Valtavaaralle

Vuosselin parkkipaikalla on seitsemän pakkasastetta ja taivaalla ihmeellinen valoilmiö; aurinko näyttäytyy pitkästä aikaa.
Pujahdan metsään ja lähden lumikenkäpolkua ylös rinnettä kohti Valtavaaraa.

Puiden latvojen yläpuolella punertaa, mutta ilmassa on usvaa. On arvoitus mihin suuntaan pilvet liikkuvat. Pilveä vai aurinkoa luvassa?

Ylempänä näyttää olevan ihan pilvistä.

Lumikenkäpolku kääntyy vasemmalle. Arvelen sen vievän jyrkänteen alapuolelle portaisiin. Sinne en halua, vaan lähden omille urille, kiipeämään rinnettä viistosti ylöspäin Ahmakallion yläpuolelle.

Vaikka hanki ei paljon upota, on jyrkkää rinnettä ylös kiipeäminen hikistä touhua. Väliin on pysähdyttävä hengähtämään. Siinä voi samalla ihailla ympärilleni levittäytyvää lumista kauneutta.

Nyt näkyy jo Vuosselijärvi. Pilvikerros on levinnyt itäiselle taivaalle ja peittänyt auringon.

Sinitaivasta pilkottaa vielä lännen suunnalla.

Laskeudun Valtavaaranlammelle. Lumiset kynttiläkuuset vartioivat sen rantoja.

Jatkan lammen pohjoispäästä rinnesuolle, jota pitkin nousen loivasti kohti Valtavaaran kotaa.

Valtavaaran huippu ylhäällä vasemmalla

 Lumen peittämä kota erottuu juuri ja juuri tykkypuiden keskeltä.

Laittelen tulet kodan tulisijaan. Joku on tuonut kirveen ja hakkuupölkyn kotaan. Hmm... Kota pysyisi siistinpänä jos puut pilkottaisiin halkovajassa.

Evästeltyä jaksaa jatkaa viimeisen jyrkän nousun ylös majalle. Olen sataseitsemänkymmentä metriä korkeammalla kuin lähtöpaikkani Vuosselissa.

 Kodassa tulistelun aikana ovat pilvet levittäytyneet huipun tasolle. Näkyvyyttä ei paljon ole.

Valtavaaran maja ja kulkuvälineeni

majan nurkkien huurrekoristeet

ikkuna

huurrepiikkejä tykkylumella

Laskeudun laelta Karhunkierroksen polku-uraa Valtavaaranlammen laavulle. Ylempänä tuisku on peitellyt polun jalanjäljet, mutta alempana puiden suojassa tavoitan tallatun uran.

näkymä lammelle laavulta

Jatkan lumikenkäpolkua alas. Kurkistan alaspäin Ahmakalliolle. Tämän jälkeen polku laskeutuu jyrkänteen portaisiin ja puut peittävät näkymät.