Valtavaaralla harmaana päivänä

Pohjoistuuli liikuttaa sumuja Rukan ja Valtavaaran välissä. Alempana lämpötila on nollassa, mutta Vuosselin rinteen mittari näyttää kahta miinusastetta. Pujahdan polulta metsään ja lähden nousemaan ylös Valtavaaran rinnettä. Suurten puiden suojassa ei tuuli tunnu.

Oksat rasahtelevat ja nuori poro porhaltaa ohitseni. Se jää vähän matkan päähän tuijottamaan.

Vähän myöhemmin näen saman poron kuusen juurella lepäilemässä.

Valtavaaran alue on mukavaa kävelymaastoa. Monin paikoin löytyy pieniä soita, jotka nekin ovat yleensä helppoja ylittää.

Naavapartapuiden katseluun ja kuvaamiseen en kyllästy. Ja Valtavaaralla niitä riittää.

Kestävöitetty polku johtaa Valtavaaran laelle. Sinne en nyt mene, vaan jatkan omia reittejä. Tavoitteenani on löytää mahdollisimman helppo lumikenkäreitti Valtavaaran laavulle. Sulan maan aikaan on hyvä tehdä maastotutkimuksia.

Sumuisessa maisemassa on viehätyksensä.

Valtavaaran lammen yllä on myös sumua. Takarannan laavua ei näy, mutta sumun keskeltä kuuluu lasten ääniä.

Kuin metsänhaltijan olohuone, jossa on sammalmatto ja havuoksaseinät, keskellä kelopuinen taideteos.

Noin viidenkymmenen metrin päässä vilahtaa mustaa. Käännyn kiireesti tulosuuntaani kun tunnistan Valtavaaran hullun metson. Mutta metso on huomannut minut, se lentää eteeni ja hyökkää päälle samantien. En siinä osaa muuta kun kohottaa saapasta eteen. Siinä sitten kaadun, mutta onnistun ryömimään lähimpien puiden ja pensaiden taakse suojaan. Metso kulkee edestakaisin puun takana, kaula kenossa ja pyrstö pystyssä. Kun vähän rauhoitun, niin muistan taskussa olevan pokkarikameran. Puiden oksien raosta kurkottelen pokkarilla. Ensimmäiset kuvat ovat epäteräviä kun käsi tärisee.

Alan perääntyä taaksepäin. Kuljen takaperin ja siirryn puun luota toiselle koko ajan metson liikkeitä tarkkaillen. Metso ei enää seuraa. Se on varmaan tyytyväinen kun sai tunkeilijan karkoitettua. Olipa taas kokemus. Neljä vuotta sitten jouduin vastaavaan tilanteeseen samalla paikalla.

Kun olen saanut riittävästi välimatkaa, istahdan kannolle rauhoittumaan.

Poikkeuksellisen lämmin syksy on jatkanut kasvukautta Koillismaallakin. En ole ennen edes osannut etsiä suppilovahveroita enkä kanttarelleja Kuusamosta, mutta metsäkävelyillä löysin kumpaakin lajia ja vielä hyväkuntoisina.

Tämä on sitä aikaa josta sanotaan, että kesä ja talvi tappelevat. Toisaalta yön jälkeen koivunoksat ovat huurteessa, mutta toisaalta.....

... maastosta löytyy kukkiva puolukka.

Rukalla on jo aloitettu laskettelukausi. Menneen talven lunta, eli viime talven lunta säilöttynä on levitetty laskettelurinteeseen.

Pietayrtti taustanaan laskettelurinne.

Ensimmäiset laskijat pääsivät mäkeen 10.10. klo 10.

Päivitystä marraskuussa 2021: enää ei tarvitse etsiä lumikenkäpolun suuntia Valtavaaralla, koska merkittyä talvireittiä pääsee läpi talven Valtavaaranlammelle ja ylös tuvalle saakka. Enkä ole enää vuosiin nähnyt hullua metsoakaan.