Väripilkkuja harmaudessa

Lauantain auringonpaisteen ja iltayön tähtitaivaan jälkeen sunnuntaiaamu toi taas harmauden. Aioin vesille eilen, mutta kova tuuli luoteesta piti maissa. Vaikka varusteiden suhteen tarkenisi, niin riskit tuulessa kylmien vesien aikaan ovat niin isot että parempi odotella tyynempää säätä. Sunnuntaiaamuna tuuli oli sen verran laantunut että lähdin kohti Huusaloa.

Myrskyt ja sateet ovat riipineet lehdet puista; ehkä vähän aiemmin kuin vuosi sitten. Harmaassa säässä näytti ensin ettei maisemassa ole yhtään väripilkkua. No, oli niitä kun tarkemmin katsoi. Kallioiden ja kivien  pinnassa on sammalta, jäkälää ja levää. Niiden värit erottuvat nyt paremmin kun muuten ympärillä on väritöntä. Valoa vain ei ollut riittävästi, että kameralla olisi saanut tärähtämättömiä kuvia. Siksi osa alla olevista kuvista on käsitelty Photoshopin Artistic-paletin efekteillä.

Luodon rantaheinikossa häivähdys ruskeankeltaista

Huusalon jäkäläkallioita

Heijastus (Photoshop, watercolor)

Vedenpinnan vaihtelun mittari...ja punaista

Punaruskeaa kalliossa

taipunut (Photoshop, poster edges)

luoto, (Photoshop, poster edges)

levää kalliossa (Photoshop, watercolor)

väripilkkuja harmaudessa

keltaista ja punaista (Photoshop, watercolor)

punaista rahkasammalta 

Matkalla etelään

Kulunut viikko Kuusamossa oli sateinen, myrskyinen ja pimeä. Lokakuinen harmaa maisema ei paljon väripilkkuja tarjonnut.  Launtaiaamu pelasti tilanteen. Aamulla oli pari pakkasastetta ja idän puolen taivaalla kirkasta. Oli siis heti lähdettävä ulos odottelemaan auringonnousua.
Nissinjärven lahdella oli koko viikon ollut satamäärin joutsenia. Odottelivat varmaan suotuisampia tuulia etelänmatkaa varten.  Hiivin aamun valjetessa rannalle suuren kuusen oksien suojaan niitä katselemaan. Suurin osa joutsenista oli kylläkin takarannalla tai keskellä järveä. Ne ääntelivät kovasti ja aina silloin tällöin pieni parvi nousi ilmaan ja lenteli lahden yllä. Ihan kuin olisivat halunneet hoputtaa muitakin liikkeelle. Lahden pohjukassa olikin jo jääriitettä, joten eiköhän tuo parvi kohta lähde kohti etelää. Muutama joutsen tuli niin lähelle että sain niistä kuvia aamun ensisäteiden valossa.

Aamulenkillä

Yön pakkanen on jäädyttänyt lahdenpohjukan

Etelään

Väripilkku suolla, juolukka

Täydenkuun aikaan

Epävakaisesta säästä huolimatta täysikuu on näyttäytynyt parina iltana. Eilisiltana kuutamo oli parhaimmillaan. Oli tyyntä ja kuu paistoi hetken pilvettömältä taivaalta. Pilvet ovat hieno lisäelementti kun kuvataan maisemaa jossa kuu näkyy. Mutta kuun heijastuksia kuvatessa on hyvä että yhtään pilvenhattaraa ei ole kuun edessä. Vesi heijastelee vielä taivaan sineä ja kuun säteet veden pinnalla erottuvat paremmin.

Askelmat kuunsillalle

Auringon valo värjää vielä pilviä

Rannalla 11.10.

Virralla 11.10.

Rannalla 12.10.

Virralla 12.10.

Kuunsilta 14.10.

Tiemasin ympäri

Perjantain myrskyn ja yön kaatosateen jälkeen lauantaiaamu valkeni aurinkoisena. Tuulikin oli laantunut. Yksi tälle melontakaudelle suunnittelemani retki oli vielä tekemättä; Tiemassaaren kierto.  Kartalla mittaillen matkaa tulisi lyhimillään noin 27 kilometriä.
Puolenpäivän jälkeen lähden matkaan. Tuulensuunnan vuoksi päätän kiertää saaren vastapäivään, joten ensimmäisenä on ylitettävä Kostonselkä. Tuuli käy lännen-luoteen suunnalta; vastatuuleen on siis puskettava. Sikoluoto on hyvänä kiintopisteenä takarannalla. Vaikka myrsky ja sade ovat riipineet lehtiä puista, niin rannoilla hehkuu vielä ruska keltaisen eri sävyissä. Käännyn Lamposaaren sivuitse kohti Virtasalmea. Virtasalmi erottaa Tiemassaaren mantereesta. Haapaselän vedet laskevat tästä Haukiveteen ja toisaalla Käärmevirrasta Yöveden kautta Haukiveteen myös.
Kieputtelen kajakilla kapeikoista Vattuluodoille, suuren Haapaselän äärelle. Matkalla törmään ruovikossa kisailevaan koskeloparveen. Pakenevat paikalta juuri kun olen saanut kameran tarkennettua niihin. Vattuluodoilla katselen karttaa ja suunnittelen reittiä. Lähteäkö pujottelemaan saarten välissä kohti Mustasaaren rumpua, vai mennäkö selän kautta nautiskelemaan takatuulesta. Valitsen sekä että. Kierrän Lapinsaaren salmen suojassa ja pujottelen sitten Lapinsaaren kärjestä Vetämäsaaren etelärannalle.  Tuuli auttaa kovasti matkantekoa; voi keskittyä ihailemaan saaren ruskarantoja. Etsiskelen sopivaa evästelypaikkaa, mutta saaren rannat on kovasti kivikkoisia ja ruovikkoisia. Vasta käännttyäni Hyvätin pohjoiskärjestä kohti Hujalansaarta keksin Hujalansaaren rannalta pienen kolosen järviruokojen lomassa jonne pystyn rantautumaan.

Aurinko on painunut jo huolestuttavan alas, joten on syytä lähteä jatkamaan matkaa. Taas kiertelyä saarien välisissä kapeikoissa, suuntana Mustasaaren siltarumpu. Käärmevirrasta pääsisi helpommalla Yöveden puolelle, mutta tämä reitti on hieman lyhyempi. Pientä jännitystä aiheuttaa pääseekö rummusta ollenkaan läpi kun vesi on niin matalalla. No, onhan sitä juuri aamukasteen verran, jonka meloja tarvitsee kajakin alle. Sen sijaan rummun jälkeinen liejukko uhkaa pysäyttää matkanteon. Nytkyttelemällä ja melalla työntäen pääsen mutaliejusta irti.

Vaikka äskeisestä liejukahlailusta olisi jo pitänyt oppia, niin yritän kuitenkin lähteä Kaijansaaren vasemmanpuoleista väylää. Etenen jonkun matkaa kunnes tulee niin matalaa että on pakko kääntyä takaisin. Olen kyllä joskus melonut salmen ruovikkoon avattua väylää, mutta silloin vesi on ollut korkeammalla. On siis käännyttävä ja kierrettävä Kaijansaaren kärjestä selvemmille vesille. Hyvä puoli tuossa matalikolla käynnissä on se että näen haikaran, ensin ruovikossa ja sitten lennossa.

Olen Lajunniemen kohdalla kun aurinko laskee.  Vilkaisen taaksepäin ja huomaan kuun jo nousseen korkealle itäisellä taivaalla. Hämärissä rantaudun kotilaituriin. Liki kolmekymmentä kilometriä kierroksessa tuli matkaa kaikkine poikkeamisineen.

Sikoluoto

Virtasalmen silta

Koskelot karkaavat

Haapaselkä

Ruska hehkuu rannoilla

"Miten sattuikaan, sinne juurtumaan.."

Vaihteeksi vähän punaistakin

Kiviputous, Vetämäsaari

Evästelypaikalta

Aamukasteen verran vettä rummun pohjalla

Tähänkö matkanteko katkeaa?

Yöveden rantoja

Tuuli on tyyntynyt, Yövesi

Aurinko laskee

Sumuaamu Saimaalla

Syyskuulla ei ollut yhtään aamua jolloin Saimaalla olisi ollut sumua. Ei ainakaan silloin kun minä satuin olemaan maisemissa. Lauantai-iltana säätiedotus lupaili sunnuntaiaamuksi kovaa tuulta, joten en aikonut lähteä vesille aamusta. Joku vaisto minut kuitenkin herätti vähän jälkeen viiden. Ulkona oli vielä pimeää mutta järvellä näkyi vähän aamutaivaan kajoa ja... aavistus sumua.  Niinpä pukeuduin pikaisesti melontavarusteisiin ja lähdin vesille. Mukaan lähti Canonin Pro1, vanha palvelija jonka uskalsin ripustaa kaulaan roikkumaan. Järjestelmäkamera olisi pitänyt piilottaa kuivapussiin. Nyt arvelin kameraa tarvittavan koko ajan; sen verran upealta aamutaivaan sinipunerrus näytti.

Heti Kantturasaaren kupeella oli ensimmäinen pysähdys. Valoa riitti juuri ja juuri että sain käsivaralta tärähtämättömän kuvan. Kajakissa kun tukea kameralle ei ole saatavilla.

Vaikka paikoin oli ihan tyyntä niin pilvet liikkuivat kuitenkin taivaanrannalla. Taivaanrannan värit auringonnousun puolella vaihtelivat sumupilven liikkeiden mukaan keltaisesta punaiseen.

 Kuokanselkä värittyi sinipunaiseksi ennen auringon nousua.

 Huusalon ja Marjosaaren yllä oli paksu sumupilvi.

Ensimmäinen havainto auringon noususuunnasta.

Ja sieltä se ilmestyi taivaanrannalle Kaatumasaaren viereltä.

Tässä oli jo etsittävä kivien suojaa että sain kuvattua vastavaloon punertavaa sumuverhoa.

Kannattaa vilkaista myös taaksepäin. Taivalsaaren kallioiden viereltä myötävaloon Purnusaaren suuntaan.

Pyörin Kaatumasaaren ja Taivalsaaren välisessä salmessa etsien erilaisia kuvakulmia ja valoja. Sumu oli kullankeltaista vastavaloon ja vaaleanpunaista myötävaloon katsottuna.

Kelluva saari. Sumupilvi on ympäröinut Purnuluodon.

Sumupilvi peitti yht`äkkiä maiseman kokonaan.  Hetken aikaa näkyvyyttä ei ollut kuin muutama metri.
Tässä jo aurinko alkaa kajastaa pilven läpi.

SUMUAAMUN KUVIA LISÄÄ TÄÄLLÄ