tiistai 31. toukokuuta 2016

Rukan tunturikasveja

Rukatunturi on eteläisimpiä paikkoja, josta voi löytää tunturikasveja. Näitä pieniä kasveja kaikki eivät kulkiessaan huomaa, esimerkiksi Juhannuskalliolla on tallattu sielikköesiintymää. Onneksi monien kasvupaikka on jyrkissä rinteissä ja kalliolouhukoissa, jossa ne saavat kasvaa rauhassa.

Tämä pahtarikkoryhmä kasvaa vuodesta toiseen ihan kevyenliikenteenväylän varrella.


Pahtarikon kukintoa kannataa tarkastella lähietäisyydeltä. Kukinnossa on tummanpunaista, kermanvalkoista ja vihreää.


Pohjanketunlieko erottuu keltaisen värinsä vuoksi muun kasvillisuuden joukosta.


Pienet sieliköt pilkuttavat kallioista rinnettä. Nuppineulanpään kokoinen punainen nuppu avautuu atsaleannäköiseksi kukaksi.








Riekonmarjan kukan nähdäkseen on myös kumarruttava ihan maan pinnan tasalle. Kukat erottuvat valkoisina pilkkuina edellisvuoden ruskistuneiden ja uusien vihreiden lehtien lomasta.


Lähitarkastelu näyttää punatut tötteröhuulet.


Tunturirinteen mustikankukat ovat kauniinpunaisia.


Kurjenkanerva on samaa kanervasukua kuin variksenmarja. Kukinnan aikaan sen erottaa hyvin variksenmarjasta.


Kurjenkanervan kukka muistuttaa ryppyistä tuulipussia.




Ruohokanukan kasvualue ulottuu pohjoisen lisäksi myös Kainuuseen ja rannikkoseuduille. Keski- ja Itä-Suomessa se on harvinaisempi. Rukan ruohokanut ovat vielä nuppuvaiheessa.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Pieni Karhunkierros takarannan kautta

Kun on tarpeeksi monta kertaa kiertänyt Pienen Karhunkierroksen, alkaa kaivata uutta näkökulmaa maisemiin. Aluksi riittää kun vaihtaa kulkusuuntaa, mutta seuraavaksi toivoo vielä jotain lisää. Jouni Laaksosen uudesta Karhunkierroksen retkeilyoppaasta löysin vinkin kiertää Pieni Karhunkierros Kitkajoen takarantaa, eli reitin vanhaa linjausta pitkin. Samalla tuli muisteltua menneitä. Olimme työporukan kanssa 90-luvun puolivälissä viettämässä viikonloppua Rukalla. Päätettiin käydä kulkemassa Pieni Karhunkierros. Matkaa oli reittiesitteen mukaan 9 kilometriä ja arvelimme huitasevamme sen pariin, kolmeen tuntiin. Ilta oli pitkällä kun lopulta ehdimme lähtöpaikkaamme Juumaan. Matkaan oli mennyt tuplasti aikaa. Muistot jyrkistä nousuista ja laskuista jäivät mieleen.

Nyt aloitan kierroksen Basecampin portilta. Myllykoskella on ruuhkaa ja sillan ylitystä on jonotettava vähän aikaa. Viikonloppuna on Karhunkierroksen polkujuoksukilpailu, joka on tuonut  paljon juoksijoita ja yleisöä Kuusamon maisemiin. Polkujuoksukisan vuoksikin haluan rauhallisemmalle polulle, etten olisi tien tukkona. Riippusillan ylitettyäni käyn Myllykosken niskalla ottamassa pakolliset myllykuvat. Myllyn matalan osan katto on saanut uuden pärepinnan. Laiturilta pääsy katolle on estetty metalliverkolla. Se ei kaunista rakennusta, mutta on tarpeen estämään katollekiipeilijöitä.





Putaanojan sillan jälkeen pujahdan kapealle polulle ja kohta olen Aallokkokosken vierellä. Joen takarantaa kulkiessa on muistettava pysytellä polulla jokivarressa. Vasemmalla on Kitkannimen rajoitusalue, jossa liikkuminen on kiellettyä. Luvallista on kulkea kapeaa kaistaa joen rannalla.

Polku nousee vähän kerrassaan ylemmäs jokikanjonin reunalle. Jokilauttailijat näyttävät olevan jo paljon alapuolellani. Kohta heidän on rantauduttava suvantoon Jyrävän niskalle. Jyrävään ei tuolla miehityksellä ole menemistä.

Yllätyn miten nopeasti Jyrävän kuohut tulevat näkyviin. Kitkajoen takaranta on joen sisäkurvissa, joten matkaa Myllykoskelta Jyrävälle on noin kilometrin, kun varsinaista Pienen Karhunkierroksen polkua sitä on yli puolitoista kilometriä.

Äskeiset jokilauttailijat ovat kiivenneet kanjonin reunalle ja jatkavat Jyrävän alapuolelle odottelemaan lauttoja. Lautan kipparin tehtävä on ujuttaa lautat ihan putouksen niskalle, josta hän päästää lautat tyhjänä putoukseen. Näyttää vaaralliselta, mutta ilmeisesti homma on hallussa.

Nyt lautta on päästetty virtaan ja se pompahtelee alas koskea.


Siirryn ihan putouksen alapuolelle. Tässä saa ilmaista kasvohoitoa kun ohutta vesihöyryä on ilmassa.


Kalliolla, noin parikymmentä metriä kosken yläpuolella on halkokatos ja huussi. Ne ovat näkymättömissä kosken toiselle rannalle ja näkymättömissä ne ovat myös takarannan tulipaikalle. Tulipaikka on ihan jokirannassa, kallion alapuolella. Teen tulet ja keittelen kahvia. Aurinko lämmittää. On kesän ensimmäinen helteinen päivä Koillismaalla.


Jyrävän alapuolelta alkaa kolmikilometrinen koskiosuus. Kosken niskalla on verrattain tuore murtuma. Iso pala kalliota on lohjennut rannalle ja osittain jokeen. Muistan kun siitä kerrottiin lehdissä, mutta ajankohtaa en muista.

Linnakallio on mielenkiintoinen kivimuodostelma. Sivusta katsottuna se on kuin koskeen kaatumasillan oleva muuri. Pituutta tuolla muurilla on lähes sata metriä. Silloin kun Pienen Karhunkierroksen polku kulki takarantaa, oli muurin vieressä tulipaikka. Nyt siitä on jäljellä vain kivikehä ja puunrunkoon jätetty saha.


Linnakallion loppupää muistuttaa vanhaa kiviaitaa. Reunalta on jyrkkä pudotus koskeen.


Linnakallion päältä ylävirran suuntaan.


Matkani jatkuu pitkin jokivartta. Väliin polku poikkeaa vähän kauemmas, koska on kierrettävä rannan tuntumassa olevia jyrkkiä rotkoja. Kuljen vähän matkaa polkua joka nousee aina yhä korkeammalle ja lopulta teräväreunaisen kallion laelle. Tästä ei matka jatku, vaan on käännyttävä takaisin ja palattava jyrkänteen ohittavalle polulle. Takarannan reittiähän ei ole merkitty, joten polku-ura on etsittävä maastosta.

Vattumutkassa Kitkajoki tekee melkein täyskäännöksen kun se kiertää mahtavan kalliojyrkänteen. Tuon jyrkänteen laelta avatuu ylävirtaan kenties hienoin näkymä Kitkajoen kanjoniin.




Polku kuljettaa edelleen korkealla kanjonin reunalla. Tiedän, että jossain vaiheessa täältä on tultava alaspäin, koska on laskeuduttava Harrisuvannon laavulle joka on ihan vesirajassa. Puiden välistä vilahtaakin Harrisuvannon riippusilta.

Alastulo on juuri niin hankala kuin muistelelinkin sen olevan. Väliin on roikuttava puunrungoissa ja etsittävä jalansijaa jyrkässä rinteessä. Polku laskeutuu Jäkälävuoman pohjalle. Käyn rannalla kuvaamassa jokimaiseman. Tuon kallion päältä tulin äsken alas.




Teen vielä piston ylöspäin kallion laelle nousetessani pois Jäkälävuomasta. Harrisuvannon riippusillan yläpuolen maisema on myös kuvauksellinen.


Palaan Pienen Karhunkierroksen nykyiselle reitille Harrisuvannon laavulla. Edessä on sorastettu polku aina lähtöpaikkaan saakka. Matkan varrelle jää komea Kallioportti ja hienot suolammet.


Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut retkeltä tulla. Matkan varrelta mukaan tarttui mukaan parin korvasienikastikkeen ainekset.


Muutama kukkakin löytyi vaikka en niitä nyt etsinytkään. Mätäsrikko, pahtarikko, punakonnanmarja ja neidonkenkä olivat ihan polun varrelta.

Takarannan reitin kulkuun on varattava aikaa ja tiedostettava, että merkittyjä polkuja ei ole.

Lisäys: Jyrävän takarannalla oleva tulipaikka on nykyisin poistettu kokonaan käytöstä

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Ilta Valtavaaralla

Olen matkalla illan aurinkonäytökseen Valtavaaran näköalakalliolle. Kun Konttaisen suunnasta lähtee nousemaan kohti Valtavaaraa, on ensimmäinen avoin näköalapaikka ihan portaiden yläpäässä. Matkaa Konttaisen parkkipaikalta ei tule puolta kilometriä enempää, mutta nousumetrejä on noin yhdeksänkymmentä.




Puolivälissä nousua käännyn pois portailta ja lähden kulkemaan vinottain ylös rinteen Konttaisjärven puoleista laitaa. Rinne on paikoin niin jyrkkä, että on kiskottava itseään ylöspäin puunrungoista kiinni pitäen.


Vaikka koivujen vihreys on kaunista, niin omalla tavallaan viehättävät myös Valtavaaran runsasnaavaiset kuusenkäkkyrät, varsinkin kohdevalaistuksessa.






Puiden välistä avautuu näkymä Konttaisjärvelle ja sen takaa Purnujärvelle.  Venekin näkyy järvellä pienenä pisteenä.


Haavan avautuvat lehdet ovat punaisia, melkein kuin syysväreissä.


Konttaisjärven puolen rinne on paikoin avointa kalliota. Nyt kuivalla kalliolla uskaltaa kävellä, mutta märkänä se olisi vaarallinen.




Konttaisjärven pinta on 170 nousumetriä alempana.


Löydän puoliksi kelottuneen männyn  juurelta hyvän istumapaikan. Tässä on hyvä katsella maisemaa ja taivaan värien vaihtumista auringon alkaessa lopetella kiertoaan.


Vaaran laella mustikankukat ovat punaisempia kuin muualla ja ilta-auringon valo vielä korostaa niiden punasävyä.


Ilta-aurinko värittää myös kalliota.


Kaukana taivaanrannalla siintelee Kitkajärvi.










Vähän ennen puolta yötä aurinko alkaa painua piiloon. Kesäkuun puolivälissä se ei enää laske. Kuusamossa yötöntä yötä kestää aina heinäkuun alkupäiviin.