Pääsiäisristeily Sorsavedellä

Luulin, että Savossa, yli neljäsataa kilometriä Kuusamosta etelään, olisi jo keväistä, mutta kylmät pohjoisvirtaukset ovat tuoneet tännekin talven takaisin ja sen myötä nyt pääsiäisen aikaan on talven parhaat potkukelkkailu- hiihto- ja moottorikelkkakelit.

No, onhan tuo otsikko vähän harhaanjohtava, mutta on siinä perääkin. Pitkäperjantaina risteiltiin Sorsavettä moottorikelkalla. Sorsavesi on lähes 20 kilometriä pitkä, joten yhdessä päivässä potkukelkalla ei ehtisi kovin moneen paikkaan. Nyt pääsin moottorikelkan kyytiin nuoremman sukupolven edustajan ollessa ohjaimissa. Päivän aikana tuli katsottua useita mielenkiintoisia paikkoja eri puolilla Sorsavettä.

Kilpikoskella on sen verran virtausta, että sulaa vettä on parinsadan metrin matkan.

Joutsenet eivät välitä kelkalla liikkuvista, mutta kun kelkka pysähtyy, nousen kyydistä ja otan kameran esiin, niin ne alkavat liikehtiä levottomasti.

Kuvajanlahden jääputoukset ovat jo jossain vaiheessa alkaneet sulaa, mutta muutaman kylmän yön jälkeen on muodostunut uusia jääpuikkoja.

Kallioseinämä jääputouksen vieressä on kiinnostavan näköinen. Jäätyvää vettä tippuu koko ajan kalliopintaa pitkin ja jääpuikot kasvavat.

Lumen alta ovat paljastuneet Kuvajanlahden kallioiden värikkäät sammalmatot.

Sammalpinta on kuin samettia. Luonto osaa värisoinnuttelun.

Jäätynyt kalliopinta taustanaan värikkäät sammalet.

Kiipeän jyrkän jääseinämän viereen. Kun näen jyrkänteen juuren jäämaailman, huikkaan alhaalla odottavalle retkikaverille, että nyt täällä menee vähän pitemmän aikaa. Valo osuu puiden raosta juuri sopivasti jääveistoksiin, jotka varvukon päälle tippunut jäävesi on muovannut.

Matka jatkuu yli Kohoselän Koppasaarille. Se on tuttu paikka kesän melontaretkiltä. Nyt ensimmäistä kertaa kuvaan saaria jään pinnan tasosta.

Virtasalmi on nimensä mukainen. Kannot rannalla ja vedessä muistuttavat ajasta, jolloin Sorsaveden pinta oli matalammalla. Kilpikosken ruoppaus (1900-luvun alkupuolella?) on nostanut Sorsaveden pintaa.

Tuomarselällä on Etelä- ja Pohjois-Savon raja. Sorsaveden suurin saari, n. 160 hehtaarin kokoinen Niittysalo on Etelä-Savon puolella. Kierrämme Niittysalon ympäri. Jäällä näkyy hirvien ja kettujen jälkiä. Korppi lentelee pienen saaren yläpuolella ja muutama lokkikin on jo tullut. Poikkeama suolle paljastaa majavan tuoreen työmaan.

Niittysalon pohjoisosasta löytyy mahtavankokoiset Karhukivet.

Kolmensadan metrin päässä Karhukivistä, lahden keskellä, on ylösalaisin käännettyä pataa muistuttava kalliosaari. Kartassa sillä ei ole nimeä, mutta Kalliosaari olisi osuva nimi. Olen monesti melonut kajakilla saaren ympäri ja etsinyt rantautumispaikkaa, mutta todennut rantautumisen mahdottomaksi. Veneellä ja kanootilla rantautuminen onnistuisi. Nyt pääsen kiipeämään kallion laelle maisemia katsomaan.

Kuva kertonee miksi rantautuminen saareen on hankalaa.

Palaamme eteläiseltä Sorsavedeltä takaisin Koholahdelle. Päivä on pitkällä, joten tarvitaan evästä.

Tässä valmistuu tuhti makkaralla terästetty lihapiirakka juniorin tapaan. Sinapilla ja ketsupilla maustettuna tietysti.

Havukan kalliota ei koskaan voi ohittaa pysähtymättä. Kalliojyrkänteellä pesivä korppi ei pidä tunkeilijoista, vaan lentelee yläpuolellamme äännellen varoitusta. Jatkamme matkaa sen enempää sitä häiritsemättä.

Minulle ennennäkemätön Sorsaveden nähtävyys on luola Kiviniemen itärannalla. Luolaan on pudottauduttava noin puolitoista metriä ja luolan seinämä on jäinen. Minulta jää menemättä luolaan, mutta nuorempi ja ketterämpi jälkikasvu solahtaa luolan syvyyksiin pokkarikameran kanssa.

Luolaan tulee valoa paitsi luolan suulta, myös pienestä halkeamasta ylempää. Se on kuin kattoikkuna.

Kalliohalkeamaan kiilautunut säännöllisen muotoinen kivipaasi on kuin aseteltu paikalleen pitämään seiniä pystyssä.

Kun retkikaveri on saanut itsensä punnerrettua ylös luolasta, lähdemme paluumatkalle. Mielessä on mökkisaunan löylyt pitkän retken päätteeksi.

sijainteja kartalla (Paikkatietoikkuna): luola , Karhukivet , kalliosaari , Havukkakallio , jääputous