Heijastuksia helmikuussa

Taas toin turhaan sukset ja lumikengät Kuusamosta Kuopioon. Jos täällä on ollut latuja, niin nyt ei ainakaan ole. Forecan lumensyvyyskartan mukaan Kuopiossa on yksitoista senttiä lunta. Joka paikkaan ei sitäkään ole riittänyt. Rannoilla on monin paikoin lumetonta.

Enpä muista koskaan kuvanneeni ilta-auringon heijastuksia järven pintaan helmikuussa. Nyt kuvasin.

Ilahduttavaa on että aurinko näyttäytyi parina päivänä. Aikaisin aamulla oli sen verran pakkasasteita että vesikerros jään pinnalla oli jäätynyt. Kävin potkukelkalla kiertämässä lähirantoja.

Järvi jäätyi veden pinnan ollessa korkeimmillaan. Nyt vesi on laskenut kymmeniä senttejä. Rantajäät ovat kaltevia ja lohkeilevat.

Harvoin tulee käytyä kylän keskustassa. Nyt oli asiaa ja sattui pokkarikin olemaan repussa mukana. Näin oikeastaan ensi kertaa torin päivänvalossa remontin jälkeen. Vuosia kestänyt rakennusurakka alkaa olla valmis.

Iltapäivällä, kun torimyyjät ovat pakanneet tavaransa ja poistuneet, on torin ympäristössä suorastaan unelias tunnelma. Tässä muutama kuva torin tienoilta.

kaupungintalo

uusi kahvilarakennus kauppahallin vieressä

kauppahalli

yksityiskohta kauppahallin katon rajasta

ovenpielen seinäkoriste

Kuukkelin kanssa laavulla

Konttaisen parkkipaikalta lähtee kovaksi tallatut polut sekä Konttaiselle että Valtavaaran suuntaan. Lähden nousemaan rinnettä Valtavaaralle päin. Vaikka nousu on jyrkkä, niin liukulumikenkä pitää hyvin polku-uralla jossa on ohut kerros vastasatanutta pakkaslunta.

Vähän väliä pysähdyn ihailemaan lumisia taideteoksia ja tykkylumen lomasta pilkottavia huurteisia puunrunkoja.

Valtavaaran vaarajono on kaikkiaan noin viiden kilometrin pituinen. Karhunkierroksen polku kulkee vaarojen laella. Vaarajonossa on nousuja ja laskuja. Väliin mennään syvälle kuruun, josta taas on tiukka nousu ylös seuraavalle nyppylälle.

Saavutan ensimmäisen kukkulan tasanteen ja pysähdyn hetkeksi kurkkimaan alas Konttaisjärven suuntaan. Näkyvyyttä on vaikka taivas on pilvessä niin kuin se on ollut melkein aina viime viikkoina.

Mäntyvanhus polun varrella on vuosikymmenien aikana nähnyt monenlaista kulkijaa.

Toisen kukkulalle nousun jälkeen laskeudun rinnettä alas Suolammelle. Virittelen tulet ja alan availla eväsreppua.

Silloin kuuluu yläpuoleltani kahahdus ja puiden välistä vilahtaa oranssi häivähdys. Kuukkeli on tullut seuraamaan puuhiani. Se lentelee puusta puuhun laavun ympärillä. Kuukkelin kauniit, ruosteenpunaiset pyrstö- ja siipisulat ovat valkoisen maiseman ainoat väriläikät. Se istahtaa koivunoksalle vastapäätä laavua ja alkaa laulaa.

 

Laulussa on monenlaisia sävelkulkuja; vihellystä ja viserrystä. Hyvin osuvasti ääntelyä ovat kuvailleet Siitonen&Willamo kirjassa: Kuukkeli-Sielunlintu:

”Rauhallinen metsässä liikkuja saattaa kuulla myös kuukkelin laulua, merkillistä rupattelua, joka koostuu erilaisista kitinöistä, rätinöistä ja kirskahduksista, viserryksistä ja kurahtelusta. Laulu on hiljaista ja kantautuu vain aivan likelle sattuvan kuulijan korviin, sen esittäjä istuu usein tiheikön kätkössä. Laulu saa kulkijan kummastelemaan. Menninkäisetkö siellä pitävät pitojaan, keskustelevat pienillä äänillä innostuen välillä ilakoimaan ja viheltelemään.”
(Kuukkeli – Sielunlintu. Siitonen & Willamo 2003)

Juttelen kuukkelille ja vähän laulankin. Se katselee minua oksaltaan kuin ihmetellen omituista höpöttäjää.

Kaivan repusta rouhittua maapähkinää ja ripottelen niitä pieneen kuoppaan lumikinoksen päälle. Kuukkeli lennähtää hakemaan pähkinöitä, häipyy hetkeksi kauemmas ja palaa taas hakemaan pähkinöitä. Sitten se jää puun oksalle istumaan. Käyn katsomassa onko pähkinät loppuneet. Niitä on vielä jäljellä, mutta kuukkeli vain istuu oksalla ja ääntelee. Se on noin puolentoista metrin päässä minusta.

Palaan omien eväideni luokse laavulle, mutta seuraan sivusilmällä kuukkelin touhuja. Siinä se istuu oksalla ja tuntuu kuin se tuijottaisi minua. Tämä on toinen merkillinen kohtaaminen kuukkelin kanssa ihan lyhyen ajan sisällä. Viikko sitten Konttaisella kuukkeli kävi hakemassa leivänmuruja kädeltäni.

Sitten kuukkeli pyrähtää metsään eikä enää palaa.

Hiljainen Suolampi jää taakse kun kiipeän rinnettä harjanteelle.

Suolampi

Kynttiläkuusen oksat muodostavat puun juurelle suojaisan majan.

Vielä vilkaisu puiden välistä alas. Pudotus vaaralta Konttaisjärven suuntaan on jyrkkä. Vapaalaskijoille rinteen laskeminen ei olisi ongelma, mutta minä suuntaan vaaran itälaidan loivemmalle puolelle. Sieltä liu'un puiden välistä pujotellen alas lähtöpaikkaan.

Konttaisjärvi, Purnujärvi ja kaukana Ala-Kitka

iltapäivän sininen hetki

Auttiköngäs

Sain Rovaniemen kävijöiltä kyydin Auttikönkäälle. Auttikönkäälle on pitkä matka; Kuusamosta yli sata kilometriä ja Rovaniemeltäkin kahdeksankymmentä kilometriä. Päiväretkikohteena se on ihanteellinen. Auttiköngäs on alueen huomattavin nähtävyys, mutta jokiuomaa ympäröivä aarnimetsä ja siellä kulkeva luontopolku tarjoavat myös kulkijalle elämyksiä.

Pakkanen on kuronut könkään putouksen ylle jääkannen. Putouksen vierellä on vanha uittoränni.

Könkäälle laskeutuvat portaat on viime kesänä rakennettu. Uudentyyppiset teräsportaat näyttävät oudolta talvisessa luonnossa. Saa nähdä tottuuko silmä ajan myötä näihin rakenteisiin.

Uittokourun alapuolella on kauniita jäämuotoiluja.

Kaunista on myös veden pinnan heijastus ja väreily putouksen yläpuolen sulassa.

Pystysuoran kallioseinämän lumimuotoiluja.

Tumma vesi putouksen alla ja lumipeitteiset kivet; mustaa ja valkoista.

Luontopolku jatkuu könkään takarannalla. Viitta ohjaa kiertopolulle. Jokiuoman viertä kulkevat portaat ovat huonokuntoiset ja vaihtoehtoreittiä suositellaan. Varmaan ensi kesänä sinnekin rakennetaan uudet teräsportaat.

Liukulumikengillä olisin muutenkin valinnut portaattoman reitin. Metsässä kulkeva polku yhtyy portailta tulevaan paikassa jossa on näköalatasanne.  Puiden välistä näkyy koko köngäs ja viereinen uittokouru.

Paikoin näkymät muistuttavat Korouoman maisemia. Taustalla kohoaa Könkäänvaara. Sinne polkureitti lopulta vie.

Polku laskeutuu Ispinävaaran juurelle.

Vaaran rinteen jyrkät kalliot ovat monin paikoin jääpuikkojen peittämät.

Auttijoen laavu on kuusten suojassa ihan joen ylittävän riippusillan vieressä.

Laavu on hyvin varusteltu. Sahan ja kirveen lisäksi laavulla on myös harja, harava ja lapio. Vieraskirjassa on viimeisimmät merkinnät helmikuun alkupuolelta. Ranskalaisia kulkijoita on ollut liikkeellä.

Puusta koverrettu ja katajavitsaksella seinään kiinnitetty makkaratikkuteline on kuin taideteos.

Auttijoen riippusilta

näkymä sillalta

Matka jatkuu portaita kohti Könkäänvaaran lakea. Alkumatka on niin jyrkkää että kiipeän portaita liukulumikenkiä kantaen. Poro on viime aikoina ollut ainut kulkija portaissa.

 Vaaran laki on yllättävän avoin ja laaja. Ylimpänä on lintutornia muistuttava näkötorni.

Yllätyn lisää kun kiipeän torniin. Täältä näkee kauas ympäröiville vaaroille.

Vaaralta alastulo on vauhdikas. Mukavasti viettävä rinne ja sopivasti lunta liukulumikengän alla tarjoavat hauskan liukumisen läpi metsämaiseman aina luontopolun parkkipaikalle asti.

Uusi kahvilarakennus ei ole auki. Se on talviaikaan avoinna vain hiihtolomaviikonloppuina tai tilauksesta. Kaunis pirttikahvilarakennus on siirretty paikalle Pernun kylältä.

Yle: teräksestä vaihtoehto pitkospuille