Jäiden soittoa ja kevään merkkejä

Kuopion seudulla ei lunta ole kuin metsän varjopaikoissa. Jääpeite on vielä paikallaan, mutta ei enää turvallisesti kuljettavissa.

Minulla on varmaan sisäinen vuosikalenteri, koska joka kevät tähän aikaan alan herätä aina vain aikaisemmin. Heräämiset alkavat samoihin aikoihin kuin kesäaikaan siirtyminen, joten minulle kellojen kääntäminen ei tuota ongelmia.

Heräsin taas vähän ennen auringonnousua ja lähdin kävelylle Kallaveden rantoja kiertämään. Yöllä oli ollut muutama pakkasaste, joten auringon nousessa ja alkaessa lämmittää jään pintaa jäät pitivät tavallista kovempaa pauketta, kuminaa ja ulinaa. Äänet korostuvat koska aamuvarhaisella on muuten vielä hiljaista.

Neulaniemen metsäpolut ovat monin paikoin kuivaneet ja lenkkikengällä käveltäviä. Avonaisilla paikoilla ja purojen lähettyvillä on paksua paannejäätä. Ne voi kuitenkin helposti kiertää koukkaamalla metsän puolelle.

Pilpan ranta

Tervaruukin ulkoilumaja

Vuoriperänniemeltä Kallavedelle

Sammalmetsä aamuvalossa innosti tekemään kameran heilautuskokeiluja.

lammikon jääkuvio

siirtolohkare polun varrella

siirtolohkare kuvattuna heilautustekniikalla

Viime syksynä tapasin Neulaniemen maastossa lenkkeilijän, joka vinkkasi sinivuokkoesiintymän lähistöllä. Arvelin, että näin aikaisin ne eivät vielä ole kukassa, mutta päätin kuitenkin käydä katsomassa paikkaa. Ja eikös vain sieltä muutama sininen kukkanen jo ala nousta. Tästä se ryöminen taas alkaa.

Toinenkin melkein kukassa oleva kasvi löytyi. Lammen rannalla on laaja vaiverokasvusto. Aikaisin keväällä vaiveron lehti on punainen ja vastavalossa suorastaan hehkuvanpunainen.  Muutaman vaiveron latvassa oli jo pieni valkoinen nuppu. Pari aurinkopäivää vielä ja ne avautuvat.

vaiveroita

vaivero nupulla

Kevään merkki tämäkin: Ensimmäiset kukat on laitettu terassille. Myyjä sanoi että orvokit kestävät vaikka kymmenen asteen pakkasen. Saa nähdä miten käy.

Hiihtokauden lopetus Pyhävaaralla

Aloitin hiihtokauden 31.10. Pyhävaaralla, joten ajattelin osaltani lopettaa tämän talven hiihtelyt kulkemalla Pyhävaaran yli Kilpeläntieltä Rukalle. Kulkuvälineenä oli tietenkin hokit eli liukulumikengät. Sään tai lumenvähyyden takia ei hiihtokautta tarvitsisi lopettaa. Kuusamon talvi jatkuu varmaankin huhtikuun lopulle, siltä se ainakin nyt näyttää. Mutta minun matkani vie välillä etelämmäs kevään tuloa katsomaan.

Aamun kymmenen asteen pakkanen on jo lauhtunut pariin asteeseen, aurinko paistaa, mutta lännen puolelta puhaltelee aika voimakkaasti. Metsän suojassa tuuli ei kuitenkaan tunnu.

Valkoinen jänis pinkaisee juoksuun ihan läheltä. Kuvaan en ehdi sitä saada.

Ylempänä, luonnonsuojelualueen rajalla, tavoitan äskettäin kuljetun lumikenkäuran.

Säiden murjomia naavakuusia on Pyhävaarallakin runsaasti.

Ylempänä tuuli alkaa tuntua, mutta toisaalta aurinko lämmittää niin että ei tule kylmä.

Tuomas Kyröä lainaten: kyllä minä niin mieleni pahoitin kun Pyhävaaran laki oli pörrätty ristiin rastiin moottorikelkoilla. Ensinnäkin, moottorikelkkojen pitäisi pysyä niille osoitetuilla reitellä ja toisekseen niillä ei ole mitään asiaa LUONNONSUOJELUALUEELLE. Kuusamossa on runsaasti laillisia kelkkauria niille jotka eivät jaksa kulkea luonnossa muuten kuin moottorivoimin.

Kiukku unohtuu kun takaa kuuluu reipas Hyvää päivää. Nuori mies lumilautoineen on kiivennyt vaaralle lumessa kahlaten. Hän kertoo että puoli tuntia meni rinnettä noustessa ja alas laskeminen sujuu kahdessa, kolmessa minuutissa. Iso urakka kahden minuutin vuoksi, mutta ilmeisesti vaivan arvoinen.

Pyhävaaran laen kelokäkkyrät ovat kuoriutuneet tykkylumesta. Muutama viikko sitten tämäkin kelotaideteos on ollut paksun lumen ja jään peittämä.

Taideteoksia löytyy myös laen pohjoisen puolen jyrkänteen reunalta. Tuiskulumi on jäätynyt kuvioiksi ja laineiksi.

Pieni Pyhävaara on paljon alempana. Sen laella on kota ja näköalapaikka. Sinne lähden laskemaan huippujen välissä olevan syvän kurun kautta.

Onkohan tässä talven viimeinen tykky. Siinä tykkypuun juurella jätän hyvästit Pyhävaaran talvelle ja lähden liukuun kohti Rukaa.

Ennen ja jälkeen

Edellinen käyntini Valtavaaralla auringonnousun aikaan jätti toiveen nähdä taivaan värit myös ennen auringonnousua. Aamut ovat vaan niin erilaisia riippuen pilvien määrästä ja niiden sijainnista taivaalla, joten on epävarmaa millainen valaistus milloinkin on tarjolla. Tällä viikolla on viimeinen mahdollisuus herätä suhteellisen normaaliin aikaan auringonnousua katsomaan. Kun kello käännetään kesäajalle, tarvitaan herätys tuntia aikaisemmin. Lisäksi päivä pitenee koko ajan, joten auringonnousu siirtyy yhä aikaisemmaksi.

Kun puhelin  herättää kello neljä, on vielä ihan pimeää. Tunturin takaa idän suunnalla on kuitenkin hento sarastus. Sinne siis Vuosselin parkkipaikalle ja nousemaan kohti Valtavaaran lakea. Alkumatkan kuljen Valtavaaran hiihtolatua, mutta Ahmakallion ohitettuani lähden kahlaamaan ylös, ensin Valtavaaran lammelle ja siitä suojuottia pitkin kohti Valtavaaran kotaa.

Auringon nousuaika oli 5:46. Kuvien alapuolella kellonaika kuvanottohetkellä:

Ahmakallion juurella, 4:58

Ahmakallio, 4:59

jossain metsän keskellä, 5:19

rinnesuo, 5:31

toisen suon reunalla, 5:37

Valtavaaranlammella, 5:48, aurinko on juuri noussut

Valtavaaranlampi

Valtavaaranlammen yläpuolisen suon reuna, 6:00

kodan lähistöllä, 6:09

näkymät kodalta, 6:10

6:13

6:15

6:16

6:17

maja, 6:19

 6:20

6:22

6:23

alarinteessä, 6:48

Ahmakallio, 7:08