Auringonlasku koskella

Löysin muistikortilta parin viikon takaista kuvamateriaalia Kiveskosken retkeltä. Kiveskoski on suosikkipaikkojani sydäntalvella. Vapaana virtailevaa vettä ei tähän aikaan vuodesta löydy Koillismaalla kovin monta Kitkajoen ja Oulankajoen koskien lisäksi.

Keskitalvella Kiveskosken niskalta voi seurata koko auringonkierron. Nyt oli sen verran paljon pakkasta, että koko kiertoa noususta laskuun ei rannalla tarjennut olla. Kun yleensä olen liikkeellä auringonnousun aikaan, niin tällä kertaa poikkeuksellisesti kuvat ovat auringonlaskusta.

Pakkasjakson aikaan on rantapuiden oksiin ja runkoihin kertynyt runsaasti jäätä ja huurretta.

Laskevan auringon valo on lämmin mutta ei lämmittävä.

Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa on otettu joen ylittävältä maantiesillalta. Keskitalven aikaan Kiveskosken auringonlaskun voi kuvata helposti sillalta. Jo tammikuun loppupuolella aurinko pysyy pitempään taivaalla ja silloin auringonlasku jää sillalta katsottuna piiloon.

Kävelin vielä joen itärantaa koskenniskalle. Ehdin paikalle juuri kun aurinko oli painumassa metsän taakse.

Pakkasen jälkeen

Liki neljänkymmenen asteen pakkasen lauhduttua alle kymmeneen päästiin talviharrastusten pariin. Otettiin sukset esille ja lykittiin luistavaa latua lumiseen metsään.

Harmaan päivän lumimaisemassa kontrastia ei ole paljon. Suon puiden ääriviivat sentään erottuvat.

Levin hiihtoladut ovat loistavassa kunnossa. Tämä on koiralatu Leviltä Könkään Tonttulaan.

Koivun hennot oksat jaksavat kannatella runsaasti pehmeää lunta.

Könkään kylämaisemaa Ounasjokivarressa.

Illan pimentyessä pakattiin mukaan kassillinen puita, repullinen evästä ja hipsittiin Akanrimmen laavulle makkaraa paistamaan. Kahdeksanvuotias ensin ihmetteli miksi pitää lähteä pimeällä. Mutta pimeys ei haitannut. Otsalampun, nuotion ja valoa heijastavan lumipeitteen valoissa näki ihan hyvin.

Lintutornista voi kuvata laavun tunnelmia lintuperspektiivistä.

Vähän isommat tulet oli laskettelurinteen juurella olevassa Taalonkodassa, jonne pistäydyin lämmittelemään odottaessani kyytiä. Laskin puiden välissä pujotellen Levin rinnettä alas liukulumikengillä. Korkeuseroa lähtöpaikan ja kodan välillä on parisataa metriä, joten ihan mukava lasku se oli.

Vesileikki ja valon leikkiä pakkasella

Pakattiin mukaan kolme termospullollista kuumaa vettä ja lähdettiin tunturiin testaamaan pakkaskaudella monien kokeilemaa kuuman veden ilmaan heittoa ja sen kuvaamista.

Jo Kätkän ja Levitunturin välissä kulkevalla tiellä huomasi, että tuuli tulee hankaloittamaan kokeiluamme. Tuuli kuljetti irtolunta pitkin tietä ja tien reunoilla tuiskulumi pöllysi korkealle. Tienvarren koivujen oksiltakin lumi oli pudonnut.

Kätkätunturin tykyt eivät tuulta hätkähdä. Lumet ja jäät pysyvät tiukasti kiinni puiden oksilla kovassakin tuulessa.

Laskeva aurinko valaisee Levitunturin rinnettä peittävää metsää.

Ylempänä tunturissa oli pakkasta vain 26 astetta, joka alkaa olla siinä rajoilla, että veden jäätymistemppu onnistuu. Pakkasen pitäisi olla kolmenkymmen asteen paikkeilla, että vesi hajoaisi sumuksi. Toinen koetta vaikeuttava tekijä oli tuuli, joka levitti ilmaan heitetyn veden epämääräisiksi pilviksi.

Kuvista tuli ihan erilaisia kuin oli tarkoitus. Kullanpunaista sadetta kuitenkin saatiin aikaan.

Ilmaan pöllähtäneen vesihöyryn muodostamia pikku pilviä.

Auringon laskiessa tunturin rinteen metsä oli satumaisen kaunis valon leikkiessä puiden runkojen välissä.

Paluumatkalla kävin katsomassa auringonlaskun maisemaa Akanrimmellä. Suon takana on Kätkätunturi....

.... ja Levitunturi.

Akanrimmen lintutorni ja laavu.