Talven ihmemaa

Vähän yhdeksän jälkeen Valtavaaran talvireitin polulla näkee hyvin kulkea ilman otsalamppua. Vaikka auringonnousuun on vielä puolitoista tuntia aikaa, niin nousevan päivän kajo valaisee rinteen tykkypuita horisontin takaa. Suurten lumipeitteisten kuusien ympäröimänä olen tuulensuojassa. Säätiedotuksen mukaan matalapaine sateineen on lähestymässä, mutta siitä ei näy pienintäkään merkkiä juuri nyt.

Ahmakallion yläpuolella olevalta kukkulalta kurkistan taaksepäin Rukan suuntaan. 

Ehkä tämä kuva kertoo miksi Valtavaaran talvireitin polku pysyy hyvin kuljettavissa läpi talven. Polku johdattaa kulkijan kumartelevien tykkyhahmojen reunustamaa reittiä kuin talven ihmemaassa. Lumikenkiä ei yleensä tarvitse, paitsi runsaiden lumisateiden jälkeen ja silloinkin polku tamppaantuu nopeasti. Toista oli ennen polun merkitsemistä. Muistan eräänkin kerran kun kahlasin umpihangessa lumikenkäsuksilla jyrkkää rinnettä ja upposin puoli metriä joka askeleella. Hiki virtasi ja matka ylös tuntui loputtomalta. 

Kukkulan päällä polkureitti haarautuu kiertämään Valtavaaranlammen. Ylös palovartijan majalle pääsee siis kumpaakin kautta, mutta jos haluaa nopeammin näköalapaikoille, kannattaa kääntyä vasempaan. Oikealle kääntyvä polku vie kapeiden suojuottien kautta Valtavaaran kodan kautta vaaralle, vasemmalle kääntyvä ura laskeutuu Valtavaaranlammen rantaan, laavulle ja loivaa nousua ylös laelle. 

Hiljainen tykkykansa vartioi Valtavaaranlampea joka puolelta. Tässä laitan lumikengät jalkaan ja pujahdan puiden välistä rantaan. 

Lammen eteläisimmästä päästä avautuu näkymä vastarannan harjanteen tykkykuusikkoon, jonka taustalla juuri nyt on pohjoisen taivaan sinipunaväritys. 

Valtavaaranlammen laavu on lammen länsirannalla. Tulistelupaikkana on minun mielestäni Suomen kaunein. Sijainti korkealla (415 mpy) takaa sen, että talvella se on useimmiten tykkylumisten puiden ympäröimä. 

"nyt metsä vain soi, kun matka jo toi holviin talven ihmemaan"

Sieltäpä se näkyy, matkan kohteeni noin 600 metrin päässä. Mutta mitä korkeammalle nousen, sitä kovemmin tuuli alkaa tuntua ja taivas yläpuolellani pilvistyy koko ajan lisää. 

Kun tulen ensimmäiselle avonaiselle paikalle, josta on näkymä auringonnousun suuntaan, voin vain todeta, että sinne se piiloutuu. On vaikeuksia pitää kameraa vakaana kovassa tuulessa. 

Kymmenen minuuttia myöhemmin lähestyn vaaran lakea. Tulosuunnastani erottuu enää Valtavaaran rinnettä, Ruka on hävinnyt jo kokonaan pilvien alle. 

Nyt ei vaaran laelta katsella maisemia. Näkyvyys on muutama sata metriä. Eikä muutenkaan tee mieli olla ylhäällä avonaisella paikalla kovin kauan, koska pakkasta on kymmenen astetta ja tuulta kymmenen metriä sekunnissa. Käännyn ja palaan alas samaa reittiä kuin tulin. 

Kuljetan mukanani lumikenkiä, että tarpeen mukaan voin siirtyä pois polulta. Kevyet muoviset lumikengät saa hyvin sidottua repun päälle. 

Polulla kulkiessa soi koko ajan mielessäni "walking in the winterwonderland" Vuonna 1934 sävelletystä laulusta on varmaan tuhansia versioita. Anna Hanski tulkitsee sen mielestäni kauniisti.

Anna Hanski: Talven ihmemaa

ps. pari päivää Valtavaaran retkeni jälkeen tuuli, vesisade ja lämpöasteet pudottivat puiden tykkylumet alas. Varmaan talven mittaan syntyy uutta, mutta ei taida ehtiä jouluksi. 

Hyvää joulua. 

Lisäys 19.1.2021 

VALTAVAARANLAMMEN LAAVU ON PURETTU TAMMIKUUSSA 2021. TULIPAIKKA ON EDELLEEN KÄYTÖSSÄ. UUSI TAUKOKATOS VALMISTUNEE ENSI KESÄNÄ. 

Kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia

Eletään vuoden pimeintä aikaa. Päivän pituus Rukan seudulla on tällä hetkellä kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Viime viikot ovat olleet pilvisiä, mutta maassa oleva lumikerros valaisee maisemaa pilvisenänkin päivänä. Kun pakkasta on aamulla 12 astetta ja sääennuste lupaa päivän olevan selkeä, on suunnitelmana viettää koko päivän valoisa aika ulkona. 

Olen edellisenä päivänä hiihdellyt karvapohjasuksilla jäljet Juhannuskallion laelle. Nyt on helppo nousta rinnettä ylös kovettunutta latua pitkin. 

Ylempänä taivaalla on pilveä, mutta taivaanranta on selkeä joka suunnalla. Lännen ja pohjoisen puolella taivaan väritys on punainen, auringonnousun puolella oranssi. 

Harmittavasti juuri auringonnousun aikaan paksu pilvirintama peittää auringon. 

Näkymä pohjoiseen Valtavaaran suuntaan.

Aurinko piilottelee edelleen pilven takana. Hiihtelen edestakaisin vaaran laella ja odotan. 

Idän suunnalla on selkeää.

Kuin kiusoitellakseen aurinko heijastelee valoa pilvenraosta. Olen ihan varma, että heti kun lähden hiihtelemään alas, niin se tulee esiin pilven takaa. Ja niin siinä käykin, mutta siinä vaiheessa minä istun autossa matkalla koskelle. 

Auringon ja pakkasusvan tavoittaminen koskella ei sekään ole ihan ongelmatonta. Suunnitelmani on hiihtää joen länsirantaa ylävirran suuntaan. En kuitenkaan ole ottanut huomioon, että vesi on tavallista korkeammalla ja kosteikkopaikat lumen alla eivät ole jäätyneet. Yht'äkkiä suksi uppoaa lumen alla olevan ohuen jään läpi. Ja tietäähän sen mtä tapahtuu kun karvapohjainen suksi kastuu pakkasella. Minulla on jaloissani kymmenen senttiä paksut jäämöhkäleet.  Irrotan sukset ja jatkan matkaa jalan. Ylävirran suunnalta puiden välistä kajastava valo innostaa jatkamaan, ja todellakin, kyllä kannatti kahlata.

Paluumatkalla koskelta on vielä pysähdys Ala-Kitkan rannassa. 

Konttainen  

Ruka lumipilven ympäröimänä. Pakkaspäivänä rinteen kaikki lumitykit ovat käynnissä. 

Ala-Kitka auringonlaskun jälkeen. 

Lumikenkäretki Pyhävaaran yli

Kun päivän pituus on alle kolme tuntia, on lähdettävä liikkeelle hämärän aikaan, että päivän valoisin aika tulisi käytettyä hyödyksi. Kynttiläkuusten keskellä hiihdellessä on otsalamppu tarpeen. Olen ensimmäistä kertaa liikkeellä lumikenkäsuksilla tämän talven lumilla. Lunta on toki ollut maassa jo viikkoja, mutta nyt hanki on tiivistynyt niin, että juurakot ja kivet eivät enää naarmuta suksen pohjia. Lumipeitteen vahvuus tällä hetkellä on noin 20 senttiä, toki monin paikoin lunta on kasaantunut paksummaltakin. 

Eteneminen loivaa rinnettä ylös on helppoa tiivistyneellä pakkaslumella. Polkukin erottuu hyvin, koska viimeisimmän lumisateen jälkeen polku-uralla on kuljettu lumikengillä. 

Luonnonsuojelualueen rajalla vilkaisen taaksepäin. Aamuauringon valo sieltä yrittää puskea läpi pilvikerroksesta. 

Näkyvyys on noin kaksi kilometriä. Puiden välistä pilkottaa juuri jäätynyt Pyhäjärvi. 

Kuivuneet männynoksat ovat saaneet kauniin lumi- ja huurrekuorrutuksen. 

Pilvikerroksen vahvuus vaihtelee koko ajan. Lounaistuuli puskee pilviä liikkelle. Väliin maisema on täysin mustavalkoinen......

.....mutta pilvikerroksen ohentuessa taivas sinertyy. 

Paksu, pitkäpiikkinen kuurakerros peittää joka paikkaa Pyhävaaran laella. 

Kurun takana oikealla on Pikku Pyhävaara, sen takana pilveen peittynyt Ruka. 

Puolenpäivän aikaan kirkastuu vähän, sen verran, että lumipinnoillakin on hieman taivaan heijastamia värejä. 

Hetken aikaa maisema värittyy hennon punaisen ja sinisen sävyihin.

Sitten pilvistyy taas. Lähden liukumaan rinnettä alas kohti Pikku Pyhävaaran ja Ison Pyhävaaran välistä kurua, jossa kulkee Pyhävaaran hiihtolatu. Nyt latua ei vielä ole voitu tehdä, koska suoalueet ovat märkiä, eikä latukone pääse ohuelle järven jäälle. 

Seuraan latupohjaa kodan ohi jossa hiihtolatu ja lumikenkäreitti yhtyvät. Minä pysyttelen kuitenkin hiihtoladun pohjalla. Kovaksi tallattu lumikenkäreitti olisi liian liukas jyrkässä alamäessä. On turvallisempaa laskea alas latupohjaa, jossa on pehmeää pakkaslunta. 

On suorastaan juhlallista liukua alas rinnettä kynttiläkuusten reunustamaa reittiä. 

Edessä on viimeinen laskuosuus ennen Rukan kylää. Nyt pitäisi olla tuolla ylhäällä maston juurella. Aurinko on sittenkin löytänyt aukon pilvikerroksesta ja valaisee Maston rinnettä. 

Kuuden kilometrin lumikenkäretki päättyy Rukan juurelle.