torstai 27. helmikuuta 2020

Lumetonta talvea Kuopiossa

Vihreä sammalmatto levittyy puiden juurella. Painanteissa ja kuljetuilla poluilla on muistona vähän lunta ja jäätä. Kuopion helmikuu on lähes lumeton. Vielä joulun aikaan hoidetuilla laduilla pystyi hiihtämään, mutta sen jälkeen vesisateet ja lämpöasteet vieneet lumet.


Onneksi on jäät. Itkonniemen virallinen jäämittauslukema on 25 cm(20.02), joka on vain puolet siitä mitä normaalilukema on tähän aikaan. Mutta sehän kestää kulkijan kunhan varoo virtapaikkoja, puronsuita ja karikoita. Kuluneella viikolla saimme pakkasen ja auringon.










Olen arka jäällä liikkuja. Siksi otan selvää jään paksuudesta. Varmaa tietoa jääolosuhteista saa järven kalastajilta. Tällä lahdella jään vahvuus on 25-40 senttiä, joten uskaltaa hyvin lähteä viilettämään kiiltävää ja luistavaa jäätä potkukelkalla.




Puolenpäivän aikaan aurinko lämmittää, varsinkin jos löytää tuulensuojaisen paikan rannalta.





Nämä kenkiin sujautettavat jääpiikit ovat osoittautuneet  kestäviksi ja pitäviksi. Kumi on joustavaa, joten ne on helppo kiinnittää. Ja lähes sentin pituiset piikit tarraavat jäähän hyvin.






Salmien virtapaikkoja on syytä varoa. Tässä kuljetin potkukelkkaa kolmesataa metriä kapean salmen ohi. Kickspark-kelkka on kevyt kantaa. Sen saa kätevästi olalle.





Finlandia Ice Marathon-kilpailukin oli saatu pidettyä viime viikonloppuna. Tosin kesken pisimmän kilpailumatkan takana näkyvän sillan alta jää oli murtunut ja kilpailureittiä oli jouduttu lyhentämään. Tämä kuva luisteluradasta on otettu ennen kilpailutapahtumaa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kaunis talvipäivä Kuusamossa

Kun kirjoitan tätä, niin ikkunasta ulos katsellen näkyy lumeton rantametsä. Matka Kuusamosta Kuopioon oli matka talvesta, ei ihan kesään, mutta alkukevääseen.  Ei millään tahdo uskoa, että eletään helmikuuta. Suomi on jakautunut lumettomaan etelään ja runsaslumiseen pohjoiseen. Erikoinen talvi, mutta ei kuitenkaan ihan poikkeuksellinen. Kuten esimerkiksi tapaninpäivä 70-luvulla, kun oltiin sukuloimassa pienessä savolaispitäjässä. Maa oli lumeton ja käytiin veneellä soutelemassa.

Helmikuun alkupuoli Kuusamossa oli kaunista pakkastalvea. Siltä ajalta ovat nämä, yhden talvipäivän aikana otetut kuvat.

Aamu Juhannuskalliolla




































Auringonlasku koskella















Kylätien varrelta kuutamossa

tiistai 11. helmikuuta 2020

Revontulionnea

Viimeiset revontuliloimut ovat juuri himmenemässä taivaalla. Seison kuutamon valaisemalla jokirannalla ja pakkailen kameraa reppuun. Puolen tunnin revontulinäytös on ohi. On sattumaa, että seison tässä juuri nyt innoissani ja onnellisena nähtyäni tämän talven komeimman revontulishown. Se oli ihan vähällä jäädä näkemättä.


Mittarit ovat ennustaneet revontulien mahdollisuutta. Olemme ajaneet Rukalta jokirantaan ja olen kahlannut edellistalvena hyväksi havaitulle kyttäyspaikalle. Ensimmäinen kuva näyttää suhteellisen selkeää taivasta, joten alan tampata lunta jalustan tukevaa pystytystä varten. Virittelen myös retkijakkaran. Jospa kerrankin istuisi mukavasti, kuin katsomossa revontulia ihaillen.


Tamppaustouhuissa on mennyt noin viisitoista minuuttia. Istun jakkaralleni ja näppään kuvan nähdäkseni vihertääkö taivalla. Mitä ihmettä, ei viherrä vaan pilvet peittävät taivaan! Maisema on lonkeronharmaa. Mikä pettymys. Puran katsomoni, tallustelen parkkipaikalle ja pakkaan tavarat autoon.

Istumme jo autossa valmiina lähtemään pois kun mieleen juolahtaa, jospa vielä kerran katsoisi miltä taivaalla näyttää. Avaan auton oven ja vilkaisen ylös. Leveä revontulivyö kulkee yli taivaan juuri pääni yläpuolella.

Nyt en enää ehdi äskeiselle paikalle, jonne pitäisi kulkea lumikengillä, vaan kerään kalustoni ja pinkaisen joen toiselle rannalle, jossa on kovaksi tallattuja polkuja. Loppumatkan kahlaan hangessa polvia myöten. Jalustallekaan ei nyt ehdi tamppailemaan kovaa alustaa, vaan yritän saada sen pysymään tukevasti lumessa. Mukaan ottamani retkijakkarakin jää hangelle, ei ole aikaa viritellä enää mitään koska revontulinäytös on alkanut.


Huomaan näytön kuvasta, että olen liian lähellä rantapuita, laajakulma vääristää kuvaa niin, että puut näyttävät kaatuvan joen ylle. Tarvitaan vielä siirtymä kauemmas puista.
 




Tähystyspaikaltani on näkymät vain lännestä pohjoiseen. Revontulinauhan itäpuoli nousee metsän takaa.




Leveä, hulmuava loimu kulkee yli taivaan lännestä itään.



Revontulivyö siirtyy yhä lähemmäs kuuta. Kuun sijainti on tällä hetkellä lähes etelän suunnalla. On harvinaista, että revontulikaari siirtyy etelän puolelle.




Näkymä kohtisuoraan ylös, jossa välehtivä ja loimuava nauha vilistää taivaankannella.


Uusi kuvio alkaa muodostua joen takana.


Nyt kuviot vaihtuvat nopeasti, punaiset ja violetit värit välkkyvät taivaalla. Punainen väri erottuu hyvin myös paljaalla silmällä.






Sitten loimotus rauhoittuu ja värit himmenevät. Tämän revontulikauden iltayö 6.2. jää varmasti monen revontuliharrastajan muistoihin ja kuviin.


Kainuun korpikirjailja Ilmari Kianto on runoillut revontulista vuonna 1906. Hän oli juuri samana vuonna vuokrannut maata Kiantajärven saaresta, jonne sitten myöhemmin rakennutti Turjanlinnansa. Olisiko mahdollisesti silloin nähnyt revontulia Kiantajärven yllä ja saanut innoituksen tähän,ehkäpä vähän mahtipontiseen runoon:


Revontulten leikki

Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö!
Ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!

Ne liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää!
Ne korskuvat kuin konkarit joit' urhot kiidättää!

Ne liehuvat, ne riehuvat, ne soutelee ja soi,
ne heijailee kuin enkelit tai aallot ailakoi.

Ne hiipivät, ne kiipivät, ne kisaellen käy,
ne sukeltavat pilvihin niin ettei niitä näy.

Ne tummuvat, ne sammuvat, ne repeevät kuin jää.
Ne kirkastuvat kilvan taas ja yöhön rynnistää!
(Ilmari Kianto 1906)