Virran varrella

Ilo aurinkopäivistä jäi lyhytaikaiseksi. Pari viime päivää on ollut taas pilvistä. Pakkaslumen koristelemat maisemat ovat kyllä kauniita pilviselläkin säällä. Päiväretken kohteena oli Kiveskoski. Kuljin lumikengillä parkkipaikalta ylävirran suuntaan ja katsastin kuvauspaikkoja tulevia retkiä varten. Ajattelin, että tässä harmaudessa en ota yhtään kuvaa. Olin kuitenkin ottanut kameran reppuun, ja niinhän siinä kävi että ei se siellä repussa pysynyt. Jokivarren puut, pensaat ja pienet varvutkin olivat paksun huurrekuorman peitossa. Tummana virtaileva vesi loi kontrastia rantojen lumen ja huurteen vastakohtana. Harmaudesta huolimatta Kiveskosken maisema lumosi taas kerran.

Lunta ei ole kovin paksulti joen rannalla. Suopursuvarvukkokin on vielä näkyvissä.

Jokirannan pensaikko on kuin pumpulilla koristeltu.

Kosken vakioasukkaat, koskikarat, lentelivät vilkkaasti rannan tuntumassa. En taaskaan ollut varustaunut lintukuvaukseen, mukana oli vain laajakulma. Tämä kivellä kököttäjä päästi kuvaajan aika lähelle.

Samalla reissulla koukkasimme Käylänkosken kautta. Käylässä tallatut polut kiertävät kosken rantoja. Käylä on hieno päiväkävelykohde kaikkina vuodenaikoina.

Kalanviljelylaitoksen aita on huurrekoristeltu.

Pilvisen päivän ainut valonpilkahdus nähtiin Virkkulantien varrella, Valtavaaran itäpuolella.

Ihan pientä valonkajastusta oli nähtävillä myös edellisyön revontulikuvauspaikalla.

Matka talvimaisemassa ja tervetulotoivotus

Matkapäivä Kuopiosta Kuusamoon tarjosi ihailtavaksi hienot talvimaisemat. Koko matkan tien vartta reunustivat paksun lumen ja huurteen koristelemat puut. Mutta erityisen juhlavaksi päivän teki auringon ilmestyminen. Väliin se näkyi vain taivaanrannan heijastuksena, väliin paistoi suoraan takaa ohuen pakkasusvan läpi. Olen ennenkin lainannut tätä Maaria Leinosen runoa, mutta nyt se sopii erityisesti päivän teemaan:

Matka halki talvimaiseman

yhtä hääjuhlaa:

huurrehuntuiset talvimorsiamet

tanssivat tienvarsilla

kuurankukkia käsissä.

Maaria Leinonen

Hyrynsalmen kirkko

Yhdeksän aikaan illalla revontuliennusteet lupailivat revontulten aktivoitumista. Lähdettiin naparetkipukeutuneena taivaalle tähyilemään yli parinkymmenen asteen pakkasessa.

Vilkaisu ylös taivaalle Virkkulantien varrella vahvisti ennusteen olleen oikeassa. Kapea revontulinauha kulki taivaankannen yli. Tällä kertaa taivaantulet eivät loistaneet kauan. Pilvet ja pakkasusva levittäytyivät taivaalle ja revontulinäytös oli ohi kymmenessä minuutissa. Ihan mukava tervetulotoivotus.

Puolikas kuu loisti vielä hetken aikaa kidepilven läpi.

...ja silmä sammunut auringon

Kun maas on hanki ja järvet jäässä

ja silmä sammunut auringon,

kun pääsky pitkän on matkan päässä

ja metsä autio, lauluton,

käy lämmin henkäys talvisäässä,

kun joulu on, kun joulu on.

Kovasti odotin aurinkoa jouluvieraaksi, mutta ei se tullut, vain pientä vihjettä antoi olemassaolostaan. Kävelin Tapaninpäivän aamuna Savolanniemen ja Pirttiniemen rantoja taivaalle tähyillen. Auringonnousun aikaan näytti lupaavalta. Taivaanrannalla oli pilvikerros, joten auringonnousu ei näkynyt, mutta pilven yläpuolella oli selkeä taivas. Ennen kuin aurinko ehti nousta tuon pilvikerroksen takaa, vyöryivät pilvet toiselta suunnalta peittämään taivaan. Pienenä lohdutuksena taivaalla oli hetken aikaa väripilviä.

Mutta päivä on jo kukonaskeleen verran pitempi !

Valon taikaa metsäpolun varrella

On aikainen aatonaaton aamu Kuopion etelälaidalla. Pakkanen on yön aikana kiristynyt, mittari näyttää kahdeksaa miinusastetta. Viime päivinä satanut lumi on jäänyt puiden oksille ja koristellut maiseman jouluiseksi. Toisin oli viime jouluna, kun aatonaaton vesisade vei lumet ja jouluaattona lunta ei ollut yhtään.

Laskeudun otsalampun valossa rannalle ja kokeilen jään vahvuutta. Jalka uppoaa heti lumenpeittämän ohuen jääkerroksen läpi. Onneksi jalassa on kumisaappaat, joten pääsen kuivin jaloin jatkamaan matkaa lahden taakse lumiseen metsään.

Ilmassa leijailee ohutta pakkaskidettä. Koiraveden takaa, Hiltulanlahdesta, nousee taivaalle keinovalopilareita.

Kuljen tuttua polkua otsalampun valossa. Otsalamppu on minulla käytössä vasta toista kertaa. En ymmärrä miten nyt vasta tajusin sen helpottavan pimeässä kulkemista ja ennen kaikkea kameran käyttöä pimeässä. Tähän asti olen käyttänyt taskulamppua, mutta monesti huomannut, että kädet eivät riitä.

Vilkaisu taaksepäin muistuttaa, että ei tässä kovin kaukana kaupungin valoista olla.

Pystysuora kallioseinämä tihkuu vettä, joka jäätyy röpelöiseksi kerrokseksi kiven pintaan.

Läheltä katsottuna jääkuorrutettu kalliopinta loistaa ja säteilee lampun valossa.

Kaivan repusta pienen folioroihun ja laitan tulen lumikinokseen valaisemaan kalliota. Elävän tulen valossa kalliopinta saa lämpimän värin.

Yksi pieni roihu saa aikaan satumaisen tunnelman.

Puiden raosta kallion takaa kajastaa jo vähän nousevan päivän valoa.

Kallioseinämä aamuhämärässä, kun roihu on sammutettu ja olen lähdössä kotiin päin.

Hyvää Joulua !