Lämmintä Levillä

Vappuviikon lämpöaalto on alkanut sulattaa lunta.  Viikon aikana lumikerros on alentunut noin 20 senttiä. Tähän asti lämpimintä oli eilen, kun Kittilän kirkonkylän mittaus näytti 16,6 astetta.

Mutta lunta edelleen maassa noin 40 senttiä. Tunturin rinteellä on siellä täällä pieniä laikkuja, josta kivet jo pilkistävät. Päivän aikana nuo laikut kasvavat melkein silmissä.

Laskettelurinteet ovat vielä hyväkuntoisia. Kuva on otettu aamupäivällä ennen hiihtohissien aukeamista.

Eturinteen taiturit vauhdissa.

Lammaskurun kodan tulet vähän savuttaa.

Ounasjoen Könkäänkoskessa on vesi lisääntynyt kuluneen viikon aikana ja rantojen jääpeite repeilee.

Könkään kylämaisemaa Ounasjoen rannalla. Metsässä voi vielä hiihdellä.

Ounasjoen auringonpuoleinen ranta on jo sulanut.

Lämmin ilmavirtaus toi muuttolintuja. Peipposen laulu soi puissa. Toisenlainen, kirkas ja kuuluva laulu kuului kauas vaikka lintua ei näkynyt. Lopulta paikallistin laulajan pylvään nokasta. Vihervarpunenko?

Edellisen päivän lämpimän jälkeen tuli viileä yö. Lämpötilavaihtelusta johtuen aamu oli sumuinen monin paikoin, erityisesti jokien ja järvien yläpuolella.

Levitunturin rinteeltä näkee joka puolelle ympäristön sumumaisemiin. Aamulla tunturissa oli paikoin aivan selkeää ja toisaalla taas sumupilvi ulottui maahan saakka.

Aurinkoiselta Jäkälälaelta katsoen sumumeren takaa kohoavat Aakenuksen rinteet. Ryppy tunturin oikeassa reunassa on Vaulokuru.

Luoteessa on Pallastunturien ketju.

Pallaksenkin auringonpuolen rinteille on alkanut ilmestyä tummia laikkuja.

Sumupilvi ympäröi myös Levin viereistä Kätkätunturia.

Hiihtäen Aakenukselle

Ajellessamme lauantaina Äkäsjoen suuntaan huomasin parikin hiihtolatua menevän Tiurajärven tien yli Aakenukselle päin. Ylläksen latukartasta selvisi, että Aakenuspirtin kohdalta pääsee Aakenuksen itäpuolta kiertävälle ladulle. Latu ei nouse Aakenukselle, mutta hankikannon aikaan sillä ei ole väliä. Suuntana on siis Aakenuksen Lentokonekota, eli Niritsankuusikon kota kuten se karttaan on merkitty.

Kun aamulla olen saatellut koululaisen matkaan, lähden ajamaan kohti Aakenusta. Radiosta kuulen Etelä-Suomen ja rannikkoseudun liikenneongelmista. Sohjo ja lumisade haittaavat liikennettä siellä. Kittilässä paistaa aurinko ja pakkasta on vielä aamullakin pari astetta. Jätän auton Aakenuspirtin tiehaaran luo. Aprikoin hetken millä välineillä lähtisin liikkeelle, sukset vai liukulumikengät? Päädyn suksiin, koska latu näyttää hyväkuntoiselta ja arvelen kelin vielä paranevan kun aurinko alkaa lämmittää hangen pintaa.

Noin kilometrin hiihdon jälkeen latu johdattaa jängälle. Täällä ei latua tarvita, voi hiihdellä missä vaan.

Jängältä on hienot näkymät Aakenukselle.

Hetepuro jängän keskellä on jäljistä päätellen tarpeellinen monille eläimille, kuin keidas erämaassa.

Niritsan kota näyttää lyyhistyvän lumen painosta. Kota on metsäautotien, ja talvella hiihtoladun varressa. Tämä ei kuitenkaan ole minun retkikohteeni, vaan jatkan matkaa puolitoista kilometriä etelän suuntaan.

Viitta ladun varrella opastaa Lentokonekodalle. Latua sinne ei mene, mutta hangella on suksenjälkiä tunturin suuntaan. Jostain syystä Lentokonekota on kartassa nimetty Niritsankuusikon kodaksi. Lähden nousemaan rinnettä ylös kohti Aakenusta.

Heti kansallispuiston rajalta alkaa jyrkkä nousu. Noin neljänsadan metrin matkalla on kuusikymmentä nousumetriä. Mietinkin siinä noustessani, että mitenkähän täältä pääsee alas. Jäisellä ja kovalla hangella tiheässä metsässä se ei tule olemaan helppoa minun mäenlaskutaidoillani.

En mene suoraan Lentokonekodalle, vaan nousen rinnettä sen verran, että pääsen kunnolla puurajan yläpuolelle. Kaukana näkyvät Levi-, Kätkä- ja Pyhätunturit. Lentokonekodan katto pilkottaa lumen keskeltä.

Poutapilvet näyttävät pyörivän ihan Moloslaen päällä. Aurinko lämmittää.

Lentokonekota on samanmallinen kuin alhaalla tien varressa oleva Niritsakota. Polttopuut on ladottu kodan sisälle seiniä kiertävän penkin alle. Varusteina on kirves ja lapio. Lapio on varmasti tarpeen kun lumituiskut peittelevät kodan oven edustan.

Näkymä kodan ovelta tunturiin on mahtava.

Vähän ennen puolta päivää lähden paluumatkalle. Aurinkoisilla paikoilla hangen pinta on hieman pehmennyt, mutta varjopaikoissa on kova ja jäinen hanki. Hivuttelen siksakkia rinnettä alas, mutta alempana tiheässä kuusikossa on yritettävä mennä suoraan. Aurausta ja jarruttelua tarvitaan, onnistun kuitenkin tulemaan alas kaatumatta.

Jängällä on edelleen hieno hiihtokeli. Saattaa olla, että hankikantokelit loppuvat. Säätiedotus on luvannut seuraaville päiville vesisadetta, eikä yöpakkasiakaan ole odotettavissa.

Lisäys 2.6.2016.  Sain juuri tietää, että Metsähallitus on polttanut Lentokonekodan. Sen on todettu olevan liian huonossa kunnossa säilytettäväksi. Sama kohtalo on kuulemma Niritsankodalla.
Toivottavasti ainakin Lentokonekodan paikalle saataisiin uusi kota.

Retki Äkäsjoelle

Kittilä-Ylläsjärvi tien varrelta eroaa Tiurajärven tie. Tie kulkee läpi asumattoman seudun. Yli kolmenkymmenen kilometrin matkalla tien varrella ei ole yhtään taloa. Ainoa rakennus on kota Linkupalon tulivuoripuiston luontopolun lähtöpaikalla.

Retkikohteenamme on Äkäsjoki ja sen mylly ympäristöineen, eli Äkäslinkat. Olen liikeellä Pinjan, 8v, kanssa. Matkalla pysähdymme moneen otteeseen kuvaamaan metsän takaa kohoavaa, auringossa valkoisena hohtelevaa Aakenustunturia. Pysähdymme myös tavoittamaan riekkopariskuntaa, jonka näemme ihan tien vierellä. Mutta autosta noustuamme kuulemme vain käkätyksen ja näemme valkoisten siipien vilahduksen puiden välistä. Pulmusparviakin ehdimme nähdä useita.

Pinja harjoittelee tänään kuvaamista minun Olympus-pokkarillani.

Äkäsjoen sulassa on kolme joutsenta. Jätämme auton vähän kauemmas ja hiivimme lähemmäs jousenia. Pinja onnistuu tähtäilemään elämänsä ensimmäiset lintukuvat.

Äkäslinkan putouksessa ei paljon vettä virtaa. Miten voisikaan, kun lumi on maassa, yöpakkaset jatkuvat, eikä päivälläkään ole kovin monta lämpöastetta.

Samettisten sammaleiden päällä on kauniita jääkoristeita.

Kuvaaja työssään.

Olimme varustautuneet kahvittelemaan Äkäsmyllyn kahvilassa, mutta se onkin lauantaisin suljettu. Mutta pihapiirissä on Metsähallituksen ylläpitämä laavu ja tulipaikka. Eikä mikä tahansa tulisija, vaan melkoinen muuraustyön näyte. Tulen sytyttäminen ei ole ihan helppoa. Pohjoisesta puhaltaa juuri suoraan tulisijaan. Onneksi repusta löytyy sytytyspala ja puuvajasta kuivaa tuohta.

Lauantaisen karkkipäivän kunniaksi tulilla paahtuvat vaahtokarkit.

Hienoa, että vanhoja puuviittoja on vielä jäljellä.  Taideteoksia nämäkin.

Äkäslinkoille pääsee talvella monella tavalla. Hiihtolatu kulkee vierestä, samoin moottorikelkkareitti. Äkäslompolon tieltä myllyn parkkipaikalle on kolmesataa metriä ja siitä puolen kilometrin kävelymatka myllylle.

Tältä suunnalta myllyä voi kuvata vain matalan veden aikaan. Etelän puoleinen seinä on kauniisti patinoitunut.

Myllykahvilan ruokintapaikalla aterioi värikäs lintu. Näen taviokuurnan ensimmäistä kertaa. Punahöyhenistä koiraslintua en ehdi kuvata ruokinnalla. Se lentää viereisen kuusen oksien suojaan ja aloittaa huolellisen höyhenien sukimisen. Pinja hiipii puun alle ja saa otettua muutaman kuvan herra taviokuurnasta.

Kaksi taviokuurnanaarastakin lentää paikalle, ensin kuusen oksalle ja sitten ruokintapaikalle.

Rouvan höyhenpuku ei ole niin värikäs kuin koiraslinnun, mutta kauniin oranssinen kuitenkin. Lapin lintujen; riekkojen, pulmusten ja taviokuurnien näkeminen kruunasi retkipäivämme.