Talven odotusta Naruskajokivarressa

Forecan lumensyvyyskartta kertoo oudon tilanteen. Suomineidon helmojen itäpuolella on etelästä aina Kainuun paikkelle merkintöjä lumen määrästä, Ilomantsissa jopa 17 senttiä (26.10.) Pohjois-Suomi on kartan puolestavälistä ylös täysin lumetonta. Mutta ajellessamme kohti Sallan Naruskaa on nähtävissä muutos lumitilanteeseen. Ohut lumihärmä peittää maata ja puiden oksia. Lisää lunta satelee koko ajan.

On mukava kävellä puistomaisessa metsässä. Metsänpohja on pehmeää sammalikkoa, joka jo hieman kahahtelee jalan alla. Pakkanen on alkanut jäädyttää maan pintaa. Lämpö on kuitenkin nollan paikkeilla, joten ei taida talvi vielä tähän tulla. (eikä tullutkaan)

Talitintti tulee seuraksi. Se poukkoilee vilkkaasti kuusen oksien suojassa, joten en onnistu saamaan sitä kuvaa, vaikka kuvaa ottaessa niin luulin. Tintti tarkkailee hyvin uteliaana kulkijoita piilostaan. Mietin, että onko se eksynyt tänne jokivarteen jostain asutuksen luota ja nyt ihmisiä tavatessaan odottaa ruokintaa. Käyttäytyminen on samanlaista kuin kuukkelilla.

Naruskajoella on tyyntä ja hiljaista. Suvantopaikassa virtauksen voi erottaa vain joen pohjan heinien suunnasta.

Jos olisi selkeämpää, näkyisi kynttiläkuusien takaa Suoltioivan rakkainen laki. Nyt se jää matalalla roikkuvien pilvien peittoon.

Naruskan tammen (tammi=pato) tulipaikka on Naruskajokivarressa sillan kupeessa.  Noin viisikymmentä kilometriä pitkä Naruskajoki kuljettaa yläpuolisen Naruskajärven vesiä Tenniöjokeen ja edelleen Kemijokeen.

Porttikoski alkaa heti Naruskan tammelta. Naruskajoessa on runsaasti koskipaikkoja. Joki on entisöity 90-luvulla, eli kiviä on siirretty takaisin koskeen. Olen kulkenut kanootilla Naruskajoen ennen kuin joki entisöitiin. Nyt en lähtisi enää Naruskan koskiin, mutta on joella paljon suvantopaikkojakin rauhallisemman melonnan ystäville. Jalankin Naruskajoen maisemiin voi tutustua kulkemalla UKK-reittiä joka seurailee jokea. Kesäaikaan jokirannoilla liikkuvat kalastajat, onhan Naruskajoki kuuluisa kalastusjoki.

Paluumatkalla poikkeamme Siekakönkäällä. Siekaköngäs on Naruskajoen suurin koski ja kymmenkilometrisen koskien sarjan alku.

Siekakönkään kuohuja katsellessa tulee muistoja mieleen. Siekalla on ollut suuri merkitys erään minulle läheisen henkilön elämän valintoihin ja suuntaan. Vuonna 1989 silloin 13-vuotias nuori tyttö laski kosken alas koskikajakilla ja selvisi kaatumatta. Sen jälkeen koskimelonnasta tuli harrastus, joka avasi tien urheilulukioon ja myöhemmin vaikutti myös ammatinvalintaan. Esimerkki siitä miten pieni asia voi vaikuttaa elämän suuntaan.

Siekakönkään sillan kupeessa on samanlainen tulisija/keittokatos kuin Naruskan tammellakin.

Kotimatkalla pysähdyn kuvaamaan halavaa. Lehdettömässä maisemassa erottuvat halavan eminorkot hyvin, erityisesti nyt kun niitä peittää ohut lumikerros.