Aamun valossa Sorsavedellä

Auton lämpömittarilukemat vilistävät kymmenen miinusasteen kylmemmällä puolella. Väliin näytössä komeilee lukema -12. Huhtikuun loppupuolen lukemiksi savolaismaisemissa se on aika paljon. Mutta ilman aamupakkasta en olisi liikkeelläkään. Yöpakkaset kovettavat kylätiet betoniksi, joten huoletta voin  ajella Sorsaveden peräkulmille. Aikaista herätystä se tietää, koska takaisin on tultava ennen kuin auringon lämpö pehmittää tien.

Pääsiäisestä lähtien retkien kulkuvälineenä on ollut potkukelkka. Viime vuosina, vai olisiko peräti vuosikymmeninä, ei ole ollut mahdollisuutta kulkea jäällä huhtikuun loppupuolella. Yli 50-senttinen jää kestää kyllä kun muistaa varoa siltojen alusia ja virtaavia salmia.

Mukana kulkee myös lumikengät. Vaikka maa on paljastunut lumen alta monin paikoin, niin metsän varjopaikoissa saattaa olla puolen metrin hanki.

Tulen Koholahdelle juuri sopivasti samaan aikaan kun nouseva aurinko alkaa hipoa rantakallioita.

Jääkuoren alla virtaava vesi kimaltelee kultaisena aamun valossa.

Punaiset rahkasammalmatot punaisessa valossa.

Kurvaan Kohoselältä Kuvajanniemen kylkeen ja salmesta Kuvajanlahdelle.

Jääputous on taas muuttanut muotoaan siitä kun sen viimeksi näin pääsiäisen aikaan. Se on pienentynyt ja värikin on muuttunut.

Jätän potkukelkan rannalle, laitan lumikengät jalkaan ja lähden nousemaan rinnettä putouksen viereltä.

Jääseinämä jatkuu pitkälle ylärinteeseen.

Pääsiäisenä kuvaamani jäämaailma, eli jään peittämä varvukko, on latistunut ja sitä peittänyt kirkas jääkuori vaalentunut. Mutta edelleen seinämästä löytyy hienoja yksityiskohtia.

Etsin jyrkänteen alapuolelta paikkaa, josta pääsisin nousemaan vuoren päälle. Vuori on pohjoisosastaan hyvin jyrkkä ja alaosaa kiertää monen metrin korkuinen pystysuora seinämä. Sitten löydän hirvien kulkureitin ja hirven jälkiä seuraamalla pääsen kiipeämään ylös. Vuoren etelä- ja länsipuoli on vielä varjossa.

Vuoren pohjois- ja itäpuolella on täysi talvi. Lumikengät on tarpeen, koska pakkasista huolimatta puiden juurella hangen pinta ei ole kovettunut kantavaksi. Jäljistä päätellen hirvetkin ovat kahlanneet syvällä hangessa.

Laskeuduttani vuorelta käyn vielä kuvaamassa kallion sammalia. Valon suunta on vuorella käyntini aikana muuttunut ja nyt kalliojyrkänteen sammalet esittäytyvät kohdevalossa. Ketunlieko ei ole kovin yleinen Sorsavedellä.

Lähikuvia Koholahden ja Kuvajanniemen värikkäistä sammalista on mahdollista ottaa vain nyt. Kesäaikaan jyrkänteen viereen pääsee kyllä veneellä tai kanootilla, mutta keikkuvasta vesikulkuneuvosta kuvaaminen on hankalaa.

Pujahdan Kuvajankannaksen poikki Mustalahden puolelle. Kuvajanniemen komeat kalliot ovat siinä heti vastassa. Siinä olisi lisää kiipeiltävää, mutta se saa jäädä toiseen kertaan, iltapäivän ja illan valojen aikaan tutkittavaksi.