Viikonloppua Oulangalla

Olin taas kerran viettämässä tammikuun viimeistä viikonloppua Oulangalla, Oulangan tutkimusasemalla järjetetyssä Oulanka-symposiumissa. Kuvaesitysten ja esiintyjien lisäksi ohjelmaan kuuluu kuvausta Koillismaan talvessa. Minulle on muodostunut perinteeksi kävellä tai hiihtää tutkimusasemalta Kiutakönkään takarannalle kuvaamaan. Nyt olin liikkeellä lumikengillä. Myrskyt on pudottaneet maahan paljon risua ja roskaa, joten karvapohjasuksella hiihtäminen ei käynyt.

Kuljin alkuyöstä Oulankajokivartta Kiutakönkäälle päin tähtitaivaskaton alla. Revontuliakin olisi ollut, mutta matala kaari ei näy jokiuoman pohjalle jota reunustavat Ampumavaara ja Kiutavaara.

Seuraavana päivänä yötaivaan selkeys oli muuttunut harmaudeksi. Normaalitalven tammikuussa Kiutaköngästä ympäröivät puut ovat paksun huurteen ja jään peitossa. Nyt ne olivat ihan lumettomia.

Huurretta oli vain Kiutakönkään kalliossa. Punainen dolomiittiseinämä oli huurrekerroksen alla piilossa.

Kiutakönkään ylin putous on yleensä talvella jääkannen alla. Nyt se oli melkein auki.

Kun maisemakuvista näytti tulevan tylsän harmaita, päätin keskittyä kuvaamaan yksityiskohtia, kuten jäkäläkaulakorua puun oksalla.

Kilpikaarnamännyn kylki. 

Miksi kiven ulkonema ei ole huurteessa?

Kiveen juuttunut jäälautta könkään alajuoksulla.

Könkään Kuohun tulipaikalta on näköyhteys yli joen Kiutakönkään uudelle tulistelupaikalle.

Mataraniemen niityllä on huurrettuja talventörröttäjiä.

Hangella vilkkuu punaista. Metsäruusun punaiset kiulukat ovat ainoa väri harmaa-valkoisessa maisemassa.

Virittelen tulet Mataraniemen tulipaikalle. Metsähallituksen puuhuoltajat olivat juuri täyttäneet puuliiterin. Siksi paikalle johtaa kelkanjäljet. Kansallispuistossa kelkkailu ei muuten ole sallittua.
Paluumatkan kuljenkin kelkan jälkeä kävellen lumikengät kiinnitettynä reppuun.