Paluu lumimaisemiin

Luminen Kuusamo kutsui taas. Kunnon talveen tarvitaan sen verran lunta, että pääsee hiihtämään metsälatuja tai kahlaamaan kinoksissa lumikengillä.

Ensimmäiseksi siis sukset esiin ja ladulle. Tammikuun Kuusamo-käynnillä pakkanen pysytteli kahdenkymmenen asteen kylmemmällä puolella, joten hiihdin silloin vain lyhyitä matkoja liukulumikengillä.
Nyt alla on laiskan hiihtäjän sukset eli pitopohjasukset. Keli on niille täydellinen; viisi astetta pakkasta ja koneladun uralla ohut kerros pakkaskidettä. Suksi luistaa ja pitää.

Koko Suomen ylle on asettunut paksu pilvikerros. Hiihtolenkin varrelta otetut kuvat ovat siis lähes mustavalkoisia.

Kovin vähän on hiihtäjiä liikkeellä. Onkohan olympiakisojen ensimmäinen kilpailupäivä houkutellut hiihtokansan televisioiden ääreen.  

Seuraavana päivänä käymme tervehtimässä Konttaisen kuukkeleita. Pysäköintipaikan ruokinnalla on vilskettä. Kuukkeleiden lisäksi paikalla on hömötiaisia ja käpytikkakin lentelee lähistöllä. Konttaisen kuukkelit ovat oppineet ihmeen rohkeiksi. Laitan pieniä leivänmurusia kädelleni ja kohotan kättäni päin oksalla tarkkailevaa kuukkelia. Yht'äkkiä se pelmahtaa kädelleni istumaan ja napsii murut nokkaansa. Vaikka olen nähnyt paljon kuukkeleita, niin tämä on ihan uusi kokemus.

Yritän tietenkin kuvata kädestäsyömisen, mutta kuukkelit taitavat vierastaa retkikaverin mustaa vaatetusta eivätkä tule hakemaan evästä hänen kädestään.

Lentokuviakin saisi jos osaisi, mutta kun on tottunut kuvaamaan liikkumattomia kohteita, niin kuviin tartuu vain siivenkärkeä tai epämääräinen vilahdus poistuvasta linnusta.