Ennen juhannusta kuljin Vuorilammin kalliojyrkänteiden juurella Neulaniemessä. Silloin kallioilla kukki vain kielo, mutta mäkitervakot olivat nupulla. Lähdin katsomaan joko mäkitervakot olisivat ehtineet kukkaan.
Jo kaukaa erottuikin tummaa kalliopintaa vasten punaisia kukintoja. Mäkitervakko on alkujaan ollut kallioiden ja hiekkaharjujen kasvi. Nykyisin se on saanut kasvualustaa tienpientareilta. Kuopiostakin löytyy esimerkiksi Puutosalmen tien varrelta mäkitervakkoa. Siellä se on piiloutunut muun kasvillisuuden joukkoon. Vuorilammin kallioiden mäkitervakot saavat kukkia lähes ylhäisessä yksinäisyydessä. Muuta kasvillisuutta on vähän.
Ahomansikka ja karvakiviyrtti ovat kalliopinnan aluskasvillisuutta.
Läheltä katsottuna mäkitervakon kukka muistuttaa paljon puna-ailakin kukkaa. Samaa silene-sukua ne ovatkin.
Suurimmat kukkaesiintymät ovat korkealla kalliohyllyllä. Siellä ne saavatkin kukkia rauhassa.
Karvakiviyrtin rehevyys ihmetyttää. Se vaatii alustaksi tietyntyyppisen kivilajin viihtyäkseen. Vuorilammin kallioilla se näyttää voivan hyvin.
Löysin taas uuden luolan. Ei kovin suuri, mutta kyllä siinä sopisi sadetta pitämään.
Keto-orvokki on yleinen Etelä-Suomessa, Kuopion seudulla jo harvinaisempi. Muutamia orvokkiryhmiä kasvaa kalliolla, ihan kuin ne olisi sinne aseteltu. Muutenkin koko kalliokasvillisuus näyttää olevan kuin puutarhasuunnittelijan tekemää. Mäkitervakkoryppään vierellä karvakiviyrttiä, orvokit ovat saaneet seurakseen ahomansikkaa.
Kalliokohokkeja löytyy muutamia.
Toinen pieni ja valkoinen kukka, lituruoho luulisin.
Laskeudun kallioiden juurelta Vuorilampia kiertävälle polulle. Puolukan kukinta on alkanut suotuisissa olosuhteissa. Toivottavasti tulee hyvä sato.
Rantapolun varrella kukkivat oravanmarjat.
Valkolehdokki ei vieläkään ole avannut kukintoaan.
Tänä kesänä tähtitalvikkeja on erityisen paljon.
Neulaniemessä risteilee paljon polkuja. Kivikkoisten juurakkopolkujen lisäksi on sorapintaisia pienoismaanteitä, joista leveimmillä on talvella hiihtoladut.
perjantai 30. kesäkuuta 2017
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Naarajoki kurjenmiekkojen kukinta-aikaan
Kun juhannuksen tienoilla alkaa kurjenmiekkojen kukinta, on aika tehdä melontaretki Naarajoelle. Naarajoki on Kymijoen vesistön latvoilla. Sen yläpuoliset järvet Hirvijärvi, Ylä- ja Ala-Siili sekä Naarajärvi ovat vedenjakaja-alueen järviä. Pieksämäen ympäristön vedet lähtevät kolmeen suuntaan. Alueen itäpuolen vedet laskevat Vuoksen vesistöön, pohjoisosan vedet kiertävät pohjoisen kautta Päijänteelle. Ja länsi- ja eteläosan vedet laskevat ensin Naarajokea Kyyveteen, sieltä Puulaveteen ja lopulta Kymijokea mereen.
Aamu on lämmin ja aurinkoinen. Pakkaan kajakkiin juomavettä ja kameran. Tarkoitus on tällä kertaa mennä vain Lomatriolta Tensalan sillalle. Kokemus edellisiltä vuosilta on opettanut, että jos ottaa kameran mukaan, saa tuohon kymmenen kilometrin matkaan kulutettua tuhottomasti aikaa.
Ensin melon kilometrin verran Naarajärveä. Naarajärven rannat ovat todella vanhaa asuinseutua. Täältä on löytynyt esihistoriallisia asuinpaikkoja. Rannalta on myös löytynyt saviruukun paloja, joiden ikä on arvioitu 7500 vuodeksi.
Joki alkaa lahden pohjukasta, jossa on jo ensimmäinen kurjenmiekkaesiintymä. Parinsadan metrin melontamatkan jälkeen on edessä Alanteenlampi. Nyt tämä matala suolampi on vesikasvillisuuden peitossa, joten kulkuväylää on hankala löytää. Lampi on aikaisin keväällä muuttojoutsenien levähdys- ja ruokailupaikka. Pienellä lammella saattaa yhtäaikaa olla satoja joutsenia.
Sitten alkaa varsinainen jokiosuus. Naarajoki virtaa suurten suoalueiden läpi. Koska maasto on tasaista, niin väliin joki ei ole osannut päättää minne päin pitäisi mennä, joten mutkia riittää. Kolmekymmenluvulla joen mutkia on uittoja varten oikaistu kaivamalla kanavia. Kertoman mukaan uitot loppuivat Suomessa niihin aikoihin kun joen kanavat valmistuivat. Nykyisin vesi kulkee paikoin kanavista ja mutka on umpeutunut, toisin paikoin taas kanava on tukossa ja vesi virtaa mutkan kautta. Majava on paikoin yrittänyt padota jokea. Se ei vaan ole hoksannut, että jos tekee padon kanavaan, niin vesi kulkee kiertotietä eikä vesi nouse padon yläpuolella.
Heti Alanteenlammelta lähdettyä ilmestyvät ensimmäiset immenkorennot. Noita sinivihreitä kaunokaisia surisee joka puolella joen yläpuolella ja rannan kasvustossa. Muitakin korentoja on, mutta ne jäävät vähemmälle huomiolle kun värikkäät immet pörräävät enemmistönä.
Meloja katselee ympäröivää suota erikoisesta näkökulmasta alhaalta ylöspäin. Penkat ja rannan kasvillisuus peittävät näkymät suolle, joten väliin kannattaa nousta kanootista katselemaan suoluontoa maalta käsin.
Keväällä saattaa suolla nähdä kurkiakin tepastelemassa. Joella näkee myös telkkä- ja sorsapoikueita. Yht´äkkiä joen mutkan takaa löytyykin viiden sorsan parvi. Ne ovat tämän kevään poikasia, mutta kasvaneet jo isoiksi. Emoa ei ole näy. Nämä eivät väistä kajakkia sukeltamalla kuten emon ohjaamat poikaset tekevät. Sen sijaan ne hyvin hitaasti lipuvat kaislikon suojaan. Ilman paniikkia, turhia hötkyilemättä ne piiloutuvat. Ehdin jopa kaivaa kameran esiin aukkopeitteen alta ja ottaa kuvan kaislikkoa kohti lipuvasta parvesta.
Korentojen kuvaaminen onkin paljon vaativampi tehtävä. Vaikka joki virtaa niin hiljaa, että silmä ei tahdo erottaa veden liikettä, niin siitä huolimatta virta liikuttaa kajakkia koko ajan. Kajakki on ankkuroitava kiinni rannan kasvillisuuden sekaan, että pystyy kaivamaan kuvauskaluston esiin. Sitten vain odottamaan toivoen, että joku korennoista tohtisi laskeutua kuvausetäisyydelle. Useimmiten käy niin, että kun odotat kamera valmiina, niin korennot ovat kaukana. Mutta heti kun kamera on suojapussissa kajakin suojissa niin korento istahtaa melan lavalle tai läheisen kurjenmiekan kukan terälehdelle juuri sopivalle etäisyydelle. Jos haluaisi mennä joelle pelkästään kuvausmielessä, niin vene olisi silloin parempi kulkuväline. Ja mielellään joku toinen soutajaksi, että voisi rauhassa keskittyä kuvaamaan.
Puolen päivän jälkeen joelle ilmestyvät paarmat. Itikat eivät melojaa häiritse. Ilma liikkuu jokiuoman yllä joten inisijät pysyvät poissa. Mutta paarmoja on sitten sekin edestä. Siksi kannattaakin lähteä joelle aikaisin aamulla, jolloin paarmat eivät vielä ole liikkeellä.
On kulunut yli kolme tuntia lähdöstä kun rantaudun sillan kupeeseen. Jos kyseessä olisi ollut pelkkä melontamatka ilman kameraa, niin tuon kymmenen kilometriä meloisi reilusti alle puolentoista tunnin. Mutta tämän retken tarkoitus olikin ihailla kaikessa rauhassa kurjenmiekkojen loistoa ja korentojen tanssia joen yllä.
ps. Tämä tarina on kirjoitettu ja kuvattu vuonna 2005, jolloin Seitablogia ei vielä ollut. Jos lähdet näihin aikoihin Naarajoelle melomaan, niin sieltä löydät vieläkin tämän paratiisimaisen viidakkojoen ja korennot.
Melomani jokiosuus on alku yli 100 kilometriä pitkälle vesiretkeilyreitille, joka vie melojat Naarajoen, Niskajärven, Välijoen, Vehvaa-järven, Rantojoen kautta Pyhäluomaan ja Porsaskoskelle. Kosken jälkeen reitti kulkee Pitkäsjärvestä Pitkäsjoen kautta Palvalammelle, josta reitti jatkuu Nykälänjoen ja Orjuulammen kautta Kyyvedelle. Kyyvedeltä pääsee Rauhajärven ja Läsänkosken kautta Puulalle. Reitti päättyy Kangasniemen kirkonkylälle. Yli sadan kilometrin matkasta 60 kilometriä on jokiosuutta.
Aamu on lämmin ja aurinkoinen. Pakkaan kajakkiin juomavettä ja kameran. Tarkoitus on tällä kertaa mennä vain Lomatriolta Tensalan sillalle. Kokemus edellisiltä vuosilta on opettanut, että jos ottaa kameran mukaan, saa tuohon kymmenen kilometrin matkaan kulutettua tuhottomasti aikaa.
Ensin melon kilometrin verran Naarajärveä. Naarajärven rannat ovat todella vanhaa asuinseutua. Täältä on löytynyt esihistoriallisia asuinpaikkoja. Rannalta on myös löytynyt saviruukun paloja, joiden ikä on arvioitu 7500 vuodeksi.
Joki alkaa lahden pohjukasta, jossa on jo ensimmäinen kurjenmiekkaesiintymä. Parinsadan metrin melontamatkan jälkeen on edessä Alanteenlampi. Nyt tämä matala suolampi on vesikasvillisuuden peitossa, joten kulkuväylää on hankala löytää. Lampi on aikaisin keväällä muuttojoutsenien levähdys- ja ruokailupaikka. Pienellä lammella saattaa yhtäaikaa olla satoja joutsenia.
Sitten alkaa varsinainen jokiosuus. Naarajoki virtaa suurten suoalueiden läpi. Koska maasto on tasaista, niin väliin joki ei ole osannut päättää minne päin pitäisi mennä, joten mutkia riittää. Kolmekymmenluvulla joen mutkia on uittoja varten oikaistu kaivamalla kanavia. Kertoman mukaan uitot loppuivat Suomessa niihin aikoihin kun joen kanavat valmistuivat. Nykyisin vesi kulkee paikoin kanavista ja mutka on umpeutunut, toisin paikoin taas kanava on tukossa ja vesi virtaa mutkan kautta. Majava on paikoin yrittänyt padota jokea. Se ei vaan ole hoksannut, että jos tekee padon kanavaan, niin vesi kulkee kiertotietä eikä vesi nouse padon yläpuolella.
Heti Alanteenlammelta lähdettyä ilmestyvät ensimmäiset immenkorennot. Noita sinivihreitä kaunokaisia surisee joka puolella joen yläpuolella ja rannan kasvustossa. Muitakin korentoja on, mutta ne jäävät vähemmälle huomiolle kun värikkäät immet pörräävät enemmistönä.
Meloja katselee ympäröivää suota erikoisesta näkökulmasta alhaalta ylöspäin. Penkat ja rannan kasvillisuus peittävät näkymät suolle, joten väliin kannattaa nousta kanootista katselemaan suoluontoa maalta käsin.
Keväällä saattaa suolla nähdä kurkiakin tepastelemassa. Joella näkee myös telkkä- ja sorsapoikueita. Yht´äkkiä joen mutkan takaa löytyykin viiden sorsan parvi. Ne ovat tämän kevään poikasia, mutta kasvaneet jo isoiksi. Emoa ei ole näy. Nämä eivät väistä kajakkia sukeltamalla kuten emon ohjaamat poikaset tekevät. Sen sijaan ne hyvin hitaasti lipuvat kaislikon suojaan. Ilman paniikkia, turhia hötkyilemättä ne piiloutuvat. Ehdin jopa kaivaa kameran esiin aukkopeitteen alta ja ottaa kuvan kaislikkoa kohti lipuvasta parvesta.
Korentojen kuvaaminen onkin paljon vaativampi tehtävä. Vaikka joki virtaa niin hiljaa, että silmä ei tahdo erottaa veden liikettä, niin siitä huolimatta virta liikuttaa kajakkia koko ajan. Kajakki on ankkuroitava kiinni rannan kasvillisuuden sekaan, että pystyy kaivamaan kuvauskaluston esiin. Sitten vain odottamaan toivoen, että joku korennoista tohtisi laskeutua kuvausetäisyydelle. Useimmiten käy niin, että kun odotat kamera valmiina, niin korennot ovat kaukana. Mutta heti kun kamera on suojapussissa kajakin suojissa niin korento istahtaa melan lavalle tai läheisen kurjenmiekan kukan terälehdelle juuri sopivalle etäisyydelle. Jos haluaisi mennä joelle pelkästään kuvausmielessä, niin vene olisi silloin parempi kulkuväline. Ja mielellään joku toinen soutajaksi, että voisi rauhassa keskittyä kuvaamaan.
Puolen päivän jälkeen joelle ilmestyvät paarmat. Itikat eivät melojaa häiritse. Ilma liikkuu jokiuoman yllä joten inisijät pysyvät poissa. Mutta paarmoja on sitten sekin edestä. Siksi kannattaakin lähteä joelle aikaisin aamulla, jolloin paarmat eivät vielä ole liikkeellä.
Kun alkumatkan viidakkomaisen korkea ruovikko jokirannalla loppuu, alkavat kurjenmiekkakasvustot, joita riittää monen kilometrin matkan. Tästä syystä suosittelen retkeä Naarajoelle juuri juhannuksen aikoihin.Voi meloa hiljalleen virtaavaa, keltaisten kurjenmiekkojen reunustamaa jokea ja ihailla ympärillä lenteleviä korentoja.
On kulunut yli kolme tuntia lähdöstä kun rantaudun sillan kupeeseen. Jos kyseessä olisi ollut pelkkä melontamatka ilman kameraa, niin tuon kymmenen kilometriä meloisi reilusti alle puolentoista tunnin. Mutta tämän retken tarkoitus olikin ihailla kaikessa rauhassa kurjenmiekkojen loistoa ja korentojen tanssia joen yllä.
ps. Tämä tarina on kirjoitettu ja kuvattu vuonna 2005, jolloin Seitablogia ei vielä ollut. Jos lähdet näihin aikoihin Naarajoelle melomaan, niin sieltä löydät vieläkin tämän paratiisimaisen viidakkojoen ja korennot.
Melomani jokiosuus on alku yli 100 kilometriä pitkälle vesiretkeilyreitille, joka vie melojat Naarajoen, Niskajärven, Välijoen, Vehvaa-järven, Rantojoen kautta Pyhäluomaan ja Porsaskoskelle. Kosken jälkeen reitti kulkee Pitkäsjärvestä Pitkäsjoen kautta Palvalammelle, josta reitti jatkuu Nykälänjoen ja Orjuulammen kautta Kyyvedelle. Kyyvedeltä pääsee Rauhajärven ja Läsänkosken kautta Puulalle. Reitti päättyy Kangasniemen kirkonkylälle. Yli sadan kilometrin matkasta 60 kilometriä on jokiosuutta.
maanantai 26. kesäkuuta 2017
Juhannuksena
Juhannus oli viileä, sateinenkin, mutta paljon pelasti, että juhannusaattona ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Kokko nähtiin, juhannussaunassa tuoksui vasta (savolaiselle se on vasta, ei vihta) ja aattoa vietettiin mökillä läheisten kanssa.
Melkein perinne jo tämäkin. Myös viime juhannusaattona kävin pieksämäkeläisellä suolla punakämmekkää kuvaamassa. Nyt suon punakämmekät olivat vasta avautumassa.
Karpalon pienet kauniit kukat samalta suolta.
Osa raatteista oli vasta nupulla, osa jo kukkinut.
Villapääluikat
Jäppilän virkeä kyläyhdistys oli taas järjestänyt juhannustapahtuman. Pääosassa oli kokko, joka paloikin komeasti.
Ahvenlammen rannoilla oli mukavasti yleisöä kokkoa katsomassa.
"Neiti kesäheinä" juhannusaattona
Jäppilästä Suonenjoelle menevän tien varsia koristavat juhannuksen aikaan tunturikurjenherneet. Niidenkin kukinta on vähän myöhässä, vasta aurinkoisemmilla paikoin kukat olivat auenneet.
Tien varrella on myös harjumasmaloa. Se näyttäisi harvinaistuvan vuosi vuodelta.
Kävin juhannuksen aikaan useassa valkolehdokkipaikassa. Yhtään aukiolevaa kukintoa en vielä löytänyt.
Mökille tultua lähdimme veneellä katsomaan pikkutervakkopaikkaa. Nuorempi sukupolvi ei harrasta kasveja, mutta jotain lienee tarttunut kun poikani oli veneellä ohi ajaessaan huomannut kalliolla kukkivat pikkutervakot. Itse en vielä tähän aikaan kesästä olisi arvannut niitä lähteä etsimään. Sieltäpä löytyikin ennätysmäärä kukkivia pikkutervakoita.
Poikani ottamassa kuvassa näkyy hyvin miten jyrkässä paikassa ja kuivalla kalliopinnalla pikkutervakot viihtyvät.
Tumma pilvi lähestyi uhkaavasti, mutta pysyi kuitenkin poissa mökkilahdelta.
Kun iltayöstä ajelimme kotiinpäin, piti Suihkolansalmessa pysähtyä kuvaamaan värikästä ilta-aurinkoa.
Kokko vielä paloi, vaikka juhlakansa oli jo poistunut paikalta.
Vielä oli pysähdyttävä uudelleen Paasveden rannalle. Vähän ennen kuin juhannusaatto vaihtui juhannuspäiväksi, olivat taivaan värit ja heijastukset värikkäimmillään.
Melkein perinne jo tämäkin. Myös viime juhannusaattona kävin pieksämäkeläisellä suolla punakämmekkää kuvaamassa. Nyt suon punakämmekät olivat vasta avautumassa.
Karpalon pienet kauniit kukat samalta suolta.
Osa raatteista oli vasta nupulla, osa jo kukkinut.
Villapääluikat
Ahvenlammen rannoilla oli mukavasti yleisöä kokkoa katsomassa.
"Neiti kesäheinä" juhannusaattona
Jäppilästä Suonenjoelle menevän tien varsia koristavat juhannuksen aikaan tunturikurjenherneet. Niidenkin kukinta on vähän myöhässä, vasta aurinkoisemmilla paikoin kukat olivat auenneet.
Tien varrella on myös harjumasmaloa. Se näyttäisi harvinaistuvan vuosi vuodelta.
Kävin juhannuksen aikaan useassa valkolehdokkipaikassa. Yhtään aukiolevaa kukintoa en vielä löytänyt.
Mökille tultua lähdimme veneellä katsomaan pikkutervakkopaikkaa. Nuorempi sukupolvi ei harrasta kasveja, mutta jotain lienee tarttunut kun poikani oli veneellä ohi ajaessaan huomannut kalliolla kukkivat pikkutervakot. Itse en vielä tähän aikaan kesästä olisi arvannut niitä lähteä etsimään. Sieltäpä löytyikin ennätysmäärä kukkivia pikkutervakoita.
Poikani ottamassa kuvassa näkyy hyvin miten jyrkässä paikassa ja kuivalla kalliopinnalla pikkutervakot viihtyvät.
Tumma pilvi lähestyi uhkaavasti, mutta pysyi kuitenkin poissa mökkilahdelta.
Kun iltayöstä ajelimme kotiinpäin, piti Suihkolansalmessa pysähtyä kuvaamaan värikästä ilta-aurinkoa.
Kokko vielä paloi, vaikka juhlakansa oli jo poistunut paikalta.
Vielä oli pysähdyttävä uudelleen Paasveden rannalle. Vähän ennen kuin juhannusaatto vaihtui juhannuspäiväksi, olivat taivaan värit ja heijastukset värikkäimmillään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)