Valoja yötaivaalla

Kuluvalla viikolla on ollut ainakin Pohjois-Suomessa täydellinen kevättalven sää. Yöt ovat olleet kylmiä, yli kahdenkymmenen asteen pakkasiakin on mitattu, mutta päivällä aurinko lämmittää. Tällä viikolla seurana oleva viisivuotias pikkuneiti on säädellyt ajankäyttöä ja harrastuksia, eli ohjelmaan on kuulunut ennen kaikkea Rukan pulkkamäkiin tutustuminen. Iltayöstä, kun muut ovat menneet nukkumaan, olen lähtenyt tähyilemään yötaivasta revontulien toivossa. Juuri nyt yötaivaalla ei muita valoa olekaan, koska kuu on pienimmillään.

Tähtitaivaan ja revontulien katselua kiusaa pilvisyys. Alkuviikon voimakas revontulimyrsky jäi pilvikerroksen taakse piiloon.

Seuraavana iltana taivas oli kirkas. Kun tulin järvelle, himmeä revontulivyö kulki koillisesta luoteeseen. Kohta sen molemmat päät syttyivät eloon, kaari kirkastui ja alkoi leimuta.

Kaaren molemmissa päissä nousi kohti taivasta punertavia pylväitä.

Eilisillalle oli taas ennustettu revontulia, joten alkuillasta odottelin laavutulilla taivaan tummumista. Tämä kuva on valaistu otsalampulla...

...ja tässä valoa antaa pelkästään nuotio.

Iltataivas oli vielä valoisa kun ensimmäiset revontulet alkoivat syttyä taivaalle.

Mutta, niin siinä kävi, että sitä mukaa kun taivas tummui, revontulet hiipuivat.

Päätin jäädä odottelemaan vähäksi aikaa ja kuuntelemaan jousenten juttelua. Kosken alapuolella on satoja metrejä sulaa vettä, johon on talvehtivan joutsenten lisäksi tullut muuttojoutsenia. Yön pimeydessä niitä ei näkynyt, mutta kuului.

Vähän ennen puolta yötä selvästi erottuva kaari nousi taivaalle. Ehdin jo innostua, mutta luonnossa asiat eivät aina tapahdu odotetusti ja niin siinä kävi, että kaari alkoi himmentyä.

Kulkiessani metsäpolkua autolle en sytyttänyt otsalamppua, vaan kokeilin pimeässä kulkemista. Vaikka valon sammuttua pimeys vaikutti täydelliseltä, niin hetken kuluttua silmä harjaantui näkemään paremmin.