Olen taas liikkeellä aamuyöstä. Tämän aamun retkipaikkani ei ole ihan lähellä. Matkan kohteena on suo Savon sydämessä ja toivon mukaan siellä odottavat keijukaismaiset kukkakaunottaret. Olen saanut vinkin niiden olemassaolosta kuopiolaiselta luontokuvausharrastajalta.
Edellisillan ukkoskuuro on kastellut maanpinnan perusteellisesti. Kosteutta on ilmassa ja kosteutta on myös puissa, pensaissa ja heinikossa. Kastun läpimäräksi muutaman sadan metrin matkalla autolta suolle. Mutta muuten on hyvä ajankohta kävellä metsässä, ei ole itikoita, mäkäröitä eikä paarmojakaan tähän aikaan aamusta.
Vähän ennen auringonnousua suolammen päällä leijailee vain aavistus sumua. Nouseva aurinko jää joksikin aikaa piilon itärannan korkean metsän taakse.
Siinä ne ovat, pienet valkean-lilanpuna-keltaväriset suoneidonvaipat. Kämmekät ovat kiehtoneet minua siitä lähtien kun tapasin ensimmäisen maariankämmekän lapsuuteni suomaisemissa. Sen jälkeen olen nähnyt monia erilaisia kämmeköitä, mutta en koskaan ennen suoneidonvaippaa.
Suoneidonvaippa on kuin vanhanajan hieno neiti, joka on pukenut ylleen kaikenlaista koreaa; tyllihameen, röyhelömyssyn ja kirjavan puseron.
Vasta siinä vaiheessa kun olen lähdössä pois suolta, nousee aurinko metsän reunan yläpuolelle. Sumu lammella ja suolla lisääntyy...
.... ja paljastaa lukemattomat seittirakennelmat puiden oksilla.
Ehdin käymään vielä toisellakin lammella aamusumun aikaan. Tämä lampi on tuttu ennestään. Täällä olen viettänyt monet kesäiset ja syksyiset sumuaamut.
Ajelen saunamökilleni kuivattelemaan vaatteita. Laiturille kuivamaan laitettu villasukka kiinnostaa kovasti sinisiipeä. Siinä imee sukkaa siihen asti kunnes poislähtiessä joudun ottamaan sen pois. Silloin sinisiipi käy kiinni varpaaseeni. Suon aromit ovat varmaan tarttuneet ja vetävät perhosta puoleensa.
