Linturetkiä, taidetta ja taivaantulia

Pitkän viikonlopun sukulaisvierailulle Kittilässä oli asetettu monenlaisia toiveita. Jo yhtenä päivänä toiveista toteutui monta. Olen kauan halunnut käydä katsomassa Kutunivan talvehtivia joutsenia. Toinen lintuihin liittyvä toive oli nähdä Äkäsmyllyn taviokuurnat. Kolmas toive oli päästä vihdoinkin vierailemaan Särestössä, Reidar Särestöniemen taidegalleriassa ja taiteilijakodissa. Iltayön revontulet kruunasivat monipuolisten tapahtumien päivän.

Kutuniva on pieni sulapaikka Jerisjoen suulla, Muonio-Raattama-tien varrella. Kutunivalla on jo vuosien ajan talvehtinut useita joutsenia. Nyt paikalla oli kolme joutsenta. Ensimmäinen kohtaaminen joutsenien kanssa ihmetytti. Kun joutsen yleensä ihmisen havaitessaan siirtyy kauemmas, niin nämä päinvastoin alkoivat vähän kerrassaan tulla lähemmäs kuvaajaa. Ne ovat varmaan tottuneet rannalla seisojiin, ehkä ne ovat tottuneet samaan ruokaakin kävijöiltä.

Nyt oli menossa pesut ja puhdistautumiset. Yksi joutsen sukelsi kaula pitkällä vartaloaan keikuttaen. Sen jälkeen se aloitti höyhenpuvun sukimisen.

Koskikarojakin oli paikalla muutama. Laulu kaikui kauniina.

Se oli mukava kohtaaminen. Joutsenet touhuilivat omiaan, eikä rannan yleisö näyttänyt niitä häiritsevän.

Aamupäivä oli pilvinen. Vain pieni selkeä kaistale oli nähtävissä taivaalla Jerisjärven yläpuolella.

Äkäsmyllyn pihapiirin rakennukset ovat paksun lumikerroksen peittämiä. Jokivarren pienen ladon katolla on varmaan 70 senttiä lunta.

Virittelemme laavun tulisijaan makkaranpaistotulet ja kaivoimme eväsleivät esiin. Se oli merkki myllypihan ympäristön linnuille. Kohta paikalla olivat lapintiaiset ja kuukkelit. Ripottelin hangelle murskattua pähkinää. Lapintiaiset alkoivat kuljettaa niitä kätköihinsä. Jostain syystä kuukkelit eivät vaikuttaneet kovin kiinnostuneilta tarjoilua kohtaan. Ovat varmaan tottuneet saamaan jotain parempaa.

Myllykahvion ruokinnalta tapasimme taviokuurnapariskunnan. Ne olivat huomattavasti arempia. Ehdin saada pari epäterävää kuvaa koiraslinnusta ja yhden vielä epäterävämmän naaraslinnusta, mutta sitten ne lensivät lähimetsään eivätkä enää palanneet.

Iltapäivällä selkeni. Ajelimme sivuteitä Kaukosen kylään, josta käännyimme Särestön tielle. Toistakymmentä kilometriä kapeaa sivuteitä ja olimme perillä Ounasjokirannassa, Reidar Särestöniemen kotitanhuvilla. Museoalue on idyllinen paikka, kaukana kaikesta. Alueella on vanhan Särestön pihapiiri, kahvilarakennus, galleria ja siitä noin 200 metrin päässä, vaaran rinteessä ateljeerakennus.

Galleria on valmistunut vuonna 1972.

Gallerian sisätilan tunnelmaa. Suuret, värikkäät maalaukset ovat tässä ympäristössä kotonaan.

Leveät puuportaat vievät yläkertaan, josta avautuu hätkähdyttävä näky. En osannut odottaa näkeväni uima-allasta tässä ympäristössä. Uima-altaan lisäksi toisessa kerroksessa on sauna.

Gallerian vieressä ollut asuin- ja ateljeerakennus on tuhoutunut tulipalossa vuonna 1977. Uusi ateljee ja asunto on rakennettu kauemmas muista rakennuksista. Se on valmistunut vuonna 1978, eli Reidar ehti asua uudessa talossaan vain kolme vuotta, koska hän kuoli vuonna 1981.

Rakennuksen ensimmäisen kerroksen toisessa päässä on asuintiloja, kuten tämän viihtyisä tupa. Viherkasvit saavat tilan tuntumaan kodikkaalta.

Ateljeessä korkeutta ja kokoa.

Vanhan Särestön päärakennus on vuodelta 1873. Pihapiiriin kuuluvat myös navettalatorakennus ja talli. Pihapiiri aukeaa Ounasjoelle, joka on ennen ollut ainoa kulkuväylä. Tie Särestöön on valmistunut vasta vuonna 1985, jolloin Särestön museo avattiin.

Vanhassa Särestössä voi kurkata Reidarin synnyinkodin elämään. Tuvassa aika on pysähtynyt. Voisi melkein kuvitella Reidarin Anttu-veljen veistävän tuvan nurkan höyläpenkillä, tai keittiöstä kuuluvan kattiloiden kolinaa.

Iltayöstä oli vielä loppunäytös tapahtumarikkaalle päivälle, kun revontulet syttyivät kuun valon lisäksi valaisemaan Ounasjoen rantamaisemia Könkään kylässä.