Hopeinen kuu...

Täyden kuun aikaan oli sateista, joten kuuta ei näkynyt, mutta sunnuntai-iltana hämärän tullessa se yht`äkkiä ilmestyi koillisen-idän suunnalta taivaalle.  Se oli jo pienentynyt oikeasta reunastaan mutta sen valo riitti kuitenkin valaisemaan koko järvenselän.  Taivaalla oli ohuita pilvenriekaleita jotka osaltaan antoivat ilmettä elokuun kuutamolle. 

Yö Huuhinsaaressa

Pitihän se testata onko meikäläisestä kansallispuiston telttapaikalla yöpyjäksi. Tuumailin, että loppukesän perjantai-ilta olisi jo rauhallisempi ja todennäköisyys törmätä leiripaikalla puoleentusinaan huviveneitä tai saksalaiseen kanoottiarmaadaan olisi vähäisempi. Lähdin liikkeelle klo 18 maissa tarkoituksena ehtiä Huuhinsaareen ennen pimeää. Vastatuulta olisi koko matkalle, joten senkin vuoksi menisi matkaan enemmän aikaa.

Yllättävä hidastus matkaan tuli Taivalsaaren kohdalla. Kun tulin Kaatumasaaren ja Taivalsaaren väliseen salmeen näin jo kaukaa Taivalsaaren kalliolla kaksi tummaa kipittäjää. Ne hävisivät kallion taa, mutta sitten alkoi kajakin keulan edestä kuulua outoa ääntä. Pieni tumma pää pilkisti vedestä, ui rantaa kohti ja säksätti koko ajan. Kun se nousi maihin Taivalsaaren rannalle, tunnistin sen saukoksi. Se oli aika pienikokoinen, ilmeisesti poikanen. Se alkoi juosta pitkin rantaa edestakaisin koko ajan äännellen. Luulen, että se etsi niitä kahta muuta saukkoa jotka olin nähnyt kalliolla. Olin melonut rantaan ihan kallion viereen. Yht’äkkiä saukko kääntyi ja tuli minua kohti. Se pysähtyi kalliolle parin metrin päähän minusta. Hetken aikaa tuijotimme toisiamme silmiin. Sitten se kääntyi ja hävisi kallion taa. Jatkoin matkaa, mutta kun tulin Taivalsaaren nuotiopaikan kohdalle, näin saukot taas leiripaikan rannassa. Nyt niitä oli kolme, joten tuo äskeinen uimari oli löytänyt kaverinsa. Katselin vielä hetken aikaa niin touhuja. Yritin jopa kuvata pokkarilla mutta eihän siitä tullut mitään kun ne vilistivät niin nopeasti.

Yrittäen etsiä saarten suojaa etenin yli väylän, sivuutin Kestikievarin ja Toivosaaren ja valmistauduin ylittämään avonaisen salmen Kukkoluotojen ja Huuhinsaaren välissä. Siihen tuuli pääsi puhaltamaan isolta selältä, joten aallot nousivat aika korkeiksi. Oli pakko kääntää keula vastatuuleen, että kajakki olisi helpommin hallittavissa.

Aurinko oli juuri laskemassa kun rantauduin Huuhinsaaren leiripaikan hiekkapoukamaan, joka oli tyynen puolella. Vasta kun auringonlaskun kuvat oli otettu, pääsin pystyttämään telttaa. Telttapaikan vierestä oli kaatunut suuri mänty. Luin vieraskirjasta, että Astamyrsky-yönä telttapaikalla oli ollut teltta. On varmaan ollut ikimuistoinen yö.

Kuu oli noussut eteläiselle taivaalle, joten taas kamera esiin ja kuvaamaan. Harmitti kun olin ottanut mukaan vain matalan jalustan. Aina pitäisi olla mukana koko kalusto. Vaikka tuuli edelleen, ei ollut kylmä. Vähän ennen puolta yötä kömmin telttaan, söin vähän iltapalaa ja rupesin nukkumaan.

Laiton herätyksen vähän jälkeen viisi, että ehtisin näkemään auringonnousun, mutta heräsin jo vähän ennen viittä. Tuuli oli tyyntynyt, taivaalla oli pieniä pilviä. Lähdin saaren toiselle puolen etsimään auringonnousua. Maasto oli suhteellisen helppokulkuista ja väliin löytyi polun tapaistakin. Ehdin saaren toiselle puolen juuri kun aurinko nousi. Sen punainen valo väritti pilviä ja pilvet taas heijastelivat järven pintaan.

Kiersin saaren ja tulin takaisin leiripaikalle kahvinkeittoon. Pilvet haihtuivat ja pian taivas oli ihan kirkas. Pakkasen tavarat ja suuntasin kohti Vuorisaaren pohjoiskärkeä. Kiertelin Vuorisaaren ja Paavalinsaaren tuntumassa olevia kalliosaaria ja ylitin sitten väylän Häikiänvuoren kohdalla. Kotiin päin meloin melkein tyynessä aurinkoisessa säässä.

Entä muuttuiko mielipiteeni kansallispuiston leiripaikalla yöpymisestä? Nyt oli varmaan se rauhallisin aika joten melusta en voi valittaa. Mutta kävijöiden käyttäytyminen leiripaikoilla harmittaa. Tehdään tarpeet polulle ja jätetään papereineen siihen. Myös rantakivien taukset ovat toimineet vessoina. Kun leiripaikalle on rakennettu puusee niin miksi sitä ei voi käyttää?

Ehkä ensi kesänä katsastan eteläisen Linnansaaren leiripaikkoja. Mutta vasta syksykesällä.

Sumuaamu suolla

Silmälampi

Aurinko nousee

Värisumua Kossulla

Sumupyörre Tahinsuolla

Sotkuinen seitti

Jos pelkästään säätiedotusta olisin uskonut, olisi suoaamu jäänyt kokematta. Pieksämäelle luvattiin 6 lämpöasetetta aamuksi ja tuulta 4 m/s. Eikä säätila aamulla kotona lupaillut sumuja; mittari näytti kahtatoista asetetta ja järvellä tuuli. Olin järjestänyt herätyksen klo 3:40. Päätin kuitenkin lähteä katsomaan tilannetta paikanpäällä. Varkauden ja Pieksämäen välillä auton mittari näytti paikoin vain kahta lämpöasetta.

Tahinlammen yllä leijui ohut sumupilvi kun jätin auton ja lähdin polkua kohti Pientä Tahilampea. Kello näytti 5:00. Aurinko piilotteli vielä taivaanrannan takana. Ohitin Pienen Tahilammen ja suuntasin Silmälle. Silmä on pikkuinen lampi keskellä suota. Siitä parisataa metriä eteenpäin on Kossu-niminen lampi. Sumua oli kerros molempien lampien yllä. Näiden kahden lammen väliä kuljin yrittäen saada kuvia sumumaisemasta. Tosin siinä käy yleensä niin, että kun olet toisen lammen luona, niin siellä toisella lammella näyttäisi juuri sillä hetkellä olevan paras valo ja sumumuodostelma.

Suolla oli ollut pakkasta yöllä koska lakan lehdet olivat hieman huurteessa. Auringon noustessa metsän reunan takaa alkoivat sumupilvet liikkua. Harmikseni auringon suunnalta alkoi taivaalle piirtyä valkoinen viiva. Joku lentokone siellä piirteli taivaalle. Lähdin siis autolle päin. Matkan varrella löysin hauskannäköisen kasteseitin ja rämesuolla sain vielä kuvattua hienon valopyörteen kun aurinko paistoi puun latvojen välistä sumun läpi.

Aikainen herätys kannatti. Sumuja löytyi ja kuviakin tuli. Ja työpaikallekin ehdin ihan normaaliaikaan

Maisemakierros

Helteet ovat ohi mutta kauniit, aurinkoiset päivät jatkuvat. Yöllä on ollut kylmää paikoin. Kun eilen aamulla ajelin töihin, näytti auton mittari Maaveden tienoilla vain 1,5 lämpöastetta.


Lähdin töiden jälkeen melomaan ja pakkasin isomman kameran mukaan kajakin kuivasäilöön. Aurinko paistoi ja tuuli idän ja kaakon väliltä tuntui lämpöiseltä. Taivalsaaren tulipaikalla ei ollut ketään joten rantauduin sinne tauolle. Istuin sileällä kalliolla ja nautin loppukesän illasta ja ihanasta järvimaisemasta.

Illan mittaan tuuli tyyntyi. Lähdin jatkamaan matkaa selän yli Lehtikiukkaalle päin. Ajattelin käydä katsomassa viime kesän kuvauspaikkani vuorella. Lehtikiukkaan hiekkapoukamaan on helppo rantautua kun meloo täyttä vauhtia kohti rantaa. Myrsky oli kaatanut suuren haavan läheltä rantaa ja näin helpottanut majavan hommia. Rantakivikossa kasvavassa punakoisossa oli paljon marjoja. Sen voimakas haju tuntui pitkän matkan päähän. Kiipesin vuoren rinnettä ja laskeuduin sitten niemen kärkeen vuoren juurelle. Laskeva aurinko valaisi rannan puita ja pensaita. Kuvasin samoilta paikoilta kuin viime kesänäkin mutta yritin etsiä uusia kuvakulmia. Kivikossa ja kalliolla on kasvillisuus rutikuivaa. Sianpuolukan lehdetkin näyttivät kuivilta ja jäkälä mureni askeleen alla. Niemen kärki vuoren juurella on parhaimmassa valaistuksessa näin elokuun loppupuolella. Aiemmin kesällä paikka jää varjoon koska aurinko kiertää silloin saaren taakse. Nytkin paras valaistus ei kestänyt kauan. Pian aurinko piiloutui näkyvistä.

Pohjoiselle taivaalle oli hiipinyt pilvimuodostelma josta erkani pieniä hattaroita yli taivaan. Kauneimmallaan nuo pilvet näyttäytyivät kun oli melomassa kotiin päin keskellä järven selkää. Laskevan auringon säteet värjäsivät hattarapilvet punaisiksi. Tämä väriloisto tallentui vain pokkarikameran kennolle koska järjestelmäkamera oli piilotettu kajakin uumeniin.

Kalliorantaa Taivalsaaressa

Taivalsaaresta

Lehtikiukkaan hiekkapoukama

Matalassa valossa

Kehys

Vuorelta Kuokanselälle

Kuokanselkä

Väripilviä

Aamu Kuokanselällä

Rossinsaari näkyy järviruokojen lomasta

Rossinsaari ja Purnusaari

Luodolla

Purnuluoto

Helle jatkuu ja niin jatkuu myös Venäjän puolelta tulevan savun esiintyminen ilmakehässä.  Aamulla näytti ihan harmaalta ja aurinko oli piiloutunut paksun pilvikerroksen taa. Lähdin kuuden maissa vesille ja silloin alkoi pilkottaa auringon punainen pallo itäiseltä taivaalta.  Oli vähän maailmanlopun tunnelma. Ihan hiljaista, ei ketään muita liikkeellä ja maisema oudon sinipunaharmaa.  Pieni tuulenhenki virisi kun pääsin keskelle selkää. Meloin Taivalsaaren kohdalle. Retkisatamassa oli ruuhkaa; purjevene ja kolme moottorivenettä oli siellä yöpynyt.  Koska leirissä nukuttiin en mennyt lähemmäs vaan käännyin Huusalon rantoja kiertämään.
On jotenkin erikoista meloa lyhythihaisessa paidassa, ilman aukkopeitettä kun on tottunut pukemaan monta kerrosta vaatetta melontareissuille. Mutta tämä kesä on poikkeuksellinen kaikin tavoin. Tätä muistelen sitten kun  kylmä pohjoistuuli puhaltaa ja on käärittävä melarukkasta käsien suojaksi, painettava pipo korville ja pukeuduttava melonta-anorakkiin.

Sorsavedellä

Vähintään kerran kesässä teen yöretken Sorsaveden saariin. Linnansaari on hienoa melontaseutua mutta en ole yöpynyt siellä koska kesäaikaan retkisatamissa on ruuhkaa. Ymmärrän hyvin että kansallispuistoalueella on leiriytyminen sallittua vain siihen tarkoitukseen varatuilla paikoilla, ottaen huomioon miten paljon vesillä on kulkijoita. Jokamiehenoikeuksien mukainen leiriytyminen ei siellä toimisi alkuunkaan. Minulle melontaretkeily on yksinoloa, nauttimista luonnon hiljaisuudesta ja rauhasta, ilman sosiaalista kanssakäymistä. Siksi yöretken suuntana on aina Sorsavesi.

Lähdin liikkeelle omasta retkisatamastani Kuvansin puolelta Kiviniemeä. Tavaroiden pakkaus sujui yllättävän hyvin; kaikki tarpeellinen mahtui mukaan ja vielä jäi tilaakin. Osin johtui kai siitä että ilma oli vielä niin lämmin että paljon varavaatetta ei tarvinnut olla mukana.

Aurinko paistoi, mutta etelän suunnalta puhaltava tuuli oli kiukkuinen. Huomasin sen siitä kun muutaman sata metriä melottuani tuulenpuuska yht`äkkiä meinasi vielä melan kädestä. Sain viime hetkellä korjattua otteen ja tuettua melan veteen. Muuten olisi saattanut tulla uintireissu ja se ei ole kivaa täydessä lastissa olevan kajakin kanssa.

Kolmen kilometrin matka Herralanlahtea sujahti siis nopeasti tuulen työntäessä. Kilpikosken laavulla oli venekunta tauolla eikä minulla vielä ollut tauon tarvetta joten pujahdin väylää pitkin Pyöräsalmen kautta Sorsaveden puolelle. Siellä sitten olikin vastatuulta. Pysyttelin Kiviniemen tuntumassa tuulen suojassa aina Lehmussaaren eteläpuolelle josta suuntasin kalamajasaarien välitse Väärillesaarille. Väärätsaaret on viiden pienen saaren ryhmä melkein keskellä Sorsavettä. Mistä lienee nimi tullut, eivät ne niin vääriltä näyttäneet.

Saarten väliin jää suojaisia salmia ja monessa saaressa on hyviä leiripaikkoja. Kajakin kanssa rantautuminen ei aina ole helppoa. Pitkää kajakkia ei tahdo saada lähelle rantapenkkaa ja rannat ovat useimmiten liian jyrkkiä rantautumiseen. Sain kuitenkin punnerrettua kajakin ylös rannalle kahden kallion välistä. Nousua oli pari metriä veden pinnasta. Kallion päällä oli tasainen sammalpäällysteinen alue ja nuotiokehä. Nuotiokehässä oli neljä kaljatölkkiä. Olen tähän asti ollut siinä käsityksessä että Sorsavedellä liikkujat ovat niin valistuneita että nuotiopaikoilta ei löydy roskaa eikä pulloja ja purkkeja. Harmi jos tilanne on muuttumassa. Pitäisi ymmärtää että kukaan ei siivoa jälkiä ja on mukavampaa kaikille tulla siistille leiripaikalle. Roskaton retkeily toimii kansallispuistoissakin, niin pitäisi toimia joka paikassa.

Teltta nousi pystyyn ja evästelin kalliolla näköaloja katsellen. Aurinko oli mennyt pilveen kun pystytin telttaa ja ajattelin ottaa pienet unet. No, olihan ne vähän enemmän kuin pienet koska heräsin puolilta öin. Oli sen verran kirkastunut että kuu oli näkyvissä itäisellä taivaalla. Lähdin kameran kanssa saaren kärkeen. Kuunsilta näkyi yli Kaijanselän. Ehdin ottaa muutaman kuvan kun kuu jo piiloutui pilveen. Hämärässä hiippailin teltalle ja jatkoin unia. Yöllä heräsin muutaman kerran tuulen ääniin.

Aamulla oli edelleen pilvistä mutta poutaa. Keittelin aamukahvin ja aloin sitten keräillä tavaroita kajakkiin. Teltta oli säilynyt ihan kuivana tuulisen yön ansiosta. Niemekkeen toiselta puolen löytyi matalampi ranta johon sain työnnettyä kajakin ja veden ylle kaartuvaan koivunrunkoon tukien pääsin "hyppäämään" kajakin aukkoon. Vähän akrobatiaa se vaati. Matka jatkui kohti kotisatamaa. Aurinkokin alkoi taas paistaa ja loppumatkalla piti jo vähentää vaatetusta. Reetunniemen edustalla näin tämän reissun ainoan ison kuikkaparven. Yksittäisiä kuikkia olin kyllä nähnyt matkan varrella mutta tämä oli noin kahdenkymmenen kuikan lauma.  Krrrrao, krrrao-äännähdykset kuuluivat kun ne juttelivat keskenään. Väliin kuului kimeä kiljahdus "kuik" kun joku sukelsi. Pyöräsalmessa poimin melalla veteen pudonneen sudenkorennon. Se tarrautui kajakin kansiköysistöön ja kökötti siinä koko loppumatkan siipiä kuivatellen.

Kiviniemessä laitoin tulet saunan kiukaan alle ja nuotioon. Nuotiomakkara, saunominen ja uinti olivat sopiva lopetus tämän kesän yöretkelle.

Leiri Väärilläsaarilla

Luonnon muovaama nuotiopuuvarasto

Saaren kärjestä Kaijanselälle

Näkymä leiripaikalta

Yöpilvi

Kuunsiltaa oksien lomasta...

..ja ilman oksia

Lumpeet ovat harvassa Sorsavedellä