Päiväretkiä Etelä-Kallavedelle

Elokuun sää on hemmotellut melojaa. On ollut aurinkoista ja lämmintäkin. Vain tuuli on vähän haitannut. Yksinmelojan on turvallisempaa pysyä kovalla tuulella suojaisten rantojen tuntumassa. Mutta hyvällä säällä olen pakannut kajakkiin kaasukeittimen, vähän evästä ja suunnannut kajakin keulan Etelä-Kallaveden saaristoon, josta löytyy edelleen minulle uusia, ennennäkemättömiä  paikkoja.

Pilvikerros alkaa repeillä ja aurinko valaisee järvenselkää, olen matkalla Valamoon. En kuitenkaan sinne luostariin, vaan Valamonsaareen. Se on pieni saari Vuorisalon länsipuolella Etelä-Kallavedellä. Pohjois-Kallavedelläkin on Valamo ja myös muita Valamo-nimisiä saaria löytyy Savosta.

Meloessa tapaa usein vesilintuja lähietäisyydeltä, tässä sorsat.

Kun pujottelen ruovikon läpi kahden saaren välisessä salmessa, yhytän sorsat kiveltä. Ne lipuvat rauhallisesti veteen kun huomaavat minut ja piiloutuvat. Hyvä paikka sorsille tämä kaupungin puolen ranta, täällä saattaa selvitä hengissä koska metsästäjät eivät voi ampua näin lähellä asutusta.

Valamonsaaren eteläkärjessä on pieni kallioluoto johon on helppo rantautua. Keskipäivällä aurinko paistaa kalliolle.

Kallionkolosta löytyy tuulensuojaa kaasukeittimelle. Kahvivesi kiehuu hetkessä.

Luoto on pieni, mutta siinä kasvaa kuitenkin toistakymmentä suurta mäntyä, lisäksi tervaleppää ja koivua.

Valamonsaaresta on joka suuntaan vähintään kilometri matkaa muihin saariin tai mantereelle. Tässä näkymä Vuorisalon suuntaan. Avarin näköala on etelään, noin kahdeksan kilometrin päässä olevalle Puutossalmen lossille saakka.

Rantakukkien aika on monin paikoin jo ohi. Varjoisasta kallionkolosta löytyy vielä parhaassa kukassa oleva rantakukka.

Voimakkaasti tuoksuva rantaminttu

Vuohennokkaa isona ryhmänä

Leiripaikkani vesiltä kuvattuna

Joitain päiviä myöhemmin päiväretkeni suuntautuu Keski-Kallaveden saariin Vuorisalon saaren itäpuolelle. Päivä on harvinaisen tuuleton. Iso selkävesikin on lähes peilityyni.

Lentokoneiden reitti on ihan yläpuolellani.

Elokuussa vesiliikenne järvellä hiljenee. Arkipäivisin järvellä ei kovin monta vesikulkuneuvoa näe. Iltaisin on vilkkaampaa kun töistään vapautuneet lähtevät ilta-ajeluille.

Minulle uusi rantautumispaikka on Kumpusaaren kaakkoisrannan tulipaikka. Rantautuminen on vähän hankalaa, kallio on kohoaa jyrkästi vedenpinnasta, mutta kallion reunalta löytyy kolonen, josta pääsen punnertamaan maihin.

Jääkauden muotoilemaa kalliota, kuin suunniteltu istuimiksi.

Saisin tulekin helposti syttymään kahviveden keittoa varten, mutta nyt on kätevämpää kiehauttaa vesi kaasukeittimellä.

Lämmin etelätuuli puhaltaa istumapaikalleni, vielä on tilaisuus nauttia auringosta ja vesilläolosta. Mieleen tulee väistämättä ajatus, pian tämä ilo on taas ohi tältä kesältä.

Jatkan saarien kiertelyä. Ison Kumpusaaren ympärillä on monia kauniita kalliorantaisia pikkusaaria.

Kakssalmiset on kolmen saaren ryhmä joita erottaa kaksi kapeaa salmea. Suurimman saaren lounaisrannalla, suojaisessa pohjukassa on Kakssalmisen kalamaja.

Vesitatar kukkii lahden varjoisalla puolella. Sitä on Kallavedellä paikoin suuriakin esiintymiä.

Vesitatar vastavalossa.

Kallaveden saaristo on osa Kuopion kansallista kaupunkipuistoa. Kymmenessä Suomen kaupungissa on tämä ympäristöministeriön päätöksellä nimetty puisto. Ympäristöministeriön sivuilla on kansallisen kaupunkipuiston määritelmä:

Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena – kaupunkilaisten olohuoneena.

Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.

Kuopion kaupungin sivuilla kaupunkipuistoa esitellään näin:

Pinta-ala 7300 ha, josta 6800 ha vesialueita

Kuopion kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluu muun muassa:

- keskustan puistoja,

- arkkitehtuurikohteita,

- kauppatori,

- rännikatuja sekä

- Kallaveden saaristoluontoa

Soutamalla Sorsavedelle

Kun yöretki saareen mökkirannasta käsin jäi tuulen vuoksi toteuttamatta, muutin suunnitelmaa ja päätinkin lähteä veneellä Sorsavedelle. Soutaminen on minulla aina se vaihtoehto kaksi, mieluummin liikun vesillä kajakilla. Mutta matka lyheni noin viidellä kilometrillä, koska venepaikka on Sorsaveden puolella ja pääsin nopeammin liikkeelle, varusteiden pakkaaminen veneeseen kun on helpompaa kuin kajakkiin. Kun vielä valitsin yön leiripaikan siten, että saatoin soutaa myötätuuleen, oli matkanteko helppoa.

Sorsavedellä on paljon majavia. Kapeassa salmessa on asutun näköinen pesä.

Kuikkasaaren sisällä olevaan lahteen käyn kurkistamassa joka kerran ohikulkiessa. Sisäänkäynti suojaiseen sopukkaan on saaren länsipuolelta.

Tyypillistä Sorsavesimaisemaa, kalliosaaria ja kivikkorantoja.

Pienen saaren pohjoispäästä löytyy suojainen rantautumispaikka ja sen vierestä niemekkeeltä tasainen telttapaikka.

Rantakallioissa on mielenkiintoisia kuvioita ja kuoppia.

Teltta on pystytetty ja iltakahvit keitetty, nyt lähden lähiympäristön saaria kiertelemään.

Pienen kallioluodon mänty on pyllähtänyt kumoon, mutta juuret on ilmeisesti vielä hyvin kiinni, koska puu näyttää olevan elossa.

Koppasaarten pienimmän kallioluodon männyt ovat pysyneet pystyssä.

Kumpusaaren ja ja Pieni-Hakosen salmessa pärskyttelee kaksi majavaa, toinen Kumpusaaren ja toinen Pieni-Hakosen puolella. Kuvattavaksi ne ovat liian kaukana, enkä lähde niitä tavoittamaan. Ovat varmaan tyytyväisiä kun saivat rauhanhäiritsijän hätisteltyä.

Ehdin saarikierrokselta leirisaareen juuri auringonlaskun aikaan. Näkymä teltan edustalta koilliseen.

Aurinko laskee Kuikan ja Ladun väliseen salmeen. (Sorsaveden saarilla on hauskoja nimiä kuten esim. Latu tai Möttö)

Auringonlaskun jälkeen istun iltaa rannalla. Järveltä kuuluu kuikan huuto ja jossain kauempana konsertoivat kurjet.

Herään yhden aikaan yöllä ja kurkistan teltan oviaukosta ulos. Yläpuolellani tuikkivat miljoonat tähdet. Hapuilen kameran esiin ja laitan sen teltan ulkopuolelle kuvaamaan taivasta suoraan ylöspäin. Kuvasta huomaan, että linnunrata erottuu juuri puiden latvojen takaa. On pakko nousta, virittää kamera jalustalle ja etsiä avarampi paikka kuvata yön tunnelmaa.

Linnunrata

Herään viisitoista minuuttia ennen auringonnousua.

Kannatti herätä

Teltan edustalla on kallioterassi, jossa on hyvä keitellä aamukahvia. Retkijakkara kuuluu ensimmäistä kertaa leirivarusteisiini. Veneessähän se kulkee helposti, mutta kajakkiin en sitä ottaisi.

Aamiaisterassini maisema

Aamupalan jälkeen alan hiljalleen purkaa leiriä. Yht'äkkiä viereiseen saareen laskeutuu kolme kurkea. Kaivan varovasti kameran esiin ja hiippailen puiden suojassa ihan rantaan, mutta kurjet huomaavat minut heti. Siellä ne menevät.

Paluumatkan varrelle sattuu muitakin lintuhavaintoja. Huomio kiinnittyy ruskeanharmaankirjavaan isokokoiseen lokkiin, joka tulee ihan veneen luokse. Se on välillä vedessä, sitten se nousee siivilleen ja kaartelee veneen lähellä. Lento ei ole uhkaavaa kuten kalalokeilla, jotka äänekkäästi ja syöksyin haluavat karkottaa vesilläliikkujan, vaan tämä lokki on ihan äänetön ja vaikuttaa uteliaalta. Sama lokki seuraa minua monta kilometriä, lähituntumassa. Kerroin tästä pojalleni ja hän kertoi syyn lokin käyttäytymiseen. Kyseessä on nuori selkälokki, joka on oppinut, että rapujen pyytäjät heittävät veteen ravunsyöttinä ollutta kalaa. Lokki on oppinut saamaan helppoa saalista seuraamalla ravustajia.

Kaakkurien ääniin olin herännyt jo yöllä, soutaessa kuulen myös kaakkurien mekastusta ja kohta kolme kaakkuria lentää ohitseni. Olisiko poikasen lentoharjoitukset menossa. Kaakkurien pesä on varmaan ollut läheisellä lammella metsän keskellä.

Ohikulkiessa käyn aina tarkistamassa vieläkö ison kiven päällä oleva mänty on jaksanut sinnitellä. Siinä se on, ihan kuten ennenkin.

Lähellä venerantaa yhytän tukkakoskeloperheen. Niille tulee kiire pyrähtää rantakivikon suojaan.

Tällä kertaa retkisuunnitelma onnistui täydellisesti. Menomatkalla oli myötätuulta ja palatessa lähes koko matkan täysin tyyntä. Päivälämpötila oli hellelukemissa ja yökin oli lämmin. Pelkäsin vähän etukäteen sattuisinko sorsanmetsästäjien kanssa samoille paikoille, koska olin liikkellä vesilintujen metsästyksen aloituspäivänä, mutta turhaan pelkäsin. Ainuttakaan laukauksen ääntä en kuullut koko aikana. Taitaa olla niin, että Sorsavedellä ei ole sorsia.