Iloa jäällä

Parin viikon poissaolon aikana Kuopioon on tullut puolikastalvi. Siltä se tuntuu, kun lumet ovat edelleen vähissä, mutta järvien jääkerros on sentään pakkasten ansiosta vahvistunut niin, että nyt voi kulkea jäällä.

Kävimme keskustassa vasta avatulla, helmikuun Ice Marathon-tapahtumaa varten tehdyllä luisteluväylällä. Kuopionlahden puolellla oleva väylä oli vasta höylätty, sain vetää siihen ensimmäiset luistimenjäljet. Olipa se taas alkuun aika töpöttelyä, mutta hauskaa. Vain viiltävä itätuuli viidentoista asteen pakkasessa haittasi.

Seuraavana päivänä käytiin katsomassa mitä Suovulle kuuluu pakkaskauden jälkeen. Suovunkoski oli mennyt lähes umpeen ja lumi peittänyt rannat. Jäinen taikamaa oli piilossa.

Muutama kilometri jokivartta ylöspäin, Ryönänkoskella, oli varjoisalla rannalla lumen ja jään kuorruttamia puita ja pensaita.

Ryönänkosken laavu

Iltapäivällä kävin vielä kierroksella jäällä. Jään pinnalla on noin viisi senttiä lunta. Jäljistä huomasi, että sankoin joukoin siellä on liikuttu; jalanjälkiä, suksenjälkiä ja moottorikelkan jälkiä. Nyt siellä on myös yhdet Kickspark-potkukelkan liukujalaksen jäljet.

kulkuvälineeni jäällä

Kielonsaaren laavu

näkymä Kielonsaaren laavulta

Harvoin on tammikuun lopussa näin vähän lunta.

Kiutakönkään takarannalla

Lähden liikkeelle Oulangan tutkimusaseman pihasta. Olen mukana kuusamolaisen Kaamoskameran järjestämässä Oulanka Symposiumissa. Päivänvalon aikaan ehtii käydä kuvausreissuilla ympäristössä tai kauampana. Minun lumikenkäretkeni suuntautuu lähimaastoon, Oulankajokivartta alavirtaan päin.

Olin edellisenä päivänä käynyt puolentoista kilometrin päässä Mataraniemessä, kanoottien laskupaikan lähellä katsomassa Kiutakönkään alinta putousta. Lähdin sieltä nousemaan ylävirran suuntaan, mutta maasto osoittautui liian vaikeaksi. Jyrkkä rinne, alla kovaksi jäätynyt lumi ja sen päällä parinkymmenen sentin kerros pehmeää lunta kävi liian hankalaksi liukulumikengälle. Jyrkänteellä pehmeä lumi karkasi suksen alta ja kaltevalla  jäisellä pinnalla ei liukulumikengän kantti pitänyt. Oli turvallisinta kääntyä takaisin.

Nyt lähden kohti Kiutaköngästä toisesta suunnasta. Yhytän pian metsäsuksiladun, joka näyttää kulkevan sinne päin minne minäkin olen menossa.

Pian pääsenkin kurkistamaan korkealta harjanteelta alapuolellani olevan Kiutakönkään uomaan.

Pieni kuru on kuin portti näköalapaikalle. Jätän lumikengät ja laskeudun jalan alemmas kalliotasanteelle.

Olen könkään puolivälissä, josta voi katsella näkymiä ylä- ja alavirtaan. Tässä kohti varoituksen sana; ei pidä kompuroida tai mennä liian lähelle jyrkänteen reunaa. Seuraukset olisivat kohtalokkaat.

Könkään alun ensimmäinen pudotus on jäätynyt umpeen, mutta sieltä näyttää olevan iso jäälohkare irtoamassa.

Pari luontokuvaajaa tulee alapuolelleni vastarannalle antamaan mittakaavaa maisemakuvaan.

Pilvikerros raottuu vähän ja mustavalkoinen maisema saa hieman pastellisävyä.

Hieman haloa ja illan valoa

Sataa hiljalleen läpikuultavaa pakkaskidettä ja aurinko paistaa. Lähden lumikenkäkierrokselle katselmaan näkyisikö haloja taivaalla.

löysin taas portin

Ihan pienet sivuaurigot näkyvät auringon molemmin puolin. Niitä ei saa kovin hyvin erottumaan kuvassa, koska taivas on niin kirkas.

pienet sivuauringot

Tykkyjen maassa kulkemiseen ei kyllästy.  Tuuli pöllyttää irtolunta ja muovaa jatkuvasti tykkypatsaita. Jo parissa päivässä tykyn määrä saattaa lisääntyä useita senttejä. Taideteosten muoto elää koko ajan.

Paksu pilvikerros idän ja pohjoisen suunnalla korostaa värejä, joten pakkaskidepilven läpi suodattuva valo on erityisen punainen.

Yleensä jään niin kiinni auringonlaskun maisemaan, että ei tule vilkaistua taaksepäin, idän ja pohjoisen suunnalle, jossa myös tapahtuu. Tällä kertaa käännän selän  auringolle ja keskityn pohjoisen taivaan väreihin.

Valtavaaran huippu vielä hetken valaistuna

Päivä pitenee vauhdilla. Vajaa kaksi viikkoa sitten päivän pituus oli neljä ja puoli tuntia. Nyt se on viisi ja puoli tuntia. Valon lisääntymisen huomaa myös auringonnousua ja -laskua edeltävän hämärän ajan pidentymisenä.

Pakkasaamu Myllykoskella

Lähdettiin katsomaan Myllykoskelle joko aurinko jaksaa nousta Kitkajoen uomaa valaisemaan. Kylmää oli; kun Rukalla oli kaksikymmentä astetta pakkasta, niin Juumassa auton mittari näytti -29 astetta.
Aurinko oli jossain puiden latvojen takana, mutta kauniit punasävyt heijastelivat kosken alapuoliseen suvantoon.

Jäiden jatkuva pyörivä liike suvannossa on kiehtovaa katsella. Kokeilin pitkällä valotusajalla saada tuon pyörteen näkymään kuvassa. Oli niin valoisaa, että laitoin harmaasuotimen objektiivin nokalle voidakseni käyttää pitempää valotusaikaa. Koko pyörrettä en saanut sopimaan kuvaan. Minulla ei ole harmaasuodinta laajakulmaobjetiiviin, joten piti käyttää perusobjektiivia suotimen kanssa.

Myllykosken tupaa kävin kurkistamassa sillalta. Tässä vaiheessa silmälasit olivat jäätyneet niin, että sommittelut ja tarkennukset olivat vähän arvailun varassa.

Kun olin saanut silmälasit sulateltua, kävin vielä katsomassa suvantoa vastarannalta, Jyrävän polulta.

Ja löytyihän se aurinkokin. Sieltä se nousi valaisemaan jokiuomaa. Valoa kohti mennään.