Kevään merkit

Kuukausi sitten sain Kuvalliset askeleet-blogin Tarjalta kevään merkkeihin liittyvän haasteen. Näin kauan piti odottaa ennen kuin sain sen verran merkkejä kokoon, että kehtasin julkaista. Kuusamo ei vielä kovin monta kevään merkkiä tarjonnut, vähän paremmin onnisti 450 kilometriä etelämpänä Kuopiossa, vaikka ei täälläkään vielä kevät ole kovin pitkälle edistynyt.

Huhtikuun puolivälissä ensimmäiset joutsenet ilmestyivät Kuusamoon. Tämän pariskunnan kohtasin hiihdellessäni hankiaisilla Iso-Veskan rantasuolla. Toisenkin kevään merkin tunnistin samalla retkellä, nimittäin peipposen laulun kuusikossa. Aamun pakkassäässä, hankien keskellä peipposen laulu kuulosti erikoiselta.

Kuopion Suovulla odotin näkeväni joutsenia. Aina ei saa mitä tilaa. Ei ollut joutsenia vaan siellä oli kevään ensimmäinen leskenlehden kukka.

Sinivuokko ei kuulu Kuopion alkuperäiseen kasvillisuuteen, mutta sitä on levinnyt puutarhoista monin paikoin. En uskonut löytäväni vielä kukkivia sinivuokkoja, koska polulla oli paksu lumikerros, mutta niin vaan länteen viettävällä rinteellä vilkkuivat pienet sinivuokkoryppäät.

Jonkinlainen kevään merkki tämäkin. Pihatien varsi paljastuu lumen alta ensiksi, ja sen myötä maasta alkaa nousta pientä vihreää. Rusakko uskaltautuu illan hämärässä ikkunan alle kaivamaan syötävää pälveltä.

Päivällä satoi vettä, joka levittyi lammikoksi jään päälle. Se edistää jään sulamista. Mutta vielä on laituri tiukasti jäässä kiinni. Kajakki saa vielä tovin odotella varastossa.

Varma kevään merkki löytyi Kuopion torilta. Veljmies-suihkuallasta täytettiin vapun lakitusjuhlaa varten. Tänäkin vappuna joku uitetaan tuossa altaassa.

Talvikauden lopetusretki Korouomaan

Pohjoisessa talvi jatkuu, lumikerros on paksu ja uuttakin lunta satoi, mutta minun oli aika laittaa sukset ja liukulumikengät varastoon. Viimeinen talviretki näillä lumilla suuntautui Korouoman jääputoukselle.

Tähän aikaan vuodesta retki Korouomalle on suunniteltava kelirikkoa vältellen. Saukkovaaralle vievä sivutie pehmenee auringon lämmittäessä, joten matkaan on lähdettävä yöpakkasen jälkeen mahdollisimman aikaisin aamulla. Niinpä olimme jo ennen kahdeksaa uoman pohjalla Ruskeavirran jääputouksen äärellä.

Aurinko on jo pehmittänyt jään pintaa niin että se on muuttunut valkoiseksi. Ruskeavirta on nyt valkoinen.

Aikaisin aamulla auringon valo osuu suoraan jääputoukseen. Jo kahdeksan jälkeen putouksen syvin kohta alkaa jäädä varjoon.

Keskitalvella putouksen juurelle uskaltaa mennä varovaisuutta noudattaen, mutta nyt se olisi liian vaarallista. Putouksesta saattaa irrota jäälohkareita, jotka tulevat vauhdilla alas jyrkkää rinnettä. Toinenkin vaaranpaikka on putouksen alla. Jään ja lumen alla virtaava vesi ohentaa alta päin hankea, joten putouksen alla kulkija voi pudota hangen läpi alla olevaan kivilouhukkoon. Siksi alueelle meno on kielletty.

Nyt ei ollut mahdollisuutta lähteä kiertämään viiden kilometrin mittaista Koronjää-reittiä, koska oli ehdittävä pois ennen kuin tie alkaa pehmentyä. Teimme tulet Kanjonilaavulla ja evästeltyä lähdimme kiireesti nousemaan takaisin Saukkovaaran parkkipaikalle.

Opaste- ja sisäänkäyntirakennus on uusittu ja sen paikka on siirtynyt vähän alemmas. 

Viime kesänä tässä rakennuksessa aloitti Korokahvila.

Saariselällä

Alkaa olla ne ajat vuodesta kun Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen ero kevään edistymisen suhteen on suurimmillaan. Kun etelässä leskenlehdet kukkii ja sinivuokotkin availevat kukintojaan, jatkuu talvi pohjoisessa hankien keskellä. Muutaman päivän aikana Inarin Saariselällä lumikerros aleni viisi senttiä, mutta kun lunta on metrin verran, niin sillä ei vielä ole näkyvää merkitystä. Lumikenkäilin ja liukulumikenkäilin parina päivänä Saariselän maisemissa.

Auringonsäteet viistävät Kaunispään rinnettä.

Lumilaineita

Saariselällä on viime vuosina kiinnitetty huomiota myös kävelijöiden, maastopyöräilijöiden ja lumikenkäilijöiden reittitarpeisiin. Merkittyjä, mutta muuten huoltamattomia lumikenkäreittejä on ollut jo aiemmin, uutta ovat lanatut reitit. Esimerkiksi Kiilopäältä lähtee Latvakurun 5,7 kilometrin mittainen talvireitti. Kuljin reittiä vähän matkaa kun olin menossa Ahopäiden suuntaan.

Latvakurun lanattu talvireitti.

Sitten käännyin omille poluille. Paikoin hanki ei upottanut kuin muutaman sentin. Mutta jossain kohti ylärinteessä humpsahdin yht'äkkiä syvälle hankeen. Sen jälkeen opin lukemaan hangen pintakuvioista mistä löytyy kantavaa hankea.

Ahopään rinteiltä on mahtavat näkymät kohti Kiilopäätä.

Tunturikoivu on sinnitellyt oksansa hangen pinnalle.

Hiihtäjä nousemassa kohti Ahopään kurua.

Saariselän keskustasta lähtee parin kilometrin mittainen Aurora-polku, joka on aurattu talvikävelyreitti.

Ei voi mitään, sattuu silmiin aina kun katson Kaunispään etelärinnettä. Nuo uudet huipun loma-asunnot vaan ei sovi maisemaan.

Aurora-laavu on varmaan Suomen suurin laavun nimeä kantava rakennus. Rakennuksen toisessa päässä on varaustilat ja toisessa päässä päivätupa.

Päivätuvan takka. Ihan perinteistä laavutunnelmaa tässä tilassa ei synny.

Mutta lähellä, kurun reunalla on tavallinenkin tulipaikka. Siinä oli hyvä tehdä tulet ja katsella auringon painumista metsän taakse.

Kiinalaiset turistit viihtyivät Kaunispään laella toisiaan kuvaten vaikka revontulet pysyttelivät pohjoiseen levittyneen pilvikerroksen takana.

Seuraavana yönä olisi ollut kiinalaisillekin kuvattavaa. Puoleen yöhön saakka piti odotella, ensin taivaan tummumista, sitten revontulia. Yö oli kaunis; taivaanrannalla hehkui vielä iltaruskon värit, taivas oli tummansininen ja lopulta taivaalle piirtyivät vihreät loimut.

Saariselän talvireitit

Salmilamminvaara

Lähellä Rukan keskustaa olevalla Salmilamminvaara on hyvä lähiretkikohde lumikenkäilijöille. Vaaralta on kauniit näkymät länteen Kitkajärven suuntaan ja toiselle puolen Valtavaaralle. Siitä huolimatta siellä on hyvin vähän kuljettu talven aikaan. Tänä talvena FIS-hiihtolatu sentään kiertää perimmäisen lenkin Salmilamminvaaran puolelle, mutta on ollut talvia, että hiihtolatua ole tehty. Salmilamminvaaran korkein kukkula on linnuntietä vain puolitoista kilometriä Rukan kylästä. Matkan pituuden ei pitäisi olla esteenä. Esimerkiksi Valkeisrinteen tieltä vaaran laelle on matkaa reilu kilometri. Hiihtelin vaaralle aurinkoisena kevättalven päivänä.

Hankikerros on paksu, mutta ensimmäinen merkki kevään edistymisestä on jääpuikkorivi lumisella oksalla.

Valkeaisenlammen pohjoispäässä, metsäaukean laidalla erotan lumen alta lumikenkien jäljet. On täällä joku muukin käynyt lähiaikoina.

Salmilamminvaaran retken parasta antia on näkymät Valtavaaran vaarojen jonoon. Vaaran rinteessä näkee mikä on tykkyjen tilanne. Alempana kuuset ovat jo karistaneet lumivaippansa.

Salmilamminvaaran puut ovat enimmäkseen leveäoksaisia mäntyjä.

Kelokäkkyrät pidättävät oksillaan lumimöykkyjä.

Vaaran korkeimmalla kohti voi ottaa repun selästä, hengähtää hieman ja antaa katseen levätä ympäröivässä maisemassa.

Seuraavat kolme kuvaa on otettu Salmilamminvaaralta helmikuun puolivälissä. Keskitalvella pieninkin oksanpätkä on paksun huurrekuorman peitossa.

Välillä voi istahtaa kaatuneen kelon rungolle ja nauttia auringosta.

Palaan takaisinpäin Valkeaisenlammin jäätä pitkin. Komeat kalliot reunustavat lampea molemmin puolin.