Taivaanilmiöitä talviajan alkaessa

Viime viikonloppuna vietin yöseudun mökkimaisemissa Savossa. Oli niitä tavallisia mökin syyskunnostustöitä; lehtien haravoimista ja veneen pesua, mutta ehdin myös lämmittää paljun ja saunankin. Siinä ohessa sain seurata taivaan luonnonilmiöitä. Kellonympäryksen aikana luonto tarjosi upeat iltataivaan värit, kuun kehän, revontulet ja talviajan alkamisen kunniaksi aurinkoisen sumuaamun. 

Aurinko on jo aikaa sitten laskenut saaren taakse. 

Aika sytytellä lyhdyt ja kynttilät

Vaikka kuu on vielä puolikas, se valaisee lahdenpohjan. Kehä erottuu selvästi taivaalla kuun ympärillä. Hyvin kirkas piste loistaa kuun vierellä juuri taivaanrannalla erottuen. Jos oikein tulkitsin tähtikarttaa, niin se on Saturnus. 

Pakkaan päälle vaatekerroksia ja ajan puolentoista kilometrin päähän niemen toiselle puolen revontulitähystyspaikalle. Virittelen rantapenkalle solumuovialustan ja kääriydyn fleecepeitteeseen revontulia odottelemaan. Taivaalla on harmittavasti pilviä, mutta juuri taivaanrannalla kurkistusaukko. Eikä tarvitse kauan odotella kun kaksi hentoa revontulikaarta syttyy taivaalle ja pian kaaret alkavat liikkua ja tuikkia. 

Olen ollut paikalla noin tunnin, kun yht'äkkiä matalalla metsänreunan yläpuolella alkaa vilistää voimakkaan punainen revontulivyö.  Monesti punainen väri näkyy vain kameran optiikalla, mutta nyt väri on silminkin erottuva.

Pilven takana olisi vielä enemmän näkemistä, mutta olen onnellinen tästäkin. En odotellut turhaan. 

Palaan mökille ja lisään puita saunan kiukaan alle. Kylmässä istumisen jälkeen on mukava lämmitellä löylyissä ennen nukkumaanmenoa. Kuu on piiloutunut pilven taakse ja laskemassa.

Sisäinen kelloni ei osaa siirtyä talviaikaan, joten herään viideltä (talviaikaa). Menee taas muutama viikko totutellessa. Keväisin on helpompaa. Silloin alan herätä aina vaan aiemmin jo ennen kesäaikaan siirtymistä valon vaikutuksesta. Talviajan ensimmäinen aamu on kylmä ja kaunis. Pakkasta on pari astetta ja kuuden asteen lämpöinen järvivesi höyryää auringon noustessa. 

Luminen ja sumuinen Valtavaara

Olen edennyt muutaman kymmenen metriä Vuosselintieltä metsään, kun tajuan tehneeni virhearvion lumimäärän suhteen. Varastossa olisi ollut lumikengät ja sauvat, mutta en arvellut niitä vielä tarvitsevani. Paikoin jalka uppoaa polvia myöten lumeen. Sen lisäksi rinnettä pitkin virtaava vesi on nyt piilossa lumen alla ja vesi purskahtaa vähän väliä jalanjäljistä. 

Oion metsän läpi hiihtoladunpohjalle, jossa joku on kulkenut viimeisimmän lumisateen jälkeen. Vielä toinen oikaisu ylempänä kulkevalle Valtavaaran huiputus-reitille. Siellä on ollut enemmän kulkijoita ja polku-ura on vähän tamppaantunut. 

Paksun pilvikerroksen takana piilotteleva aurinko antaa hieman väriä taivaalle. Mutta vain vähän. 

Kodan luona tuoksuu savu. Joku herännyt todella aikaisin tai ollut peräti yötä kodassa. En jää tulille vaan jatkan ylös laelle. 

Nyt Valtavaaran laki ei tarjoa maisemien avaruutta. Näkyvyttä on muutama sata metriä. Ja pilvet ovat edelleen värittyneenä harmaanpunertavaksi. 

Tuvalla on toinenkin aikainen kulkija. Tupa antaa tuulensuojaa evästelyn ajaksi. Lämpöä se ei enää tarjoa, koska kamina ja piippu on purettu pois viime kesänä. 

Pohjoisen suunnalla taivas on synkeän sininen

Jään vähäksi aikaa odottelemaan rinteen itälaidalle tuulensuojaan. Jospa pilvikerros raottuisi.

On lähdettävä liikkeelle ettei tule kylmä. Majalta Valtavaaranlammelle laskeutuva polku on jäinen ja liukas. Jäljistä huomaa mitä kautta suurin osa Valtavaaran kävijöistä nousee vaaralle. 

Valtavaaranlampi on vielä sula. Vain laavun puolen matala ranta on saanut jää- ja lumipeitteen. 

Lammen laavun nuotiopaikalla savuaa vielä hiillos, mutta en ala virittelemään tulta. Istahdan vain hetkeksi katselemaan näkymää lammelle. On ihan hiljaista. Laavun vakioasukkaatkin, kuukkelit, ovat poissa. 

Jatkan Valtavaaran talvireittiä, joka näyttää olevan vähemmän kuljettu kuin kesäreitti. Polku ei ole liukas mutta kuitenkin hyvin tallattu. Ahmakallion yläpuolen näköalapaikalla on tämän retken ensimmäinen aurinkohavainto. 

Tähän talviseen kuvaan on hyvä päättää. Juuri nyt Rukalla on neljä astetta lämmintä ja sataa vettä. Saa nähdä miten lumien käy. 

Pyhävaara talven kynnyksellä

Kuusamon talvi tuli nopeasti. Vielä viikko sitten keräsin vaaran rinteeltä suppilovahveroita. Sitten tuli ensimmäinen pakkasaamu ja seuraavan vuorokauden aikana satoi ensimmäiset lumet. Perjantai 16.10. oli aurinkoinen, ja pakkasta päivälläkin muutama aste. Oli täydellinen sää lähteä Pyhävaaralle.  

Jäinen maa rapisee jalan alla. Polku erottuu vielä muuten lumisesta metsänpohjasta. Jään pitkäksi aikaa ihailemaan polunvarren mustikanvarpukasvustoa. Kuin pumpulia olisi ripoteltu varpujen päälle. 

Mitä korkeammalle nousen, sitä enemmän on lunta puissa ja maassakin. 

Ylhäällä vaaran laella odottaa todellinen ihmemaa. Lumi koristaa polun varren puita ja auringon valo on kuin keväällä. 

Alhaalta tullessa pysähdyn aina tähän ensimmäiselle paikalle, josta avautuu näkymä ympäristöön ja Pyhäjärvelle. Pyhäjärvi siintelee vielä taivasta heijastaen. On ollut niin tuulista, että pakkasasteista huolimatta järvet eivät ole jäätyneet. 

Vielä on vähän nousua ylöspäin ennen kuin olen vaaran laella. 

Etelärinteen koivuissakin on vielä lunta. Muutaman asteen pakkasessa ja tuulessa lumi pysyy koivun oksilla. 

Syksy ja talvi yhteiskuvassa. Alhaalla rannalla vielä syksy, täällä vaaralla talvi. 

Näkymä itään Rukajärven suuntaan. 

Pyhäjärven Vaaralahti alapuolellani, kauempana Kuontijärvi ja horisontissa Kitkajärvi. 

Leveäoksaisen männyn juurella on kuivaa kalliota. Levitän istuinalustan ja kaivan repusta teetä ja voileipää. Mikäpä on istuessa, aurinko lämmittää vielä ja maahan saakka ulottuvat kuusenoksat suojaavat pohjoisesta puhaltavalta tuulelta. 

Korkeusero istumapaikkani ja järven pinnan välillä on yli sata metriä vaikka järvi näyttää olevan ihan alapuolellani. 

Pohjoisen puolella rinteen varvut ja koivunoksat ovat paksun jään peitossa. 

Polku lähtee laskeutumaan alaspäin, ensin Pienelle Pyhävaaralle ja siitä Pyhän Jyssäyksen reittiä Rukan kylälle.