Maakotkat Oulangalla

Ympärillä pörrää talitiaisia, hömötiaisia ja lapintiaisia. Marraskuun lopun talvipäivä on hiljalleen valkenemassa. Ollaan vaaralla Oulankajokilaakson reunalla, lähellä Venäjän rajaa ja alkamassa on ensimmäinen kojupäivä Kuusamo Nature Photographyn*) kuvauskurssilla teemana Maakotkat Oulangalla talventulon aikaan. 

En ole varsinaisesti lintukuvaaja. Kuvaan lintuja jos sattuvat tulemaan lähelle ja jos kamerassa sattuu olemaan pisin optiikkani, joka sekään ei ole tarkoitettu lintukuvaukseen. Mutta välillä on hyvä harjoitella liikkuvan kohteen kuvausta ja mikä sen parempi paikka harjoitella kuin lintujen kuvauskoju, jossa tapahtumia riittää koko ajan ja kuvauspaikka on suhteellisen lähellä lintuja.  

Tiaisten joukosta erottuu heti vieras Siperiasta, pähkinänakkeli. Niin kaunis, virtaviivainen ja vikkelä. Miten lienee tänne eksynyt, mutta oikeaan paikkaan on tullut. Täällä sille on tarjolla sen nimikkoruokaa, pähkinöitä. 

Myös palokärki on ollut päivittäin kojun vakiovieras.

Pääsen testaamaan lentävän linnun kuvausta kun palokärki ponnahtaa liikkeelle käkkyräkelosta. Nyt olisi tarvittu sitä pitempää optiikkaa. 

Vähän kello yhdentoista jälkeen, aivan kuin ruokatuntiaikaan, laskeutuu koirasmaakotka istumamäntynsä latvaan. Kauan se ei siinä istu, vaan nousee siivilleen....

....ja lennähtää matalan käkkyräkelon oksalle tarkkailemaan "ruokapöydän" tarjoilua. 

Hetken istahdettuaan se kohottaa siipensä ja alkaa laskeutua hangelle. 

Kannatti harjoitella sarjakuvausta, haarukoida riittävää ISO-arvoa ja suljinaikaa ennen kotkan tuloa. Ottaen huomioon kokemattomuuteni liikkuvan kohteen kuvaamisessa, olen tyytyväinen näihin lentokuviin. 

Kotkan ruokaillessa ei paljon tapahdu, joten väliin voi keskittyä kuvaamaan linssiluteena esiintyvää palokärkeä. 

Talvipäivän valoisa aika on lyhyt, varsinkin kun aurinko on pysytellyt pilvien takana. Vähän ennen auringonlaskun aikaa kotka lähtee ruokinnalta. Nyt on kuvattavana vain peräpeili.

Seuraavalle päivälle säätiedotus oli luvannut vain pientä pilvien rakoilua. Siksi on iloinen yllätys kun kojulle ajaessa tähdet tuikkivat ja idän taivas punertaa. 

Selkeässä säässä pakkanen kiristyy kymmenen asteen paikkeille. Jokilaakson ylle alkaa levitä pakkasusvaa. 

Kojun ikkunat pysyvät sulana kun polttaa tuikkukynttilöitä. Kojussa on muutenkin mukava tunnelma, ei tule kylmäkään kun kaasulämmitin levittää lämpöä. 

Naapurikojuissa pitkät putket on käännetty odottavasti jokilaakson suuntaan. 

Palokärki on taas paikalla heti aamusta. 

Aamun valossa luminen metsä on uskomattoman kaunis. 

Minulle ihan uusi lintututtavuus on harmaapäätikka. En muista koskaan ennen nähneeni. 

 

Närhin pää auringon valaisemana. 

Eilisillä liikkuvan kohteen kuvausopeilla tallentuu kuukkelinkin lento. 

Oulankajoki jää piiloon rinteen alle. Sen yläpuolella kohoaa Oulanganvaaran jyrkkä seinämä. 

Kotkaa odotellessa katselemme palokärjen esiintymistä. 

Tämän upean talvipäivän voisi vain istua kojussa ja ihailla edessä avautuvaa maisemaa, jonka valo ja värit vaihtelevat koko ajan. 

Niin kovasti kuin toivoinkin kotkaa parhaimman kultaisen valon aikaan, niin linnut eivät toimi käsikirjoituksen mukaan. Puolenpäivän aikaan koiraskotka käy istumassa kauimmaisen männyn latvassa, mutta kuvio on toinen kuin eilen. Se istuu männyssä noin parikymmentä minuuttia....

.....ja lentää pois.

Muita tapahtumia kyllä riittää. Pikkulinnut ovat aktiivisia valoisana talvipäivänä. 

Vähän ennen auringonlaskuaikaa kotka tulee takaisin. Se jää istumaan puunlatvaan.

Tänään kotkan reitti ruokintapaikalle on toinen kuin eilen. Ehdin kuvata vain laskeutumisen hangelle. 

Auringonlaskun jälkeen alkaa hämärtyä nopeasti. Nyt tarvitaan todella isoja ISO-arvoja, että kuvaaminen onnistuisi. 

Toista kotkaa tarkkaillessa on kuin salaa myös naaraskotka laskeutunut syömään toiselle ruokintapaikalle. Se on suurempi kuin koiraskotka ja sen höyhenpeite on vähän tummempi. 

Auringonlaskusta on jo melkein tunti ja on aika hämärää, kun koiraskotka lähtee ja laskeutuu kauemmas puunlatvaan. 

Naaraskotka päättää käydä tarkastamassa koiraan jättämän ruokintapaikan. Vaikka matka ruokintapaikkojen välillä ei ole pitkä, niin lentämällä se sinne siirtyy. Nyt on kuvaajan taidot ja kameran ominaisuudet äärirajoilla. En ole ennen tarvinnut kääntää ISO-arvoksi 40 000! Tuloksena vähän pehmeä, vähän kohinainen kuva, mutta kyllä siitä vielä kotkan tunnistaa. 

Monia eri lajeja tuli kahden päivän aikana kuvattua. Kuvia selatessa huomasin, että sympaattinen lapintiainen ei ollut sattunut osumaan kuviin. Myös harakka ja töyhtötiainen jäivät kuvaamatta. Ehkä ensi kerralla....

*) tämä ei ole kaupallinen yhteistyö