Sääolosuhteista johtuen retkemme Niittylahden reitille alkaa letunpaistolla laavulla saderintaman ohimenemistä odotellen. Mikäpä odotellessa, letut paistuvat ja maistuvat ja laavu antaa suojaa sateelta.
Sateen jälkeen lähden tutkimaan laavun ympäristöä. Ihan tien varrelta löytyy iso valkolehdokkirypäs ja lisää valkolehdokkia on pitkin matkaa tien vierellä.
Vaikka Mustamäen alue on karua ja kivikkoista, niin paikoin löytyy helppokulkuistakin polkua.
Mustajärvi pilkottaa puiden välistä yli kolmekymmentä metriä alempana.
Kesäpäivän seisaus on vielä edessäpäin, mutta jo nyt löytyy muistutus tulevasta syksystä.
Suloiset vanamot levittävät tuoksuaan valoisassa metsässä.
Epävakaisesta säästä johtuen jätämme tällä kertaa käynnin näkötornilla väliin ja palaamme Tonkkurinmäen polun parkkipaikalle. Parkkipaikan reunalla on vanha kelopuu joka on kasvanut Vänrikki Stoolin tarinoiden Ukko-Loden mailla. Se on tuotu kymmenisen vuotta sitten kasvupaikaltaan Julkulasta, josta se oli pitänyt poistaa huonokuntoisuutensa vuoksi. Siirtovaiheessa puulla on ollut ikää 240 vuotta. Täällä metsän keskellä puuvanhus viettää nyt eläkepäiviään. Puun vierellä olevassa taulussa on kuva puun vuosirenkaista lisättynä merkinnöillä kaupungin historian vaiheista.
Valkolehdokki tuoksuu ja kukoistaa Tonkkurinmäelle nousevan polun varrellakin.
Tonkkurinmäen päältä avautuu puiden välistä näkymät kauas Kallavedelle.
Vähän korkeammalta näkymiä voi katsella sokeripalan muotoisen kiven päältä.
Polku painuu alas Tonkkurimäen juurelle ja samalla valoisa mäntymetsä vaihtuu synkemmäksi kuusikoksi.
Polku kulkee vähän matkaa hakkuuaukion viertä ja valoisalta rinteeltä löytyvät kesän ensimmäiset metsämansikat.
Kylätien varrella on runsaasti käenkukkaa.
Oravanmarjan kukat ovat keränneet sadepisaroita.
Niittylahden retkeilyreitillä on merkittyä polkua kaikkiaan noin 10 kilometriä. Mutta esimerkiksi Tonkkurinmäen parin kilometrin mittaisen polun voi kulkea erikseen tai jättää pois kierroksesta.
