Kolme kierrosta Koillismaalla

Aika hyvin onnistuimme väistelemään sadekuuroja syyskuisen lomaviikon retkillä Koillismaalla. Joukkueemme oli saanut täydennystä nuoremmasta sukupolvesta. Neiti B, yksi vee, äitinsä kanssa nuorensi huomattavasti retkiseurueemme keski-ikää. Kolme päiväretkeä; Pieni karhunkierros, Valtavaaran päiväreitti ja Riisin rääpäisy kierrettiin niin että nuorimmainen istui Savotta-lapsenkantorinkassa äitinsä selässä ja minä kannoin eväsreppua. Vaikka kyllä siinä kävi niin, kun vasta kävelemään oppinut nuori neiti pääsi pitkospuille, ei häntä tahtonut saada jatkamaan matkaa ollenkaan. Olisi vaan halunnut teputtaa pitkin pitkoksia.

Pieni karhunkierros

Olemme ajoissa polulla pilvisenä, sumuisena aamuna, suunta kohti Kallioporttia.  Polun varrella ihailemme suon syysvärisiä heiniä ja sammalien punaa, ruskapuita peilaavia pikkulampia ja kurkistamme pieneen luolaan.

Kallioportin laella katselemme huimaavaa näköalaa alas rotkoon ja laskeudumme sitten portaat alas Hautaniitynvuoman kuruun. Pieni levähdys Harrisuvannon laavulla ja matka jatkuu yli riippusillan kohti Jyrävää. Vattumutkan tienoilla on käytävä kurkistamassa kivenlohkareiden lomasta jokiuoman jylhää maisemaa.

Kallioportilta alas vuomaan

Harrisuvannon riippusilta

Vattumutka Kitkajoessa

Vähän ennen Siilasmajaa alkaa sade. Kastumme sen verran että on tarpeen pysähtyä majalle odottamaan sateen loppumista ja haukkaamaan vähän evästä vaatteita kuivatellessa. Tuvassa onkin vilskettä. Meidän päiväretkeläisten lisäksi siellä on varsinaisen Karhunkierroksen kulkijoita suurine rinkkoineen.

Sade ei kestä kauan ja pääsemme jatkamaan matkaa. Jyrävän putouksen alla tietysti poiketaan kuohuja katsomassa.

Valtavaaran päiväreitti

Valtavaaran päiväreitin kierrolle on meille varattuna kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Lähdemme liikkeelle Vuosselin parkkipaikalta, poikkeamme Valtavaaranlammen laavulla ja pian olemme huipulla. Kodalla evästelyn jälkeen laskeudutaan ruskaväreillä koreilevan metsän läpi takaisin lähtöpaikalle. Eipä tule mieleen parempaa paikkaa nauttia kauniista päivästä. Kuukkelikin näyttäytyy loppumatkasta ja saa loput eväämme.

Pieni retkeilijä Valtavaaran laella

Riisin rääpäisy

Riisitunturipäivänä on taas vähän pilvisempää, mutta poutaista säätä. Maaruska hehkuu komeimmillaan. Räväkänpunaiset mustikan- ja riekonmarjanlehdet, violettiin vivahtavat juolukanlehdet ja marjaisat ruohokanukat hehkuvat kilpaa polun varrella.

Tuvan nuotiopaikalla pääsemme valmiille tulille makkaraa paistamaan.

Kesän tilinpäätös

Syyskuun lähestyessä loppua on aika kerätä kesän muistoja. Mitä jäi kuluneesta kesästä mieleen ja kuviksi tallennettuna. Tässä muutama kuvallinen muistelma:

Kevään ensimmäiset kukat

aamuyön valo

auringonlaskut

melontaretket

kiipeäminen vaaroille ja tuntureille

lumme sateen jälkeen

järvisätkimen pienet ,kauniit kukat

töppövilla ojan penkalla

kesäyö tunturissa

sadetta enteilevä aamurusko

silkkiuikun vana 

veden väreilyjen tuijottelu laiturilla....

...ja järvellä

....ja virrassa

Kurkiaamuja

Koko viikon olen saanut seurata kurkia työmatkani varrella. Ylitse lentää kurkiauroja, ei vielä etelään päin kuitenkaan. Lentoharjoituksia tekevät varmaan tulevaa matkaa varten. Isolla peltoaukealla on paljon joutsenia ja joitakin kurkiperheitä. Tai ainakin luulen niiden olevan perheitä, kun ryhmässä on vähän erinäköisiä, tosin samankokoisia kurkia. Joutsenet ovat kaukana pellolla, mutta kurjet näyttävät olevan rohkeampia ja tulevat ihan lähelle tietä syömään puinnin jäljiltä jääneitä jyviä.

Eilen testasin miten tien lähellä oleva kurkiryhmä reagoi pysähtyvään autoon. Eivät mitenkään, jatkoivat vain ruokailua. Tänä aamuna minulla oli kamera mukana valmiusasemissa. Pysäytin auton ja sain muutaman kuvan kurkiperheestä. En tietenkään noussut autosta, avasin vain ikkunan. Auto on ihan hyvä piilokoju. Vähän matkan päässä olevalla toisella pellolla kurkiryhmän lähellä oli kaksi joutsenta. Tämä ryhmä oli kauempana, joten heti huomasi että on ongelmia saada terävää kuvaa.

Muutakin nähtävää sattui aamun työmatkalle. Jotain vaaleanruskeaa vilahti tien pientareella ja kohta tien ylittää metsäkauris, sen perässä toinen ja vielä kolmaskin. Tämä tapahtuu niin nopeasti, ettei ole pienintäkään mahdollisuutta kuvata niitä, vaikka se kamera vieressä valmiina onkin.

Joko siivet kantavat?

Kaikk`yhes koos

Kotimatkalla pysähdyin vielä kurkien luo. Ne olivat ihan samassa paikassa kuin aamulla. Niitä kuvatessa alkoi kuulua kovaäänistä huutelua ja kohta pellon yli lensi satoja kurkia. Ja nyt niiden suunta oli kohti etelää.

Joko pitäisi lähteä?

Kurjet/Zhuravli

(säv.J.Frenckell, suom. sanat Pauli Salonen)

La la la laa laa...

Syksyn tullen yli maan taas kurjet lentää

murhemielin katson aina lentoaan.

Ja korviin mulle niiden kutsu entää,

ne minut viedä tahtoo mukanaan.

Voi paikan tyhjän myöskin aina näyttää

nuo suuret linnut mulle aurassaan.

Mä jospa voisin kerran paikan täyttää

ja surut heittää pois kylmän maan.

La la la laa laa...

Kurjet lentää kohti taivaan kaukorantaa

lähtö niiden on kuin lähtö ystäväin.

Mä uskon että kurjet sua kantaa

kun kerran lähdit pois mun viereltäin.

Ja siksi säilytän mä toivon hauraan

nyt aina kannan vain sen mielessäin.

Käy tieni tää se kerran kurkiauraan

en silloin koskaan jää yksinäin

Aamu järvellä

Aamuhämärissä istun kajakkiin. Alla on Haukivettä, nyt noin viisi senttiä alempana kuin kolme viikkoa sitten, kun ennen pohjoisen kierrosta meloin viimeksi. Onneksi vesi on laskusuunnassa.
Rantojen ruskaa ei voi kehua. Samaa ruskeankeltaista koivua kuin niin monessa paikassa tänä syksynä, välissä vielä vihreitä haapoja, joku keltainen ja siellä täällä ihan punainenkin haapa väripilkkuna maisemassa.

Länsi-lounainen tuuli on nostanut aaltoja, jotka työntävät kajakkia kohti kansallispuiston vesiä. Ei tarvitse kuin vähän melalla auttaa. Ennen auringonnousua taivaalla on pieniä purppurapilviä. Niiden väri vaihtuu valkoiseksi heti auringon noustua metsänreunan takaa.

Melon pystysuoran kallioseinämän viereen ja kuvaan kallion heijastuksia väreilevään veteen. Omakuvakin tulee ihan vahingossa napattua.

Punainen haapa löytyy Pitkälahden suulta. Sen heijastukset veteen ovat myös kiinnostavia ja niitä yritän kuvata pokkarilla. Nyt on hyötyä pokkarin 2.0 valovoimasta. Väreilyt tallentuvat suhteellisen terävinä.

Hiljaista on järvellä. Mutta niin se on aina tähän aikaan aamusta. Paluumatkalla huomaan auringon alkavan lämmittää koska villapipo tuntuu olevan jo liikaa. On tulossa hieno syyspäivä, tai oikeastaan kesäpäivä. Luultavasti tämän kesän viimeinen.