Talven ihmemaa

Vähän yhdeksän jälkeen Valtavaaran talvireitin polulla näkee hyvin kulkea ilman otsalamppua. Vaikka auringonnousuun on vielä puolitoista tuntia aikaa, niin nousevan päivän kajo valaisee rinteen tykkypuita horisontin takaa. Suurten lumipeitteisten kuusien ympäröimänä olen tuulensuojassa. Säätiedotuksen mukaan matalapaine sateineen on lähestymässä, mutta siitä ei näy pienintäkään merkkiä juuri nyt.

Ahmakallion yläpuolella olevalta kukkulalta kurkistan taaksepäin Rukan suuntaan. 

Ehkä tämä kuva kertoo miksi Valtavaaran talvireitin polku pysyy hyvin kuljettavissa läpi talven. Polku johdattaa kulkijan kumartelevien tykkyhahmojen reunustamaa reittiä kuin talven ihmemaassa. Lumikenkiä ei yleensä tarvitse, paitsi runsaiden lumisateiden jälkeen ja silloinkin polku tamppaantuu nopeasti. Toista oli ennen polun merkitsemistä. Muistan eräänkin kerran kun kahlasin umpihangessa lumikenkäsuksilla jyrkkää rinnettä ja upposin puoli metriä joka askeleella. Hiki virtasi ja matka ylös tuntui loputtomalta. 

Kukkulan päällä polkureitti haarautuu kiertämään Valtavaaranlammen. Ylös palovartijan majalle pääsee siis kumpaakin kautta, mutta jos haluaa nopeammin näköalapaikoille, kannattaa kääntyä vasempaan. Oikealle kääntyvä polku vie kapeiden suojuottien kautta Valtavaaran kodan kautta vaaralle, vasemmalle kääntyvä ura laskeutuu Valtavaaranlammen rantaan, laavulle ja loivaa nousua ylös laelle. 

Hiljainen tykkykansa vartioi Valtavaaranlampea joka puolelta. Tässä laitan lumikengät jalkaan ja pujahdan puiden välistä rantaan. 

Lammen eteläisimmästä päästä avautuu näkymä vastarannan harjanteen tykkykuusikkoon, jonka taustalla juuri nyt on pohjoisen taivaan sinipunaväritys. 

Valtavaaranlammen laavu on lammen länsirannalla. Tulistelupaikkana on minun mielestäni Suomen kaunein. Sijainti korkealla (415 mpy) takaa sen, että talvella se on useimmiten tykkylumisten puiden ympäröimä. 

"nyt metsä vain soi, kun matka jo toi holviin talven ihmemaan"

Sieltäpä se näkyy, matkan kohteeni noin 600 metrin päässä. Mutta mitä korkeammalle nousen, sitä kovemmin tuuli alkaa tuntua ja taivas yläpuolellani pilvistyy koko ajan lisää. 

Kun tulen ensimmäiselle avonaiselle paikalle, josta on näkymä auringonnousun suuntaan, voin vain todeta, että sinne se piiloutuu. On vaikeuksia pitää kameraa vakaana kovassa tuulessa. 

Kymmenen minuuttia myöhemmin lähestyn vaaran lakea. Tulosuunnastani erottuu enää Valtavaaran rinnettä, Ruka on hävinnyt jo kokonaan pilvien alle. 

Nyt ei vaaran laelta katsella maisemia. Näkyvyys on muutama sata metriä. Eikä muutenkaan tee mieli olla ylhäällä avonaisella paikalla kovin kauan, koska pakkasta on kymmenen astetta ja tuulta kymmenen metriä sekunnissa. Käännyn ja palaan alas samaa reittiä kuin tulin. 

Kuljetan mukanani lumikenkiä, että tarpeen mukaan voin siirtyä pois polulta. Kevyet muoviset lumikengät saa hyvin sidottua repun päälle. 

Polulla kulkiessa soi koko ajan mielessäni "walking in the winterwonderland" Vuonna 1934 sävelletystä laulusta on varmaan tuhansia versioita. Anna Hanski tulkitsee sen mielestäni kauniisti.

Anna Hanski: Talven ihmemaa

ps. pari päivää Valtavaaran retkeni jälkeen tuuli, vesisade ja lämpöasteet pudottivat puiden tykkylumet alas. Varmaan talven mittaan syntyy uutta, mutta ei taida ehtiä jouluksi. 

Hyvää joulua. 

Lisäys 19.1.2021 

VALTAVAARANLAMMEN LAAVU ON PURETTU TAMMIKUUSSA 2021. TULIPAIKKA ON EDELLEEN KÄYTÖSSÄ. UUSI TAUKOKATOS VALMISTUNEE ENSI KESÄNÄ.