Riisitunturin ilta

Pikkuinen rinkkani on pakattu yöretkeä varten. Aikomukseni on lähteä Ristikalliolle yöksi. Sääkarttoja katsellessa suunta vaihtuu. Päivän ukkosrintama on vielä Kuusamon pohjoispuolella, joten sillä suunnalla on pilvistä ja sadekuurojakin luvassa. Riisitunturille luvataan aurikoisempaa säätä, sinne siis.

Riisitunturin parkkipaikalla on vielä kymmenisen autoa iltaseitsemän aikaan. En kuitenkaan tapaa ketään noustessani polkua ylös tunturin laelle. Tummia pilviä on joka puolella, mutta Riisitunturi paistattelee kohdevalossa.

Kiireettömästi kierrän tunturin lakea. On lämmintä, tuuletonta ja mikä parasta, ei sääskiä eikä mäkäröitä. Kuljeskelen, istun välillä kivelle ja annan silmän levätä maiseman avaruudessa.

Tunturin laen ja alempana olevan Riisitunturin tuvan väliin jää kosteikko. Tuota pitää käydä tutkimassa tarkemmin.

Riisitunturilla on paikoin tosi leveitä kuusia. Tässä ei ole tippaakaan kynttiläkuusen mallia.

Mietin mitä draamaa tämän tärkeän esineen puuttuminen onkaan aiheuttanut. Joku ystävällinen kulkija on nostanut sen merkkiviitan nokkaan.

Koska itikoista ei edelleenkään ole haittaa, istun Ikkunalammen penkille katselemaan pilvien liikkeitä ja taivaan värien muuttumista auringon painuessa alemmas ja alkaessa värjätä pilviä.

Hiljaisuuden rikkoo silloin tällöin kuuluva "phiip"-ääni. En oikein saa selvää mistä se kuuluu. Tuntuu kuin se kuuluisi aina vähän eri suunnasta. Ääni on vähän samanlainen kuin peruuttavan kuorma-auton varoituspiippaus, vain vähän harvemmin toistuva.  Asia selviää kun lähden tutkimaan ylhäältä näkemääni kosteikkoa. Sammalmättäiden takaa vilahtaa ruskeapilkullinen lintu. Kohta näen toisenkin samanlaisen kipittävän sammalikossa. Molemmat ääntelevät koko ajan. Käännyn niistä pois päin, mutta kohta ne taas ovat takanani ja piipittävät. Kotona selvisi että ne olivat kapustarintoja. Eipä ole ennen tavattukaan.

Kosteikon reunalla kukkii maariankämmekkä. Illan viimeiset säteet tavoittavat sen.

Löydän myös kymmeniä kirkiruohoja. Nämä ovat paljon matalampia ja pienempikukkaisia kuin viime viikolla Savossa näkemäni kirkiruohot. Olisiko niin, että savolaiset kirkiruohot olivat ahokirkiruohoa ja nämä tunturin kosteikon kukat lettokirkiruohoa.

Palaan vielä lammelle. Pian aurinko häviää horisonttiin, joten on aika kuvata sen heijastuksia lammen veden pintaan.

Kiipeän takaisin tunturin laelle. Aurinkoa ei enää näy, mutta sen valo säteilee idän ja etelän taivaalle värjäten iltapilviä.

Kitkajärven yllä on usvaa. Suuri järvi lepää tyynenä ja hiljaisena.

Kotimatkalla tavoitan leijailevia sumulauttoja moneen otteeseen. Lämpöä on yhden aikaan yöllä kahdeksantoista astetta.