittelyohjelmalla.

Ylempänä, sisäänpäin kaatuvan kallion pinnalla, on mielenkiintoisia kuvioita. Onko mahdollista, että ne olisivat luonnonmuovaamia, vai ovatko nekin ihmiskäden tekemiä. Verkkomainen kuvio erottuu selvästi kivestä.

Toussu-ukko on saatavana myös koruina.  Hopeisen kaulariipuksen ja korvakorut on Kuopion Kulttuurihistorialliselle museolle suunnitellut Johanna Iso-Järvenpää korupaja Vaskikäärmeestä.

Retken lopuksi teemme vielä näköalakierroksen Rautalammin kirkonkylän edustalle.

Pitkälahden rannalla on nähtävillä Rautalammin hieman tuoreempaa historiaa, mylly ja meijeri.

Jään venekyydistä Törmälän laituriin. Retkiveneen etääntymistä katsellessa mietin, minkähänlaisella veneellä se Toussu-ukon maalaaja on tuhansia vuosia sitten kulkenut.

Linkkejä: Rautalammin museo
Willen jahdit Oy