Mustavalkomaisemassa

Aurinko on ollut melko harvinainen ilmiö viime päivinä. Ulkoilusäät ovat kuitenkin mainiot; pientä pakkasta ja pilvipoutaa. Lumikerros ei ole kovin paljon lisääntynyt. Siispä vielä kerran, ennen kuin lumi tukkii metsäautotiet, ajelimme Kitkajoen alajuoksulle tarkoituksena katsella maisemia tällä kertaa ylhäältä päin, kanjonin reunalta.

Ensimmäinen pysähdys on tutulla Pähkänänkalliolla. Muistelen edellistä käyntiä tällä paikalla, auringonnousua sumusta ja värivaloefektejä. Nyt lokakuinen maisema on lähes mustavalkoinen.

Ylikodan suvanto

Jatkamme matkaa kanjonin reunaa ylävirtaan.

Poikkean polulta kurkkimaan jyrkänteen reunalta alas.

Kitkajoen Koivumutka

Puolenpäivän aikaan kirkastuu hieman ja hetken aikaa aurinko pääsee paistamaan pilvien lomasta.

naavaverho

Myös paluumatkalla näkyy kaukana vaarojen päällä pilkahdus valoa pilvikerroksen lomasta. Väliin jää lumipilvi joka suodattaa valon.

Herkullisia jääpuolukoita

viime hetken ruskavärejä lumen keskeltä

poikkeuksena mustavalkomaisemaan välähdys sinitaivasta

Aamu Saarikoskella

Herättyäni tähyilen taivaalle. Tähtiä näkyy, siis selkeää säätä luvassa. Pakkaan termoksen ja voileivät reppuun ja ajelemme aamuhämärissä kohti Käylää. Liikasenvaaran tieltä käännymme Juuman tielle. Saarikoskelle vievän polun pää löytyy mäeltä hakkuuaukion laidalta.  Kolmentoista asteen pakkanen tuntuu kipakalta, mutta kylmiin keleihin on taas yritettävä totutella. Puut ja pensaat ovat paksussa kuurassa ja maassa on parin sentin lumikerros.

Kosken kohina kuuluu edestä päin ja pian olemme Kitkajoen rannassa. Joki on siinä kohti levittäytynyt suvannoksi Peurakosken ja Saarikosken välissä.  Kännymme Saarikosken suuntaan vievälle polulle.  Taivas punertaa idän suunnalla, mutta aurinko piilottelee vielä metsän takana. Niin alkaa....

...aamu Saarikoskella:

Ensimmäiset säteet puiden latvoissa

Saarikosken päähaara

Peurakosken suvanto

Pian auringon nousun jälkeen hiipi paksu pilvipatja taivaalle.  Kannatti siis olla ajoissa liikkeellä.

Lokakuu on nimensä mukainen

Koko viikon on ollut ikävintä mahdollista syyssäätä. Aamuinen työmatka on puskemista läpi pimeän. Pimeys korostuu vielä enemmän kun on niin sateista. Maiseman väripilkut, syysväriset lehdet, häviävät nopeasti maahan kun tuuli ja sade niitä riipivät.

On työmatkan varrella valoakin kun Järvikylän kasvihuoneiden valot heijastelevat taivaalle. Pimeyden keskellä kellertävä valo värjää pilvikerroksen ja valaisee ympäristöä oudolla hehkulla.

Kävin pitkästä aikaa Litmasenkankaan puulajipuistossa Pieksämäen Nikkarilassa. Nikkarilan metsäkoulun vuonna 1934 perustaman arboretumin puut ovat jättiläisiä, varsinkin lehtikuuset. Syksyisin alueella on todella kaunista kun suurten lehtikuusten oksat loistavat keltaisina. Nyt suurin osa neulasista oli paksuna mattona poluilla. Suosikkipaikkani on pieni tuijametsikkö. Suurimmat tuijat ovat parinkymmenen metrin korkuisia puita joiden rungon läpimittakin on liki kolmekymmentä senttiä.

neulaspolku

Suurten puiden keskellä on alue jossa on vuorijalavataimikkoa. Jalavan lehdet ovat vielä suurimmaksi osaksi vihreitä. Jalavien keskeltä heinikosta löytyy muutama kukkiva harakankello.

vuorijalava

Vielä löytyy vihreyttä myös torin puistolehmuksesta. (Pieksämäki)

Säätiedotus oli luvanut pilvistä lauantaille, mutta aurinko ilmestyi pilvien raosta aamupäivällä ja kaunista säätä riitti ihan pimeän tuloon saakka.  Lähiympäristöstä, pihalta ja pientareilta, löytyi kuloheinien keskeltä vielä muutama sinnikäs kukkija. Keltamaksaruoho oli näistä erikoisin. Sen kukinta-aika kun on heinäkuussa.

Tässä muutamia ilopilkkuja lokakuun harmauteen:

lintujen ruokapöytä

pensashanhikki

päivänkakkara

valkoapila

harakankello

keltamaksaruoho

Rämeenkanavan kierros

Pohjoisesta palattua piti taas kääntää rannalla odotellut kajakki ja nostaa se vesille. Aamun melontasää näytti hyvältä ikkunasta katsoen. Idän taivas oli kirkas ja salmessa ihan tyyntä. Laiturilla kuitenkin tuntui reipas tuulenhenkäys ja paksu pilvikerroskin oli peittänyt taivaankannen. Vain idän-kaakon suunnalla oli selkeää. 

Kun käännyin niemenkärjestä selälle, alkoi tuuli puhallella reippaasti vastaan ja nosti pientä aallokkoa. Kolmen kilometrin matka vastatuuleen vei viimeisetkin unenrippeet silmistä. En ollut ihmeemmin ajatellut minne päin suuntaisin, mutta Ionniemen kärjen ympäri kurvattua tuli mieleen, että voisi tehdä kierroksen Rämeenkanavan kautta. Silloin matka sujuisi melko lailla tuulensuojassa ja oletin näkeväni auringon nousevan Jussiselän takaa kun sinne asti ehtisin.

Marjosaaren salmessa olikin jo tyyntä ja kaakon puolen taivas kirkastui lupaavasti. Pysähdyin kallioseinämän juureen ikuistamaan veden pinnan korkeutta.

Keltaisia koivuja löytyy vielä rannoilta. Osa on varistanut lehtensä, mutta ne koivut joissa ei ole ollut ruostetta koreilevat nyt syysväreissä.

Nouseva aurinko värjäsi taivaanrannan pilviä. Juutuin kallion viereen heijastuksia kuvaamaan. Tuli mieleen, että kovin kauan ei näitä veden väreilyjä ja heijastuksia enää voi katsella. Vuodenaikojen vaihtelussa on se huono puoli että aina pitää luopua jostakin. Toisaalta, aina on jotain mitä odottaa.

Tässä heijastus ylösalaisin käännettynä...

...ja tältä se näytti oikeinpäin.

Olin niin syventynyt heijastuksiin että aurinko takanani ehti hiipiä valaisemaan rantapuita...

... ja rantakallioita.

Jussiselän takaa se nousi.....

...ja hetken aikaa veden pinta heijasteli kultasävjä.

Rämeenkanava

Aamun lämmintä valoa riitti vielä Voinselän rannoillekin.

Pilvillä kehystetty kylämaisema.

Korkealla vedenpinnasta on kallioon hakattu kirjoitus S/S LAURI. Tarkkanäköisempi löytää seinämästä myös vuosiluvun (minä en huomannut) 1919. Veden pinnan on täytynyt olla silloin paljon korkeammalla. Siihen viittaa myös kirjoituksen sijainti ylhäällä kalliossa. Kotona googlasin s/s Laurin. Sen niminen laiva on edelleen olemassa, mutta sen valmistumisvuosi on 1931. Vieläköhän löytyisi tietoa miksi laivan nimi on hakattu kallioon.

Loppumatka sujui pilvisessä säässä. Luulin että tuuli laantunut kun salmia ja kapeikkoja pujotellessa oli ollut lähes peilityyntä , mutta löytyipä tuulta heti kun kierroksen tehtyäni palasin Kuokanselän tuntumaan.