Myllykoski syysaamuna

Kitkajoen Myllykoski on tullut tutuksi varmaan kaikille Kuusamon kävijöille. Onhan se suositun Pienen Karhunkierroksen varrella. Kerrotaan, että vilkkaimpaan aikaan riippusillalle on pitkät jonot molemmin puolin jokea. Itse en ole ruuhkiin joutunut, koska liikun suosituilla reiteillä varhain aamulla tai kesäaikaan yölläkin. Nyt lähdettiin kauniin syksyaamun hämärissä katsomaan Myllykosken ruskaa. 

Yöllä on ollut hieman pakkasta. Matkalla auton mittari näytti enimmillään 5,5 astetta pakkasta. Kitkajoen tuntumassa on vain pari pakkasastetta, koska joen vesi on huomattavasti ilmaa lämpimämpää. Lämpötilaerosta johtuen joen ylle nousee hieman usvaa. 

Tarkoitukseni on tänä aamuna kuvata vain Myllykosken ympäristöä eri suunnista. Ruskan värittämät puut antavat hienon kehyksen jokimaisemalle. Tämä loisto ei kestä kauan. Heti auringon noustua tuuli voimistuu ja lehtiä putoaa koko ajan. 

Peruskuva Myllykoskesta myllyn katselusillalta alavirran suuntaan kuvattuna

Kosken könkään suvannosta ylävirtaan päin. 

Yritän aina päästä kuvamaan koskea myös mahdollisimman alhaalta, kuohujen tasolta. 

Kosken takarannallakin on hyviä kuvauspaikkoja. Viistosti takaa tuleva valo heijastaa rantapuiden ruskavärit veden pinnalle. 

Tässä on myös "peruskuva". Melkeinpä jokainen sillan ylittäjä taitaa kuvata tämän maiseman. 

Minua kiehtoo könkään nielu. Miten tumma vedenpinta väreilee putouksen niskalla ja kuinka vesi sitten syöksyy alas valkoisena kuohuna. 

Keltaisia lehtiä on jo mattona myllyn pihalla. 

Myllykosken aamun kuvaaja (paparazzi kuvannut joen toiselta rannalta)

Pulmankijärvi

Tie Pulmankijärvelle kääntyy Nuorgamista, Suomen pohjoisimmasta kylästä. Pulmankijärventietä pääsee hetkessä puuttomalle ylänköalueelle. Jo kahden kilometrin jälkeen ollaan 150 metriä Tenojoen pinnan yläpuolella, josta joka puolelle avautuu näkymä punaoranssina hehkuvaan paljakkaan. Mutta nousu jatkuu vielä. Pulmankijärventien korkein kohta on Isonkivenvaaralla (224 mpy). Siinä on pysähdyttävä ja jalkauduttava maastoon. 

Polviongelmaisena en ole koskaan päässyt vaeltamaan pohjoisen erämaihin. Tässä Isokivenvaaralta katsellessa saa ehkä pienen käsityksen siitä, miltä näyttävät Kaldoaivin tai Paistunturin erämaat. 

Pieni järvi, jolla kartassa on vain saamenkielinen nimi, Cillaláddot (C:n päällä pitäisi olla väkänen)

Päällystettyä tietä on noin kymmenen kilometriä Pulmankijärven rantaan saakka. Loppumatka on hyväkuntoista soratietä. Jätämme auton tien levikkeelle ja jatkamme polkua Pulmankijoen rantaan. 

Tässä Pulmankijärven eteläisin kolkka. Ruskakoivikossa erottuu vasemmalla ylhäällä Pulmankijärven tie.

Maasto on helppokulkuista hiekkakangasta ja puut, katajapensaat ja juolukkamatot ovat kuin puistoistutuksia. 

Ennen kuin lähdemme paluumatkalle, käyn vielä kuvaamassa ylhäältä tienvarrelta Pulmankijärven eteläpäätä ja Pulmankijoen suistoa tien suunnasta. Tuolla järven takana jokivarressa olin äsken. 

Pulmankijärvi ja Pulmankijoki

pihlajan tulenpunaista hehkua

Pulmankijärvi on Suomen pohjoisin suuri järvi, noin kaksitoista neliökilometriä. Noin neljäsosa järvestä  on Norjan puolella. Kauan sitten Pulmankijärvi on ollut Jäämeren vuono. Sen vuoksi järvessä elää kampela. 

Useita pieniä puroja laskee jyrkkää rinnettä kohti järveä.

Pysähdymme Gálddašjohkan suistossa rannalle kävelemään. Juolukka ja paju koreilevat syysväreissään. 

Löydän hiekalta tenonajuruohoa. 

Gálddašjohkan suisto

Joen rannalla huomio kiinnittyy erikoiseen pensasmaiseen kasviin. Mieleen tulee etelänmatkoilta tamariskipuu. Pensas näyttää hyvin samanlaiselta. Ihmetys on suuri, kun kotona yritän selvittää kasvin nimeä. Se on pensaskanerva, joka todellakin on tamariskin sukua. Pulmankijärven ympäristö on ainut pensaskanervan esiintymispaikka Suomessa.