Kesävieraita ja talviharrastuksia

Talvikuukaudet ovat sitten ohi. Niin kuin aina tähän aikaan vuodesta, on toisaalta keväistä, toisaalta talvista. Kevään tuntua tuo lisääntynyt valo, mutta talvesta muistuttelevat kireät yöpakkaset. Kevään tuo myös joutsenpari, joka on löytänyt Sikkoinleuan virran levähdys- ja ruokailupaikakseen.

Pakkasista johtuen retkiluistelureitillä on viime päivinä ollut ehkä talven paras luistelukeli. On yhtä juhlaa edetä kelkalla tai luistellen pitkin jääbaanaa auringonpaisteessa, leppeässä tuulessa ja istahtaa tauolle lumen alta paljastuneelle rantakalliolle joka on jo aavistuksen verran lämmennyt auringossa.

Kesävieraat ovat tulleet

Aamun valossa

Suomen pisin ja paras retkiluistelureitti

Löytö jäästä: muisto syksystä

Kulkupeli

Rantakalliot paljastuvat lumen alta

Heijastuksia virrassa

Keväisestä päivästä on moneksi. Pilvinen aamupäivä räntäkuuroineen selkeni iltapäivällä aurinkoiseksi.
Lähdin virralle katselemaan joko näkyisi kevätmuuttajia. Jo viime viikolla näin joutsenten ylilennon työpaikan ikkunasta. Pohjoisen suuntaan olivat menossa. Mutta Sikkoinleuan virralla on hiljaista. Vain palokärki lentää  vastarannan metsän yllä ja jostain kaukaa kuuluu lokkien ääntelyä. Virran sula vesi heijastelee kevätauringon värittämää rantametsää ja poutapilviä.
Kevään merkki löytyy pihatien varresta. Lumen alta pilkottaa lamoherukan oksa jossa on jo suuret punaiset silmut.

Lamoherukan silmut

Kevään merkki tämäkin: ensimmäiset terassikahvit

Taivaan tulet

Aika vanhaksi piti elää ennen kuin näin elämäni ensimmäiset revontulet. Lähdimme myöhään illalla ajamaan Rukalta pohjoiseen, pois katuvalojen ulottuvilta, toiveena nähdä revontulia. Täysikuu valaisi maisemaa. Vähän ennen Virkkulan tienhaaraa olin näkevinäni vihreää valoa taivaalta. Käännyimme Mustosenvaarantielle. Ei tarvinnut ajaa pitkälti kun ei enää ollut epäilystäkään. Revontulet loimusivat pohjoisella taivaalla. Pikaisesti kääntelin kameraan sopivat säädöt, asetin jalustan tien reunaan ja sitten vaan katsomaan ja kuvaamaan taivaan valoshowta.

Käytin 10-30 sekunnin valotusaikoja riippuen revontulien valon määrästä. Aika huimasti valot vaihtuivat. Pystyi kuitenkin hyvin ennakoimaan kameran valottaessa kuvaa, minne päin objektiivi kannattaa seuraavaksi suunnata.
Reilu puoli tuntia näytöstä kesti. Sitten pohjoisen taivas tummui ja valojen leikki hiipui. Edellisenä iltana olimme olleet katsomassa ilotulitusta Rukalla. Tämä taivaan ilotulitus oli kyllä monin verroin hienompi. 

Sinne ja takaisin

Olin kierrellyt talven mittaan Valtavaaran metsissä, käynyt lähellä huippua kodalla asti, mutta ihan huipulla en ollut käynyt. Milloin oli tuiskua, milloin kylmää viimaa tai pilvisenä päivänä ei näkyvyyttä. Nyt olivat olosuhteet kohdallaan. Yön jälkeen oli reilu kymmenen pakkasastetta, tyyni ja selkeä sää.  Lähdin liikkeelle aamusta, ennen auringon nousua. Ehdin ensimmäiselle näköalakukkulalle juuri kun aurinko tuli esiin.
 
Sinne ja takaisin:

Merkki kevääntulosta, jääpuikkoja tykyssä

aamun ensisäteet

klo 7:20

omakuva

tulilla

Tervetuloa

vauhdikas lasku hiihtäjille

lumikenkäpolku suolla lähellä Valtavaaran huippua

kevättä

määränpää näkyy

Hokit huipulla

"...ja tuvassa viivyn sen hetken vain, että tasaantuu hengityksein"

pilvikerros pohjoisen puolella

suojaisessa paikassa tykyt kuin helmikuussa

lainaus kuvatekstissä: Juha Vainio, Valtavaaran valssi

Karoja ja kuukkeleita

Reilun parin viikon poissaolon aikana on valo Kuusamossa lisääntynyt huomattavasti. Aurinkokin on paljon korkeammalla ja se lämmittää jo. Tykyt ovat pudonneet alamaista, mutta ylhäällä tunturien ja vaarojen päällä on vielä runsaasti tykkylunta.

Lauantaina ajoimme autolla Kumpuvaaraan. Minulla oli mukana Hokit. Jyrkässä rinteessä oli hyvä testata alastuloa umpihangessa. Karhunkierroksen polkua kurvailin alas pehmeässä lumessa. Tiellä, kovalla alustalla jyrkässä alamäessä oli ohjausvaikeuksia. Hokit tahtoivat mennä minne sattuu.

Kotakahvilassa juotiin nokipannukahvit ja nähtiin kuukkelit ruokintapaikalla.

Sivutie Virkkulantieltä Kumpuvaaraan on kapea ja pehmeä. Niinpä yksi auto olikin suhahtanut penkkaan aika syvälle. Sen ohitse pääsi juuri ja juuri kun kuljettaja sompaili tarkasti auton sivuitse. Emme jääneet paikalle koska hinausauto oli kuulemma tulossa pelastamaan. Ja niin se tulikin vastaan siellä kapealla tieosuudella. Onneksi kohdalle sattui levennys, joten hivuttamalla se pääsi ohi. 

Paluumatkalla kipusin vielä Konttaiselle. Lumikenkiä ei tarvittu koska laelle vei tiukaksi tallattu polku.

Kumpuvaaran kuukkeli ruokintapaikalla

Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin kohti Käylää. Tarkoitus oli ehtiä koskelle auringonnousun aikaan.

Pilvet vaan alkoivat kerääntyä uhkaavasti joka puolelta idän taivaalle, joten ei ollut ollenkaan varmaa näkyisikö aurinko. Kuin tilauksesta nouseva aurinko kuitenkin näyttäytyi hetken ennen kuin se peittyi pilvikerrokseen. Auringonpilarikin näkyi vähän aikaa. 

Koskikarat lentelivät virran yllä. Seurasin pitkään karaa joka istui rannalla jääreunuksella ja lauloi niin että sen ääni kuului kosken kohinan yli.

ensisäteitä virrassa

Aurinko näyttäytyy hetken

Kara maisemassa

auringonpilari

Kara laulaa

aamupilvet

Pilveen se sitten meni

kultalankoja kuohussa

Iltapäivällä hiihdimme Vuosselin lenkin. Aurinko oli tullut taas esiin ja niin olivat tulleet sadat hiihtäjätkin. Laduilla oli vilskettä. Muuten, onko olemassa jokin pukukoodi, kun naisilla on lähes poikkeuksetta punainen hiihtotakki? Tunsin olevani poikkeava siniharmaassani.
Vuosselin kodalla päivystivät kuukkelit. Ne lehahtelivat männyn oksilla ja tarkkailivat kodalle tulijoita eväiden toivossa. Pöydän päälle jätetyt muruset kelpasivat. No, ainakin tänään niille oli runsaasti ruokaa tarjolla.

Vuosselin kodan kuukkeli poseeraa

ruotsalainen kanelipulla maistui