Pohjois-Kuusamossa aurinko on jäänyt taivaalle kesäkuun kymmenennen päivän aikaan ja laskee seuraavan kerran heinäkuun alussa. Ainakin kerran kesässä valvon koko kesäyön. Tällä kertaa öisen kävelyn kohteena on Konttaisen vaara, josta on esteettömät näkymät pohjoiseen, eli kesäyön auringon suuntaan.
Konttaisen parkkipaikalla kohtaan ensimmäiset Karhunkierroksen kulkijat. Kolme ulkomaalaista poikaa tulee juuri rinnettä alas isojen rinkkojensa kanssa. Noustessani polkua tulee vastaan lisää rinkkaselkäisiä kulkijoita ja mitä ihmettä! - mies, joka kantaa sylissään melkein itsensä kokoista leikkikarhua. Harmi, että kamerani on selkäreppuni uumenissa, olisipa ollut hienoa kuvata karhu Karhunkierroksella.
Poikkean polulta metsään. Nyt on metsätähtien kukinta-aika parhaimmillaan. Kuusikon pohjaa pilkuttavat valkoiset metsätähden kukat. Puiden runkojen välistä siroava valo antaa kauniin taustan metsätähden kukalle.
Päivällä on ollut pilvistä ja sateista. Pilvilauttoja on jäänyt vielä taivaalle. Sääennusteen mukaan niiden pitäisi poistua puoleen yöhän mennessä.
Purnujärvi siintelee tyynenä ihan alapuolellani.
Puolenyön aikoihin aurinko on taivaanrannalla. Alimmillaan se on kello yhden maissa.
Kantojärvi ja kauempana Ala-Kitka
Kesäyön valo on värikäs.
Auringon värjäämät pilvet heijastavat myös osaltaan värikästä valoa maisemaan.
Suopursu kesäyössä
Konttaisen rinne on paikoin hyvin jyrkkä. Kalliopintojen välissä on kuitenkin loivempia kohtia joita pääsee laskeutumaan alaspäin. Tässä Konttaisen pohjoisrinnettä ja näkymä länteen Kitkajärven suuntaan.
Melkein päätä huimaa katsoessani suoraan alas. Seisoessani tällä paikalla kuulen alhaalta puhetta, joka tuntuu kuuluvan ihan läheltä. Ketään ei kuitenkaan näy.
Tämä kuva on otettu klo 00:58, auringon ollessa matalimmillaan.
Tästä on Rukalle vielä seitsemän kilometrin kävely. Ja tuo loppupätkä on Karhunkierroksen vaikein. Äsken kuulemani äänet saavat selityksen. Puoli kahden aikaan polkua kulkee kaksi vaeltajaa. Äänet ovat kuuluneet alhaalta Konttaisen juurelta muutaman sadan metrin päästä. Toinen vaeltaja on parikymmentä metriä edellä ja toinen seuraa perässä hyvin väsyneen näköisenä. Toivon mielessäni, että malttaisivat jäädä parin kilometrin päässä olevalle Suolammen laavulle loppuyöksi. Viimeisiä nousuja ja laskuja olisi mukavampi kulkea levänneenä.
Minua ei väsytä, mutta levitän istuma-alustan ja kaivan repusta teetä ja keksejä. Tuulenhenki käy sen verran länneltä, että käärin myös avaruuspeitteen hartioilleni. Tässä on hyvä istua, katsella pohjoista taivasta ja nauttia teetä kaikessa rauhassa. Hyttysetkään eivät häiritse.
Kellon kolmen jälkeen lähden laskeutumaan alas vaaralta. Odottelin aamusumujen nousua, mutta on sen verran tuulta, että kosteutta ei ole riittävästi ja sumua ei kehity. Kotimatkalla käyn vielä Viipuslammen rannalla. Suojaisen lahden poukamassa on ihan pieni auringon valaiseman sumuvana.
Kesäaurinkos kanssa mä valvonut oon ja
viettänyt yötöntä yötä. Ja vaipuen vienohon
haaveiluun vain katsonut Luojan työtä.
(A.V. Koskimies, Kymmenen virran maa
Pohjois-Pohjanmaan maakuntalaulu)