Pilvisen viikonlopun ulkoilut

Paksu pilvikerros oli asettunut koko Itä-Suomen ylle, joten toivomaani aurinkoista ulkoilusäätä ei ollut odotettavissa viikonlopuksi. On tyydyttävä siihen mitä on tarjolla ja mitoitettava ulkoilut sen mukaan.

Lauantaiaamupäivän kohteemme on Linnansaaren luistelubaana. Reitti on nyt tosi hyvässä luistelukunnossa. On ollut pakkaskelejä ja vain vähäistä lumisadetta, joten reitin kunnostajat ovat saaneet höylättyä jään pinnan huippukuntoon. Lähtöpaikalla tuntuu lounaan puolelta puhaltava tuuli aika voimakkaalta. Menomatkalla siitä on hyötyä. Tuntuu kuin olisi siivet selässä kun liitelee pitkin jään pintaa. Olemme lähteneet matkaan retkeilymielellä, repussa makkaraa ja teetä, joten jo neljän kilometrin jälkeen pysähdymme saaren nuotiopaikalle tulentekoon. Onneksi saaren etelään työntyvä niemeke suojaa pahemmalta tuulelta. Jos tulipaikalle olisi päässyt tuulemaan suoraan, niin luulen että makkarat olisivat jääneet paistamatta. Hiillosta odotellessa käyn kävellen kiertämässä saarta. Tännekin on muodostunut Antti-myrkyn aikana jääpatsaita. Pilvisen päivän valo ei vain tee oikeutta niiden kauniille muodoille.

Retkikaveri kääntää kelkkansa paluumatkalle, mutta minä lähden vielä viilettämään eteenpäin kohti Majakkaselkää. Edellisellä viikolla kiinni jäätyneen laivaväylän paikkeilla käännyn takaisin. Nyt vastatuuli tuntuu, mutta toisaalta matkantekoa auttaa tasainen, liukas jää. Vastatuuleenkin puskiessa tuntuu hienolta edetä keskellä järvenselkää kohti kaukana näkyviä saaria. En ole mikään huippumenijä luistimilla, mutta nautin kovasti jo siitä että yleensäkin pystyn näin liikkumaan, huolimatta kahteen kertaan tähystetystä polvesta ja pullistelevasta välilevystä. Luistelu vaikuttaa jopa vähemmän selkää rasittavalta kuin kävely.

Pikku-Lapin rantaa

Luisteluväylä Majakkaselällä

Sunnuntaina on hokkeilun vuoro. Tuuli on vielä voimakkaampi kuin eilen, joten on paras etsiytyä metsän suojaan. Tämän päivän kohde on salmen takana oleva Kuokansalo. Hiihdän yli salmen ja ylitän kapean Hevossaaren, sen takaisen kapean salmen ja tulen Kuokansalon rantaan. Hiihtelen kotkansiipisaniaislehdon ohi. Koska lunta on vähän, vain pari- kolmekymmentä senttiä, kurkottavat kuivuneet ruskeat lehtiruodot hangesta. Yritän kuvata koristeellista vartta lähikuvaan, mutta valoa on liian vähän. Jatkan syvemmälle metsään. Käyn kyllä välillä muutama vuosi sitten hakatussa aukossa kokeilemassa josko kulku sujuisi paremmin siellä, kun ei tarvitse väistellä tiheässä kasvavia lumisia puita. Palaan kuitenkin pian takaisin metsään, koska lumikerros aukealla on niin ohut, että risut, kannot ja kivet tuntuvat raapivat Hokkien pohjia. Metsässä yhytän tuoreen lumikenkäpolun. Yllätyn kun joku muukin on täällä kulkenut. Löydän kohta myös moottorikelkkauran. Se näyttää menevän rantaan päin, joten lähden seuraamaan sitä. Kelkkauralla voi hiihtää ja liukua alamäet. Tulen rantaan pienen lahden poukamaan, väylän puolelle.

Loppumatkan seurailen saaren rantoja ja ihailen Kuokanselän aaltojen muovaamia jääkerroksia rannan puissa ja pensaissa. Tänne voisi tulla aamuauringon noustessa, kun nousevan auringon valo paistaa jääpatsaisiin. Mutta nyt ei paista. Päivä alkaa uhkaavasti hämärtyä, joten on lisättävä vauhtia ehtiäkseni kotiin ennen pimeää. Umpihangessa ei matkanteko ole kovin joutuisaa. Kuuden kilometrin kierrokseen meni aikaa lähes kolme tuntia.

Lunta ei ole paljon, vain 20-30 cm

Järvenselän takana näkyy Vuorikiukas

Pullopuu ja muut rannan koristeet

Sirppisaaren jääpatsas

Kuutamolla

Töistä kotiin päin ajellessa huomaan kuun kiivenneen korkealle taivaalle. Täysikuu on
vasta sunnuntaina, mutta kyllä se nytkin jo valaisee hyvin koska taivas on pilvetön.
Illan hämärtyessä lähden kuutamokierrokselle lähimaastoon. Pakkasta on yllättävän vähän,
vain toistakymmentä astetta. Koska tuulikin on tyyntynyt, on ihan täydellinen ulkoiluilma.
Pujahdan rantapuiden välistä jäälle. Suojasää on tiivistänyt lumen ja sen päälle on
satanut pehmeää pakkaslunta. Iltapäivällä on satanut ohut kerros jääkidettä joka
kimaltelee timanttien lailla hangen pinnalla. Järvimaisema kuutamossa on valoisa ja
niin kaunis.

Järvikierroksen jälkeen käyn vielä virralla. Vaikka edellisellä viikolla on ollut
kolmenkymmenen asteen pakkanen, on virta pysynyt sulana.

Kotiin päin kävellessä teen valotuskokeilun. Käyn pitkän valotusajan aikana seisomassa hetken kameran edessä. Kuvassa päätön haamu kulkee kylätiellä, koska useasta yrityksestä huolimatta en onnistunut saamaan kuvaan kuin jalat ja vartalon.

Talvipäivän matala valo

Edellisen päivän tuisku oli kuorruttanut huurteiset puut, pensaat ja varvut paksulla lumikerroksella. Päivä oli pilvinen, mutta vähän ennen kun aurinko laski, taivas kirkastui ja aurinko pääsi valaisemaan pilvikerroksen raosta suolammen rantaa. Ja rannan kuivat käkkyräpuut koreilivat hetken lämpimässä valossa.

Sivuaurinko ja kidepilari

Tammikuun puolenvälin lyhyeen päivään mahtui monenlaista säätä. Lähdimme aamulla etsimään pulkkamäkeä pienelle mökkivieraalle tunturin toiselta puolen. Matkalla tunturin yli jouduimme paksun sumupilven keskelle. Sumu oli jäänyt myös Vuosselin laaksoon. Kun pohjoisen puolelta vielä puhalteli viileästi, oli pulkkamäet nopeasti laskettu ja hakeuduimme makkaranpaistoon laskettelukeskuksen taukotuvalle.
Paluumatkalla, paikassa jossa tie on korkeimmillaan tunturia ylitettäessä, tulimme pilvestä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Tätä ihmettä piti pysähtyä katsomaan. Äkkiä maisema oli kirkas kuin kevättalvella. Valon väri näin keskitalvella on vain hieman kellertävämpää. Se sai tykkypuut näyttämään siltä kuin kermavaahtoa olisi pursotettu niiden oksille.  Auringon molemmin puolin näkyi värikkäät sivuauringot.

pulkkailua sumussa

hauskaa silti

auringon kajoa sumun läpi

kuin pursotettua kermavaahtoa

iloa valosta ja yhdessäolosta

sivuaurinko

Puolenpäivän jälkeen lähdin hokkeilemaan Pyhävaaralle. Termi ei ole virallinen, mutta lumikenkäily eikä hiihtokaan kuvaa hyvin liikkumista Altai Skis Hok-liukulumikengillä. Nousin vaaralle jyrkkää reittiä, jota oli kuljettu lumikengillä. Ylempänä lähdin oikaisemaan omia polkuja. Huomasin pian, että olin lähtenyt etenemään ylös väärästä paikasta kun jouduin melkein pystysuoran seinämän alle. Oli aika hikistä hommaa punnertaa paksussa lumessa ylöspäin. Lähempänä lakea puiden harventuessa lumikerros alkoi kantaa ja pääsin loivemmalle rinteelle.

Aurinko oli juuri painumassa taivaanrannan ohuen pilvikerroksen taakse kun saavutin vaaran laen. Pilvikerroksen välistä näkyi auringon alapuolella kidepilari. Se ei ollut kovin iso, mutta erottui kuitenkin kuvassa. Kiersin tutut näköalapaikat ja lähdin sitten liukumaan alas, nyt pitempää, loivemmin vievää reittiä. Tuloreitti olisi ollut liian jyrkkä ja mutkikas.

vilkaisu taaksepäin matkalla ylös

kidepilari Pyhäjärven yllä

sinipunainen hetki auringonlaskun jälkeen

kehys

Kohdevaloja

Säätiedotuksen mukaan piti olla ihan pilvinen päivä eikä aamutaivas ollutkaan kovin lupaavan näköinen. Aurinko yritti kurkistella kapeasta raosta, mutta pian pilvet peittivät sen. Aamuruskohan yleensä tietää pilvistä päivää. Tuuli muutti kuitenkin tilanteen nopeasti ja taivas kirkastui yht'äkkiä. Koska päivä edelleenkään ei ole pitkä, vähän yli nelituntinen, kaappasin pikaisesti lumikengät mukaan ja lähdin tunturiin. Aurinkoa on annosteltu viime aikoina niin niukasti, että kaikki mahdollisuudet sen näkemiseen on käytettävä hyväksi.

Mutta sää yllätti taas. Matkalla kohti Juhannuskallion lakea totesin pilvien alkavan vyöryä auringon eteen. Laskemassa oleva aurinko pääsi kuitenkin paistamaan pilven lomasta. Matalalta tuleva valo tummanpuhuva pilvi yläpuolellaan antoi maisemaan erikoisen punavioletin värin ja loi erilaisia kohdevaloja tykkypuihin ja pensaisiin. Taas oli liukulumikengistä hyötyä, kun saatoin liukua kallion laella paikasta toiseen aina sinne missä näytti olevan parhaimmat valoefektit. Valonäytelmä loppui kun pilvikerros vahvistui ja peitti auringon kokonaan.

aamutaivas

pilveen meni