Valtavaaran valtias

Eilen aamulla ajoimme Vuosselin parkkipaikalle ja laitoimme reput selkään aikeena lähteä kiertämään Valtavaaran päiväreitti. Olimme kulkeneet polkua noin sata metriä, kun näimme metson kävelemässä varvukossa noin parinkymmenen metrin päässä polulta. Otin nopeasti kameran esille ja sain otettua siitä pari kuvaa. Lähdin polkua eteenpäin tarkoituksena saada kuva metsosta edestäpäin, niin että hienot pyrstösulat näkyisivät paremmin kuvassa. Kun kurkistin kiven takaa kamera valmiina, tajusin että metso on tulossa suoraan minua kohti kovaa vauhtia. Säntäsin juoksuun rinnettä alas. Onneksi Valtavaaran kuusten oksat levittäytyvät maahan asti tiheänä helmana. Tuollaisen kuusen suojaan kurvasin piiloon. Oksien lomasta näin että metso seurasi minua edelleen ja se pysähtyi kuusen toiselle puolen. Käänsin äkkiä kameraan käsitarkennuksen päälle, sihtasin puiden oksien läpi metsoa ja onnistuin ottamaan muutaman kuvan. Mutta metso lähti kiertämään kuusta ja tulemaan minua kohti. Siispä kamera kainaloon ja nopea pikataival seuraavan kuusen taa. Ja metso seurasi. Sitten se taisi huomata retkikaverini polulla ja kääntyi. Minä jatkoin juoksua autolle ja niin teki kaverikin. Tämä erä metsolle 1-0.  Jätettiin Valtavaaran kierros sillä kertaa ja mentiin Pyhävaaran poluille.

Seuraavana aamuna uusi yritys Valtavaaralle onnistui. Metsoa ei näkynyt. Valtavaaran majalla tapasimme miehen joka innokkaana halusi näyttää videokamerastaan erikoista tapausta. Hän oli myös edellisenä päivänä kohdannut tuon saman metson samassa paikassa ja saanut kuvattua tilanteen. Tappiona oli rikkoontunut kameran linssi kun metso oli sitä vähän nokalla kopauttanut.

Kun palasimme polkua parkkipaikalle päin oli metso taas vähän matkan päässä polulta. Yritimme hiippailla varovasti ettei se huomaisi ja olimme jo menneet sen ohi, kun se yht`äkkiä oli takanamme polulla ja tulossa päälle. Meillä oli kävelysauvat mukana ja niillä huitomalla saimme sen kääntymään ja perääntymään metsään. Tämän erän me voitimme. 

Vääränvärinen maastopuku

Talviturkista ei ole suojaa....

...mutta ruokaa on etsittävä

Samoilla apajilla

Puhdistautuminen

Pakoon

Näillä silmillä näkee myös taaksepäin

Perusasento

Nyt valppaana

Parasta poistua

Kevättä kanjonissa

Oulangan kanjoni on Oulangan kansallispuiston pohjoisosassa, Sallan puolella. Lieneekö tuossa syy miksi tuosta hienosta päiväreitistä ei paljoa kerrota matkailusivustoilla. Salla esittelee vain Oulangan kansallispuiston kokonaisuutena, mutta jättää mainitsematta Oulangan kanjonin. Metsähallituksen Luontoon-sivuilta löytyy tietoa ja yllättävää kyllä Sallan naapuri Kuusamo Ruka.fi-sivustollaan esittelee myös Oulangan reitin.

Toukokuun loppupuolen aurinkoinen sunnuntai oli täydellinen ajankohta kiertää Oulangan kanjonin reitti. Lämmintä oli lähes kaksikymmentä astetta, tuuli vilvoitti sopivasti, eikä tähän aikaan vuodesta itikoista ole haittaa. Kun etelämmässä koivuissa on jo suuret lehdet, niin Oulangalla ne olivat hiirenkorvalla. Tulvahuippu oli jo ohi ja veden pinta joessa oli laskenut huomattavasti huippukorkeuksista, mutta virtaama oli kuitenkin vaikuttava verrattuna keskikesän ja syksyn vesimäärään.

Oulangan kanjonin reitti on kunnostettu hyvin. On portaita ja sorastettua polkua. Reitin varrella on kaksi tulipaikkaa, Savilammin autiotuvan pihassa ja toinen Kirkasvetinen-lammella.  Reitin aloituspaikalle on Kuusamo-Salla-tieltä yksitoista kilometriä kohtalaisen hyvää tietä. Matkaa sinne tulee Rukalta noin viisikymmentä kilometriä, Kuusamon keskustasta 75 km. Päiväreitin pituus on 6,1 km, mutta kannattaa käydä katsomassa myös kanjonin eteläranta, jolloin kävelymatkaa kertyy kaikkiaan noin kahdeksan kilometriä.

Savilampi

Oulankajoki Savilammen riippusillalta

Portaat kanjonin eteläreunalle

Pohjoisrannan kallioita

Huimaako?

Etelärannan näköalapaikalta

Korkeuseroja on vaikea saada näkymään kuvassa

En uskaltasi tuolle kivelle istumaan

Pikkuköngäs

Kirkasvetinen

Vaeltajan valtatie

Rentukkarannoilla

Nyt on se aika vuodesta jolloin ylösnousussa ei voi kilpailla auringon kanssa. Lähdin vesille aamuseitsemältä ja silloin aurinko oli jo kivunnut korkealle taivaalla. Tuuli ei ollut vielä heränyt; veden pinta oli tasainen ja liikkumaton. Reilun neljän kilometrin melonnan jälkeen rantauduin Taivalsaaren tulipaikalle. Viimekesäinen rantautumispaikka oli tietenkin veden alla. Vesi on noin puoli metriä korkeammalla kuin samaan aikaan viime  vuonna. Halkovajan luota oli kaadettu kolme koivua ja metriset halot oli pinottu vajan viereen. Vajassa ei paljon puuta ollutkaan. Vieraskirjakin oli poissa. Kausi ei ilmeisesti ole vielä alkanut.

Jatkoin saarikierrosta. Kävin katsomassa Taivalsaaren ja Viitasaaren välisen pohjukan. Korkealla vedellä siitä pääsee pujahtamaan kajakilla läpi. Nyt oli sen verran kiviä pinnassa etten lähtenyt yrittämään.

Rentukoiden kukinta on juuri nyt parhaimmillaan. Löysin lahden poukamasta suojaisen paikan jossa rentukkatupsu nousi suoraan vedestä. Tein kuvauskokeiluja kamera vesitiiviiseen koteloon pakattuna. Kameran kohdistaminen oikeaan asentoon kajakista kurkotellen on melkoista arpapeliä. Lisäksi kotelon painaminen veden alle sekoittaa vettä, jolloin kuvassa näkyy sameutta. Paristakymmenestä kuvasta löytyi muutama julkaisukelpoinen otos.  Tulvavaiveroiden kuvaukset Kiviniemessä onnistuivat paremmin, kun vesi siellä on syvää, jolloin pohjan ainekset eivät lähde liikkeelle.
Yksitoista kilometriä melontamatkaa kertyi tämän aamun saarten  kiertelystä.

rantapolun varrella on ketunleipiä (käenkaali)

rentukan kukinta on parhaimmillaan

Taivalsaaren rannasta, edessä Kaatumasaari

osoittaja

veden alla

Helatorstai Linnansaaressa

Säätiedotus lupasi helatorstaiksi lämmintä, suorastaan hellettä. Nyt oli sopiva hetki lähteä katsomaan Linnansaaren kevättä. Venematkalla saareen näimme kalasääsken. Norpat pysyttelivät piilossa tuulisella säällä. Saaren suojaisissa poukamissa ja etelänpuolen kalliorinteillä kevät oli jo pitkällä. Kuusten juurella kukkivat ketunleivät, niityn pientareella aho-orvokit ja kuivalla kalliorinteellä keto-orvokit. Tuomenkukatkin olivat avatumaisillaan.
Tähän aikaan keväästä on mukava kulkea metsäpolulla. Jokunen iso itikka pyöri ympärillä, mutta ei niitä vielä häiriöksi asti ollut. Ja ilma oli lämmin, paikoin jopa liiankin lämmin, mutta siitä ei sovi valittaa pitkän, kylmän talven jälkeen.

Kalasääski

Louhimaan torppa, Linnansaari

torpan sauna

tunnelmaa tuvassa

separaattori, tonkka ja pystykirnu

olisiko suo-orvokki

retkikaveri

Linnavuorelta

keto-orvokki

karu kasvumaa

pesä

Kotkansiipiä etsimässä

Äitienpäivän iltana lähdin katsomaan joko kotkansiipisaniaiset ovat nousseet.  Saaren eteläisen rannan tuntumassa on pieni lehtolaikku jossa kasvaa saniaisia. Meloin salmessa lähellä saaren rantaa etsien sopivaa maihinnousupaikkaa. Ohitin majavanpesän ja vähän matkaa siitä majavan kaataman puunrungon. Parikymmentä metriä rantaviivaa eteenpäin  löytyi sopiva paikka nousta maihin. Huomasin lähistöllä ensimmäiset kukkivat rentukat, joten keräsin kamerakaluston kajakista ja aloin kuvata niitä.  Salmessa alkoi kuulua läiskettä. Jatkoin rentukoiden kuvaamista. Läiskytys jatkui. Viimein käsitin että kajakin sijainti on majavan protestoinnin syy. Kävin siirtämässä kajakin vähän kauemmas majavan kaatamasta puusta. Läiskytys lakkasi. Olin siis parkkeerannut kajakin liian lähelle majavan työmaata.

Kotkansiipisaniaisten varret olivat jo parikymmensenttisiä. Lehdet olivat vielä piilossa varren suojassa ja kärkiosa rullalla. Juuri tuossa kasvunvaiheessa ne ovat mielestäni kauneimmillaan. Se on vähän sama asia kuin koivujen kevätvihreys juuri lehtien puhjettua. Sitä voi ihailla vain muutaman päivän.
Palasin kajakille ja meloin salmen läpi selälle päin. Majavaa ei näkynyt eikä kuulunut läiskettäkään.

Majava protestoi

Etkö jo usko, rauhanhäiritsijä!

Äitienpäivänä löytyivät ensimmäiset rentukat

rullalla