Pilvisestä aurinkoon

Pettymys on päällimmäinen tunne, kun herättyä kurkistan verhon raosta ulos. Luvattua aurinkoista pakkaspäivää ei tullutkaan. Olin jo sieluni silmin kuvitellut hiihtäväni järvenselkää kohti auringonnousua. No, varusteet on koottu valmiiksi, joten lähden kuitenkin ajamaan Leppävirran Kotalahteen, josta aion ladulle.  Kävin viime viikolla Sorsaveden luoteiskulmalla jääputouksia katsomassa. Silloin sain ajatuksen lähteä hiihtämään Sorsavedelle Kotalahden suunnalta, kyläyhdistyksen ylläpitämää latua.

Laskeudun jäälle Kotalahden uimarannalta. Pilvet ovat hyvin alhaalla, koska rantoja näkyy vain pieni kaistale. Pakkasta on kolmetoista astetta, mutta kosteutta on ilmassa kun silmälasit jäätyvät. On pysähdyttävä vähän väliä laseja kuivaamaan.

Hiihtolatu kulkee rantoja seuraillen. Ensin ohitetaan Laitilanniemen kylä.

Ehdin hiihtää noin puoli tuntia, kun taivaalla alkaa erottua vähän sinistä ja pilvikerros raottuu hieman.

Lumikerros jään päällä painaa ja vettä on noussut jäälle. Moottorikelkat ovat rypeneet syvällä sohjossa kapeassa salmessa. Latu on kuitenkin vedetty niin lähelle rantaa, että ladulla ei ole vettä. Tästä kapeikosta siirrytään Valkeaveden puolelta Sorsaveden puolelle. Valkeaveden ja Sorsaveden erottaa toisistaan alle sata metriä leveät salmet Kotasaaren molemmin puolin.

Mäntysaaren luona latu haarautuu kiertämään saaren ympäri. Lähden hiihtämään vasemmanpuoleista latua, josta on näkymät Kiilunselälle. Jos aurinko tulee esiin, niin sen näkee juuri tältä puolen saarta.

Noin puolessa tunnissa täyspilvinen sää on selkenee ja pilven takaa näkyy jo aurinko.

Mitä korkeammalle aurinko kiipeää taivaalle, sitä nopeammin sumu alkaa paeta. Ensiksi se kaikkoaa avonaisilta paikoilta ja painuu rantojen tuntumaan.

Aurinkoa sumun läpi. Kullankeltaisen valon hetki on lyhyt.

Valo saa huurteiset oksat ja varvut kimmeltämään.

Kauas pilvet karkaavat.

Onneksi olin muistanut ottaa aurinkolasit mukaan. Niitä tarvitaankin koko loppupäivän. Koholahdelle paistaa kirkkaasti.

Evästaukoa pidän tietenkin Koholahden kodalla.

Olin suunnitellut, että käyn samalla tutustumassa läheiseen Iso-Vuorisen lampeen, mutta sinne päin ei näytä olevan minkäänlaisia jälkiä. Huomasin tulomatkalla, että pitopohjasuksi luistaa pehmeässä pakkaslumessa yhtä paljon taaksepäin kuin eteenpäin, vaikka ladulla suksi toimi kyllä hyvin. Ei houkuttele lähteä kahlaamaan jyrkässä ja kivikkoisessa maastossa lipsuvilla suksilla. Iso-Vuorinen jää tällä kertaa näkemättä, mutta muistan Ukkokiven saaren kalliomaalauksen olevan ihan ladun lähellä. Leppävirtalainen retkeilijä ja kiviharrastaja Anssi Toivanen on löytänyt tuon toistaiseksi ainoan Sorsaveden kalliomaalauksen vuonna 2013. Lähden hiihtämään kohti Ukkokiveä.

Sikosaaren etelälaidalla oleva säännöllisen muotoinen kivi näkyy kauas järvelle. Kauempaa se näyttää pieneltä mökiltä tai venevajalta. Hiihtolatu kulkee ihan kiven vierestä, joten on hyvä tilaisuus tarkastella tuota möhkälettä lähempää. Kiviähän Sorsavedellä riittää. Lähes joka saaressa on joku erikoinen kivipaasi tai useampikin.

Ukkokiven saari on Sikosaaren vieressä. Käyn ensin katsomassa yhtä pienempää kiveä, mutta siitä ei löydy mitään kalliomaalauksen näköistä. Sitten huomaan ihan rannalla valtavan kivijärkäleen, jota suuren kuusen oksat peittävät järveltä katsottuna. Kivi on noin viisi metriä korkea. Kiven järven puoleisen sivun sisäänpäin kallistuvassa pinnassa on kaksi punaista läikkää.

Punainen väri kivessä erottuu yllättävän vahvana. Kuvassa väriä ei ole korostettu, joten sen pitäisi näyttää suurinpiirtein samalta kuin luonnossa. Isompi läiskä on noin 50 senttiä korkea ja siitä erillään on pienempi punainen läikkä.

Pieni kivi kannattelee kivijärkälettä toiselta sivulta. Alle jää matala luola. Sinne sopisi parikin kulkijaa sadetta pitämään.

Kun katselen kiveä järveltä, en ihmettele miksi se on jäänyt huomaamatta ohi meloessa. Kiveä ympäröivät lehtipuut piilottavat sen kesäaikaan.

Loppumatkan hiihtelen auringon lämmittäessä. Pakkanen on lauhtunut muutamaan asteeseen. Pilvisestä ja synkästä aamusta kehkeytyi upea talvipäivä.

Jäätä ja lunta

Ennen lumisateita kävin Neulaniemessä etsimässä kalliorinteen jääseinämän. Olen joskus sulan maan aikaan kävellessä havainnut kalliota pitkin lirittävän noron, joten arvelin jyrkänteeltä löytyvän jonkinlaisen jääputouksen. Olin varustautunut lumikengillä, mutta niitä ei tarvittu. Neulaniemen metsissä risteilee kovaksi tallattuja polkuja. Nyt tilanne saattaa olla toinen. Viikonlopulla lumisateet toivat 15-20 senttiä uutta lunta.

Lähestyn Neulaniemen kalliojyrkännettä sen alapuolelta Pölkkypuron suunnasta.

Aurinko ei yllä tähän aikaan vuodesta kurun pohjalle. Aikojen kuluessa jyrkänteestä on irronnut isoja kivijärkäleitä. Lumettomaan aikaan louhikko on vaikeakulkuinen.

Polku jääseinämän alle on merkitty punaisilla nauhoilla. Ilmeisesti jääkiipeilijät ovat olleet asialla. Jääputouksen alapuolella on pieni lippaluola.

Jääseinämä on noin 5-10 metriä leveä. Alhaalta päin siitä voi nähdä vain pienen osan.

Pökkelöpuun rungossa on hauska kääpäamppeli.

Käyn läheisen Vuorilammin nuotiopaikalla evästelemässä.

Pölkkypuron polun tuntumassa olevalta kallioseinältä löytyy myös monenlaista jäätaidetta.

Jos taivaalla on pienintäkin aukkoa pilvessä, jää heijastaa taivaansinen ja valon.

Lumisateen jälkeen metsässä on lunta sekä puiden oksilla että maassa. Nyt on riittävästi lunta talven tarpeiksi. Savilahden mittauspisteen mukaan lumensyvyys Kuopiossa on tällä hetkellä 57 senttiä. Kuvassa metsäpolku Pirttiniemessä.

Pirttiniemen jääseinämä.

Hiihtoretki Sorsavedelle

Tuli viestiä Sorsaveden suunnalta; jäälatu on auki ja Kuvajanlahden jääputoukset komeita. Sinnepä siis retkipäivää viettämään. Lähdin ajamaan Leppävirralle aamuhämärässä. Oli luvattu aurinkoinen päivä, mutta heti aamusta oli selvää, että auringon näkymistä on turha odottaa. Pakkasta oli reilusti, noin neljätoista astetta. Vähän jännitti ajella kapeita, mutkaisia ja mäkisiä kyläteitä, mutta pääsin ongelmitta noin neljänsadan metrin päähän ladun lähtöpaikasta. Sen lähemmäksi en uskaltanut ajaa, koska aurattu tie kapeni ja näytti laskeutuvan jyrkästi lahdenpohjukkaan. Olisi siellä ladun alkamispaikan lähellä ollut kääntöpaikka ja levike jos sinne saakka olisin rohjennut ajaa.

Laskeudun Vehkalahden päästä jääladulle. Tämä talvi on ollut suotuisa jäällä liikkujille. Pakkasta on ollut sen verran, että lämpiminä jaksoina jäälle noussut vesi on jäätynyt kovaksi. Ennen viimeisiä lumisateita jäällä pääsi liikkumaan lähes missä vaan. Nyt kun on satanut uutta lunta, on mukavampi hiidellä kunnostettuja latuja pitkin.

Järven luoteiskulmalla on Sorsaveden komeimmat vuorimaat. Mustalahden ylitettyäni latu johdattaa kapeaan ja jyrkkärantaiseen lahdukkaan, josta kuljetaan Kohokannaksen yli Koholahden puolelle.

Koholahden pohjoiseen viettävällä rannalla on pieniä jäämuodostelmia, mutta on muutakin ihmeteltävää, kuten tämä kukkakimppua muistuttava värikäs rahkasammalmätäs kanervareunuksella.

Pakkassäässä rantojen lehtipuut ovat saaneet hopeanhohtoisen huurrekerroksen.

Koholahdella latu haarautuu toisaalta Laitilanniemen suuntaan ja oikealle Kuvajanlahdelle päin, jonne lähden hiihtämään.

Kuvajanlahden pohjoisrannan kalliolla virtaa vesi läpi vuoden. Kesällä kalliohyllyjen tihkupinnoilla on nähtävillä värikkäitä rahkasammalmattoja, talvella jääpuikkoseinämät peittävät kalliopintoja. Paikoin vuoren uumenista tihkuva vesi on humuspitoista, joten jääpuikot ovat värittyneet ruskeiksi.

Vierellä on matalampi jääputous. Se on joka vuosi lähes samannäköinen.

Koska lunta on maassa vähän, näkyy kallioseinämillä paikoin värikkäitä sammallaikkuja.

Puna-kelta-vihreät sammalet hehkuvat värikkäinä sulan maan aikaan, mutta jään ja lumen kehystäminä ne ovat vielä näyttävämpiä kun niiden värit korostuvat muuten valko-harmaassa maisemassa.

Kallion varjoisimmissa syvennyksissä loistaa keltaisena varjorikkijäkälä.

Lähden hiihtämään takaisin Koholahdelle päin. Pienen saaren rannassa väripilkkuna erottuvat huurteen koristamat vaiverot.

Tämä on tyypillistä Sorsavettä. Metsäisiä, kalliorantaisia saaria ja pieniä luotoja, joissa pienimmilläkin kasvaa vähintään yksi puu.

Kotalahden kyläyhdistys on parina viime vuonna urakoinut Koholahdelle rantautumispaikan. Tulistelukota, rannan nuotiopaikka, laituri, puuvaja ja puucee ovat valmistuneet Ely-keskuksen avustamana ja kyläläisten talkootyönä.

Kodan portaissa huomio kiinnittyy luonnonkiviaskelmaan.

Hyvän erätavan mukaan kodassa on valmiita pilkkeitä, mutta jätän ne enemmän tarvitsevalle ja käyn pilkkomassa tulipuut. Mikäpä pilkkoessa, kirves on teräväksi hiottu ja hakkuupölkky tukeva. Kohta tulisijassa loimuaa lämmittävät lieskat.

Kodan vieraskirjan etusivulta löydän runon, joka kiteyttää varmasti monen Sorsaveden kävijän tuntemukset. Vaikka runossa mainittuja tuntureita täällä Savon sydänmailla ei ole, niin Sorsaveden karun kauniissa kalliomaisemissa on paljon samaa kuin Lapin erämaajärvillä.