Valtavaaran vaellus

Saan kyydin Konttaisen parkkipaikalle Virkkulantien varteen. Tämän aamupäivän retkikohteena on kävely Valtavaaran vaarajonoa Konttaiselta Vuosseliin. Matkana tuo etappi on vain kuusi kilometriä, mutta jyrkät nousut ja laskut tekevät reitistä vaativan (ainakin minulle). Otsikossa on sana vaellus, se on vähän liian suurellinen kuvaamaan lyhyttä retkeäni, vaan se sointui hyvin Valtavaaran nimen kanssa. 

Matkalla lähtöpaikkaan käyn kameran kanssa Konttaisjärven pohjukassa. Valtavaara kohoaa järven takana aamu-usvan alkaessa haihtua nousevan auringon lämmössä. Tuonne siis suuntaan. 

Päivästä tulee aurinkoinen tai sitten ei. Syksyisin ilmankosteus on aamulla sadan prosentin luokkaa. Sumu saattaa nousta ylös ja peittää näkyvyyden kokonaan. 

Heti alkuun on edessä nousu ensimmäiselle kukkulalle, nousumetrejä on noin 80. 

Puolivälissä rinnettä on ensimmäinen näköalapaikka.

Konttaisjärvi on ihan alapuolella, sen takana on Purnujärvi ja kaukaa siintää Kitkajärvi. 

Konttainen näyttää olevan ihan vieressä. No, onhan siinä melkoinen kuoppa välissä. 

Valtavaaran reitillä on monta paikkaa josta avautuu näkymä lännen suuntaan. Idän puolella puut peittävät näkymät alkumatkasta. Vasta Valtavaaran laelta on estettömät näköalat joka puolelle. 

Etapilla Konttainen-Valtavaara-Ruka Karhunkierroksen kulkijat sinnittelevät viimeiset kilometrit ja odottavat perillepääsyä. Kun Karhunkierrosta kulkee pohjoisesta etelään, on retken vaativin osuus tällä loppupätkällä. Tämä Karhunkierros-viitta ohjaa vaeltajat Suolammen laavulle.

Suolammen varjoisalla rannalla on vielä usvaa.

Suolampea voi katsella myös vähän ylempää, kun laavulta lähdettyä ensimmäisen jyrkän nousun jälkeen poikkeaa parikymmentä metriä polulta. 

Poikkean polulta myös ennen Surmanoroa. Sen sijaan, että lähtisin nousemaan seuraavalle kukkulalle, lähdenkin kiertämään kukkulan idänpuoleísta laitaa. Parisataa metriä kuljettuani yhytän Valtavaaran hiihtoladun pohjan, jota seuraan lähelle kotaa.En kuitenkaan mene kodalle asti, vaan nousen rinnettä ylös puurajalle. Metsänpohja on vielä punaisen juolukkamaton peitossa. 

Aurinko tulee juuri sopivasti pilven takaa kun lähestyn Valtavaaran lakea. 

Koivut ovat jo pudottaneet lehtensä, mutta maaruska hehkuu yhä. 

Pilvilautta on painunut Valtavaaran itäpuolelle. Vuosselijärvi on pilven alla. 

Rukan rinteillä näkyy lunta. Ruka on avannut ensimmäiset laskettelurinteet jo 2.10. Rinteet on lumetettu viime talven lumilla. 

Valtavaaran majalle asti, noin neljän kilometrin matkalla, näin vain kaksi muuta kulkijaa. Olen liikkeellä niin aikaisin, että Karhunkierroksen vaeltajat vielä pakkailevat rinkkojaan autiotuvilla. Mutta kun lähden majalta kohti Valtavaaran lammen laavua on polulla koko ajan vastaantulijoita. Päiväretkeilijät ovat heränneet ja jalkautuneet suositulle Valtavaaran valloitus-reitille. Laavun ohitettuani poikkeankin taas omille poluille ja lähden kohti Vuosselia talvireittiä pitkin. Talvireitillä ei ole tungosta. 

Kalliojyrkänteen reunalla, Ahmakallion yläpuolella, on retkeni viimeinen näköalapaikka. Edessä on vielä laskeutuminen jyrkkää rinnettä metsän keskellä Vuosselin parkkipaikalle.