Pohjoisesta palattua piti taas kääntää rannalla odotellut kajakki ja nostaa se vesille. Aamun melontasää näytti hyvältä ikkunasta katsoen. Idän taivas oli kirkas ja salmessa ihan tyyntä. Laiturilla kuitenkin tuntui reipas tuulenhenkäys ja paksu pilvikerroskin oli peittänyt taivaankannen. Vain idän-kaakon suunnalla oli selkeää.
Kun käännyin niemenkärjestä selälle, alkoi tuuli puhallella reippaasti vastaan ja nosti pientä aallokkoa. Kolmen kilometrin matka vastatuuleen vei viimeisetkin unenrippeet silmistä. En ollut ihmeemmin ajatellut minne päin suuntaisin, mutta Ionniemen kärjen ympäri kurvattua tuli mieleen, että voisi tehdä kierroksen Rämeenkanavan kautta. Silloin matka sujuisi melko lailla tuulensuojassa ja oletin näkeväni auringon nousevan Jussiselän takaa kun sinne asti ehtisin.
Marjosaaren salmessa olikin jo tyyntä ja kaakon puolen taivas kirkastui lupaavasti. Pysähdyin kallioseinämän juureen ikuistamaan veden pinnan korkeutta.
Keltaisia koivuja löytyy vielä rannoilta. Osa on varistanut lehtensä, mutta ne koivut joissa ei ole ollut ruostetta koreilevat nyt syysväreissä.
Nouseva aurinko värjäsi taivaanrannan pilviä. Juutuin kallion viereen heijastuksia kuvaamaan. Tuli mieleen, että kovin kauan ei näitä veden väreilyjä ja heijastuksia enää voi katsella. Vuodenaikojen vaihtelussa on se huono puoli että aina pitää luopua jostakin. Toisaalta, aina on jotain mitä odottaa.
Tässä heijastus ylösalaisin käännettynä...
...ja tältä se näytti oikeinpäin.
Olin niin syventynyt heijastuksiin että aurinko takanani ehti hiipiä valaisemaan rantapuita...
... ja rantakallioita.
Jussiselän takaa se nousi.....
...ja hetken aikaa veden pinta heijasteli kultasävjä.
Rämeenkanava
Aamun lämmintä valoa riitti vielä Voinselän rannoillekin.
Pilvillä kehystetty kylämaisema.
Korkealla vedenpinnasta on kallioon hakattu kirjoitus S/S LAURI. Tarkkanäköisempi löytää seinämästä myös vuosiluvun (minä en huomannut) 1919. Veden pinnan on täytynyt olla silloin paljon korkeammalla. Siihen viittaa myös kirjoituksen sijainti ylhäällä kalliossa. Kotona googlasin s/s Laurin. Sen niminen laiva on edelleen olemassa, mutta sen valmistumisvuosi on 1931. Vieläköhän löytyisi tietoa miksi laivan nimi on hakattu kallioon.
Loppumatka sujui pilvisessä säässä. Luulin että tuuli laantunut kun salmia ja kapeikkoja pujotellessa oli ollut lähes peilityyntä , mutta löytyipä tuulta heti kun kierroksen tehtyäni palasin Kuokanselän tuntumaan.