Korouoman jääputouksilla

Odottelimme sopivaa säätä Korouoman retkelle jo jonkin aikaa. Kun matkaa Kuusamosta Korouomaan on yli sata kilometriä, niin Korouoman retkeä ei tule tehtyä kovin usein ja tottakai haluaisi silloin parhaan mahdollisen retkeilysään. Tähän aikaan kevättalvesta on myös otettava huomioon tien kunto. Neljän kilometrin sivutieosuus päätieltä Saukkovaaraan sohjoontuu lämpiminä päivinä, jolloin tavallisella henkilöautolla ei pääse perille. Tai, saattaa yöpakkasen jälkeen päästä, mutta voi olla, että ei pääse pois kun tie pehmenee päivän mittaan auringossa. Viikonlopun sääennuste muuttui jatkuvasti ja suunniteltu retkipäivä vaihtui samaan tahtiin. Foreca lupasi lauantaille melko pilvistä, mutta norjalaiset, eli Yr.no oli opitimistisempi. Päätimme luottaa Yr.noon. Mikä parasta, yöllä oli ollut viisi astetta pakkasta, joka riittäisi kovettamaan tien pinnan.

Yr.noon kannatti luottaa. Lähtiessä Kuusamossa satoi lunta ja taivas oli paksussa pilvessä. Posion keskustassa paistoi jo aurinko ja aurinkoista oli myös Saukkovaarassa, josta laskeutuminen Korouomaan alkaa.

Edellisenä yönä oli satanut muutama sentti uutta lunta. Olimme varustautuneet kävelysauvoilla ja kenkien liukuesteillä. Jyrkästi alas viettävää, paljon kuljettua polkua on liukkaalla kelillä hankala kävellä. Nyt ei liukkaus haitannut, koska tuore lumi oli jäätynyt polun pintaan. 

Korouoman tunnetuin jääputous, Ruskeavirta, yllätti tällä kertaa valkoisella ulkoasulla. Satanut lumi oli jäänyt kiinni putouksen jääpuikkoihin ja muuttanut jääputouksen kuin kermavaahdolla kuorrutetuksi.

Putouksen alle pääsi nyt helposti, koska tallatut polut olivat jäätyneet. En kuitenkaan uskaltanut mennä ihan lähelle jääseinämää. Aamupäivänkin aurinko lämmittää jo, ja saattaa irrottaa jääpuikkoja seinämästä.

Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt jääseinämää näin komeana ja vieläpä kohdevalossa.

Retkikaverin ottama kuva antaa mittasuhdetta jääputouksen koosta. Aika pieneksi sitä tunsi itsensä tuon valtavan jäämassan edessä.

(kuva: k.myllyrinne)

Näkymä putouksen juurelta pohjoiseen, Purnuvaaran suuntaan.

Retkikaveri lähti laavulle tulien tekoon, ja minä lähdin Koronjään polkua kohti Mammuttiputousta. Uusi talvireitti on parantanut huomattavasti Korouoman talviretkeilyolosuhteita. Polku on tallautunut niin, että lumikenkiä ei tarvita. Tosin, näin keväällä lämpiminä päivinä lumi pehmenee ja alkaa upottaa. Siksi olimme liikkeellä aikaisin aamupäivällä.

Polun varren rotkomaisemat ovat mahtavat.

Mammuttiputous jää vähän kauemmas polusta. Putouksen lähelle vie polku, mutta se on jyrkkä ja liukas. Tyydyin poimimaan putouksen yksityiskohtia objektiivilla zoomaillen.

Mammuttiputouksen jääpuikkoihin ei lumi ollut tarttunut, vaan kaunis turkoosiin vivahtava jää hohteli kauniina.

Rotkon seinämässä on vaaleampi kohta. Aikojen kuluessa seinämästä on irronnut kiveä. Jyrkänteen alapuolella onkin valtava kivilouhikko.

Seinämässä erottuu hauska kohokuvio, Korouoman kivimies.

Savun tuoksu tuntui jo kauas kun lähestyin laavua. Nuotiotulen ja auringon lämmössä oli mukava istua ja syödä eväitä, että jaksoi nousta pois uoman pohjalta. Reilun kilometrin matkalla laavulta parkkipaikalle on sata nousumetriä.