Valtavaaralla

Aloitin vuoden 2016 hiihtelemällä liukulumikengillä Valtavaaran rinteillä. Lyhyen päivän aikana ehti olla monenlaista säätä, selkeästä pilviseen. Pakkasta oli noin viisitoista astetta ja lounaasta puhalteli kohtalaisesti. Lunta on juuri nyt sopivasti. Ennen joulua ollut suojasää on tiivistänyt hangen, jonka päällä on viitisen senttiä pehmeää pakkaslunta. Ihan täydellinen keli umpihankirämpijälle.

Valtavaaran idän- ja pohjoisenpuoleisilla rinteillä lumi on pysynyt puissa. Koivun oksat painuvat syvään lumen painosta.

Valtavaaran kota odottelee tulistelijoita. Aikaisin aamulla ladulla ei vielä ole kovin monta hiihtäjää liikkeellä.

Puolikas kuu kurkkii Valtavaaran tuvan nurkalta.

Auringonnousun suunnalla on kaunis punerrus, mutta pilvet alkavat levittäytyä taivaanrannalle.

Kaksi eri maailmaa samassa kuvassa. Etualalla Valtavaaran metsäiset rinteet ja Valtavaaranlampi, taustalla Rukan mäet.

Auringonnousu peittyy pilviin. Jäljelle jää vain pari valojuovaa.

Hyytävä viima pyyhkii Valtavaaran lakea. Käyn tuvassa syömässä eväät ja juon termarista teetä lämmikkeeksi. Sitten laskeudun hieman alemmas itärinteen puolelle. Sinne tuuli ei yllä, joten on mukava hiihdellä siellä tykkypuiden suojassa. Hetken harkitsen kotiinlähtöä, mutta päätän kuitenkin odotella taivaan selkenemistä. Kun pilvet liikkuvat nopeasti, on mahdollista, että sää myös kirkastuu äkkiä.

Tähystyspaikaltani on näkymät Vuosselin ja Rukajärven suuntaan. Pilvikerroksen raosta laskeutuu valopatsas Rukajärven ylle.

Voimistuva valo alkaa värittää jo rinteen puita. Niiden väri vielä korostuu pohjoisen taivaan pilviä vasten.

Lumikenkäilijä lähtee laskeutumaan alas kodalle päin. Hiihtolatu ei kulje Valtavaaran laen kautta, vaan kääntyy kodalta alarinteeseen. Monet hiihtäjät jättävät suksensa kodalle ja kipaisevat jalan Valtavaaran laelle maisemia katsomaan. Korkeuseroa majan ja kodan välillä on noin neljäkymmentä metriä.

Aurinko laskee ja minäkin lähden laskemaan alas vaaralta.