Kaksi aamua Rukalla

On kulunut aikaa kun viimeksi olen ollut Rukan laella aamuaurinkoa katsomassa. Kulunut syksy on ollut kesän kauniiden päivien jälkeen pilvinen ja sateinen. Viime viikonloppuna kävin kahtena peräkkäisenä aamuna Rukan laella. Ajankohta oli sama, eli ennen ja jälkeen auringonnousun, mutta muuten oli ihan erilaista, koska toisena aamuna pilvet peittivät auringon ja toisena taas taivaalla ei ollut pilven häivääkään. 

Kuu loistaa vielä läntisellä taivaalla kun nousen Juhannuskallion kukkulalle. 

Taivaanrannalla on pilviä ja paksuin pilvikerros on juuri auringonnousun suunnalla. 

Pilven takaa heijastuu kuitenkin valoa niin, että maisemassa on värejä. Lumi ei ole jäänyt kallion laelle, vaikka vähän alempana jalka uppoaa polvea myöten hankeen. 

Lopulta pilvikerros raottuu sen verran, että aurinko vilahtaa hetken aikaa. Rukajärvi on vielä sula, joten valo heijastuu veden pinnalta. 

 

Seuraavana aamuna taivaalla ei ole pilviä, vaan pilvet ovat painuneet järvien ja soiden yläpuolelle. Maston rinteen laella tuulee niin, että vesi tippuu silmistä. Luulen, että tuo pilvirintama on muodostunut Kitkajärven yllä ja luoteistuuli puskee pilviä liikkeelle. 

Maston rinteeltä Pyhävaaran suuntaan

Näkymä länteen Kitkajärvelle päin

Pohjoisessa Valtavaaran päällä ei ole paljon pilviä. Alempana oleva sumu on syntyntyt Rukan rinteen lumetuksesta. Lumitykit jauhavat uutta lunta koko ajan aina kun sää on pakkasen puolella. 

Auringonnousun aika. Rukajärvi on edellisyönä jäätynyt kauttaaltaan. 

 

Sumu on peittänyt kokonaan Pyhäjärven. 

Juuri nyt näyttää aika talviselta

 

Ennen lunta

Päivää ennen kun lumisaderintama saavutti Kuusamon, teimme retken laavulle Kitkajoen varrelle. Saattaa olla, että tässä on viimeiset sulan maan kuvat tältä vuodelta. Tällä hetkellä Kuusamossa on paikasta riippuen 10-20 sentin lumikerros, joten ihan vähäiset plusasteet tai vesisateet ei sitä häivytä. Tosin viime syksynähän kävi niin, että lokakuussa sataneet lumet sulivat lähes kokonaan ja vasta marraskuussa maahan jäi pysyvä lumi. Aika näyttää miten käy tänä vuonna. 

Suon heinikko hehkuu auringon kultaamana. 

Pakkasta on useita asteita vielä iltapäivälläkin. Siksi aurinko ei jaksa sulattaa suon lammikoiden jääkuvioita. 

Mikä lintu on kulkenut pitkospuilla, riekko?

Jokivarressa ei näy merkkiäkään lähestyvästä talvesta. 

Tätä tulen kaipaamaan seuraavat seitsemän kuukautta; heijastuksia,veden väreilyä ja kosken kuohuja.

Laavu on vasemman rannan puolella, kalliokumpareella puiden takana. 

Sitten istutaan tulen ääreen, kaivetaan repusta termoksellinen teetä ja laitetaan makkarat kypsymään hiillokselle.

Minä niin tykkään näistä perinteisistä laavuista. Täällä turistiseudulla on nyt trendinä purkaa pois tämän kaltaiset vanhat laavut ja rakentaa tilalle valtavan suuria katoksia. Onneksi näitä vanhanmallisiakin vielä löytyy, kuten rauhallisia paikkojakin. 

"Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään,

vaikka iäisyys on kesään.

Me joen lauluihin omat laulut liitetään,

eikä talvikaan saa virtaa jäätymään."

                  (Silta, Katriina Honkanen)

 

Kuutamoa ja revontulia

Ruka, parkkipaikka Juhannuskalliontien päässä. Istumme autossa ja odotamme. Kuun olisi pitänyt tulla näkyviin jo viisitoista minuuttia sitten, mutta idän taivaalla ei näy merkkiäkään kuusta. Sinisessä hämärässä ei erota minkä verran taivaanrannalla on pilviä, mutta ilmeisesti niitä on koska kuuta ei näy.

Juuri kun olemme lähdössä pois, vilahtaa puunlatvan takaa kapea oranssinkeltainen viiru. Olihan se siellä, piilotteli vain pilven takana.  

Hyvin nopeasti kuu nousee taivaalle. Vahva orassinkeltainen väritys johtuu siitä, että auringonlaskusta ei ole tuntiakaan aikaa, joten kuu heijastaa ilta-auringon valoa. 

Vaikka kuu näyttää ihan täysikokoiselta, on täydenkuun aikaan vielä vuorokausi. Sääennusteen mukaan seuraavana päivänä sadealue on jo saavuttanut Kuusamon seudun, joten nyt on ainoa ilta ja yö katsella kuuta tällä kuunkierrolla. 

Yritän vielä rannalla saada kuvaan kuuta ja kuunsiltaa, mutta vesi väreilee sen verran, että silta katkeaa. 

Tuntia myöhemmin on lähdettävä uudelleen pimeään iltaan. Revontuliennuste lupaa revontulia. Samaan aikaan myös pilvet alkavat hiipiä taivaalle. Käykö taas kuten niin monesti, että parhaimmat revontulinäytelmät jäävät näkemättä pilvien vuoksi. 

Tasan iltakahdeksalta olemme syrjäisessä lahdenpohjukassa. Tämä on meille uusi kuvauspaikka. Harrastan karttojen tutkimista, ja tämän paikan huomasin vasta äskettäin. Kävimme katsomassa rantaa päivänvalon aikaan ja paikka vaikutti täydelliseltä. Ei mökkejä eikä asutusta lähimaastossa, ajokuntoinen tie perille asti (veneranta) ja näkymä järvelle suoraan pohjoisen suuntaan.  Pystytän jalustan rannan tuntumaan ja otan ensimmäisen kuvan. Hento revontulikaari nousee taivaalle koillisesta. Kuu valaisee maisemaa, joten se tulee vähän himmentämään revontulien valoa.

Viuhkan muotoiset pilvet kuun ympärillä eivät vielä haittaa näkyvyyttä, vaan päinvastoin antavat ilmettä maisemaan. 

Yritän etsiä rannalta näkymää revontulikaaren luoteispäähän, mutta rantapuusto tulee vastaan. 

Palaan takaisin venerannalle. Kuun vierellä ollut revontulivyö on vahvistunut ja kiivennyt yli taivaan ohuena nauhana. 

Sitten erilaisia revontulivaloja alkaa olla ympäri taivasta. Ellei olisi kuutamoa, nämäkin loimut olisivat paljon kirkkaampia. 

Revontulinauha alkaa levitä ja samaan aikaan kuun ympärille muodostuu kehä. Kuun halo, revontuliviuhka ja viuhkamaiset pilvet, kaunista!

Kiemuroita ja yli taivaan nousevia revontulivöitä.  Tapahtumia koko ajan. Välillä on käytävä autolla lisäämässä vaatetta koska pakkanen on kiristynyt. Rannan ruohikko kahisee kuuraisena. 

Puoli kymmenen aikoihin revontulivyöt alkavat levitä taivaalle ja liike rauhoittuu. Tähän on hyvä lopettaa ja lähteä nukkumaan.