Sorsavettä melomassa, osa 2

Istun vielä puolen yön aikaan teltassa ja katselen "näköalaikkunasta" veden pinnan väreilyjä. Kaijanselän uistelijat ovat poistuneet, on ihan hiljaista lukuunottamatta kuikan ja lokkien ääniä. Kurkien äänet kuuluvat kauempaa. Läheisen Suottaniemen pikkuisilla suolämpäreillä on kurjelle suojaisia pesimispaikkoja.

Ihmeellisintä tässä paratiisisaaressani on, että ainoatakaan itikkaa tai muuta pörriäistä ei ole kiusana. Välttämättä en olisi tarvinnut telttaa pystyttääkään, pelkkä makuupussi olisi riittänyt.

Nukun hyvin aamuun asti. Auringonnousuherätystäkään ei tullut, koska koillisen-idän taivas on yön aikana peittynyt pilveen.

Kannullinen sorsavettä aamukahvia varten. Kirkasta.

Pienellä luodollani on kaikki käden ulottuvilla, hetkessä tavarat on koottu kajakkiin ja olen valmiina lähtemään vesille.

Viereisellä luodolla on kallioon hakatut portaat maihinnousua varten. Luonto osaa muovailla.

Kiitos yösijasta leirisaari.

Rannan kalliolla on valkoisia laikkuja, melon lähemmäksi ja tunnistan kukkaryhmän kalliokohokiksi.

Pujottelen pienten saarien ja luotojen välistä Kohoselälle kohti Kanteleniemeä.

Löysin vuosia sitten Kanteleniemen sammalkalliot. Vesi virtaa pitkin kallioiden pintaa jatkuvasti, joten sammalien kasvulle riittää kosteutta. Talvella tällä paikalla on komeat jäämuodostelmat.

Luonto taitaa värisommittelun. Punaista, oranssia, ruskeaa ja vihreää luovasti yhdistettynä.

Etsiydyn varjoisaan lahden pohjukkaan evästauolle. Veden välkettä ja väreilyä katsoisi vaikka kuinka kauan.

Karun ja kirkkaan järven tunnuskasvi, järvisätkin, kukkii runsaana lahdella.

Lähestyn järven pohjoispään Laitilanniemen kylää. Ohitan vanhaa, idyllistä mökkiasutusta ja uudempaakin. Laitilanniemi ja järven kaakkoisosassa oleva Sorsakosken taajama ovat ainoat tiheämmin asutut alueet Sorsaveden rannalla. Nousen maihin Lahdenpohjassa, Kotalahden uimarannalle, josta hakija poimii minut ja kajakkini kyytiin.