maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tiilikan hiihto

Luontoon.fi-sivu kertoo näin: Kansallispuistossa järjestetään maaliskuun alussa Tiilikan hiihto, johon osallistuu vuosittain parisataa hiihtäjää. Hiihtoreitti muodostuu kahdesta perinteisen tyylin lenkistä (7 ja 17 km). Ladut alkavat Sammakkoniemen opastuspaikalta, ja eväitä nautitaan Uiton kämpän pihalla. Tiilikan hiihto on yleisölle avoin ja maksuton. Voit sivakoida myös maastossa avaamalla omat latusi luontoon.

Pari vuotta sitten kävin hiihtämässä Tiilikkajärven kansallispuistossa hiihtotapahtuman jälkeisenä päivänä. Nyt satutin hiihtoretken Tiilikalle sunnuntaiksi, että pääsin osallistumaan Tiilikan hiihtoon. Niin oli tehnyt moni muukin. Järjestäjien ilmoituksen mukaan Tiilikalla hiihti eilen 372 erämaalatujen ystävää.

Aikaisin aamulla Tiilikalla on pilvistä, vain pieni punerrus taivaanrannalla kertoo, että pilvenraja ei ole kaukana. Kohtalaisesti puhalteleva luoteistuuli ja kymmenen pakkasastetta saa ilman tuntumaan aika viileältä. Lisään vaatekerroksia ja lähden hiihtämään kohti Uiton kämppää.


Sammakkotammen pysäköintipaikalta Uiton kämpälle on matkaa 3,5 kilometriä. Jäljistä päätellen taidan olla ensimmäinen hiihtäjä tänä aamuna. Kämpällä on vielä hiljaista. Uiton kämpältä lähtee kymmenen kilometrin latu, joka kulkee menosuunnassa järven itärantaa metsän keskellä aina kansallispuiston pohjoisrajalle, jossa se kääntyy Tiilikkajärvelle, ohittaa Kosevan kämpän ja palaa saaria ja niemiä sivuten takaisin Uiton kämpälle.


Nyt on jo pysähdyttävä vähentämään vaatekerroksia. Täällä metsien suojassa ei tuuli tunnu yhtään ja pilvikerroksen repeilystä voi päätellä, että kohta aurinkokin alkaa lämmittää.


Kilometrin päässä Uiton kämpältä on Tiilikanaution pihapiiri. Lunta on kertynyt reilusti rakennusten katoille.







Hangen pinnalla on erikoisia painaumia. Onkohan käynyt niin, että paksu lumikerros on nopeasti peittänyt suon niin että se ei ole päässyt jäätymään.




Latu kääntyy kansallispuiston rajalla laskeutumaan kohti Tiilikkajärveä. Ollaan myös Rautavaaran kunnan ja Sotkamon kunnan rajalla, eli samalla Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntarajalla.


Tiilikkajärven Pohjoislahdessa on Täyssinän rauhan rajakivi vuodelta 1595. Suurin osa kiveen hakatuista kuvioista on nyt lumen peitossa.


Tässä kaksi vuotta sitten otetussa kuvassa merkinnät erottuvat hyvin.


Pidän Kosevan kämpällä pienen evästelytauon. Pikkuiseen kämpään sopii pari yöpyjää. Vieraskirjan mukaan kämppä on ollut vilkkaasssa käytössä talviaikaankin.




Latu kaartuu etelän suuntaan. Mikäpä hiihdellessä, aurinko edessä ja tuuli takana.




Kelopökkelö ladun varressa pysäyttää. Mitkä värit ja kuviot!





Kymmenen kilometrin hiihtolenkki kiertyy takaisin Uiton kämpälle. Nyt on pihalla vilkkaampaa (vaikka tästä kuvasta sitä ei huomaa)


Hiihtäjille on tarjolla nokipannukahvia, mehua ja rinkeleitä.


Evästelyn jälkeen jaksaakin hyvin hiihdellä viimeiset kilometrit kämpältä Sammakkotammelle.




Tiilikkajärven vedet lähtevät Tiilikkajokea Vuoksen vesistöön. Joen alkupää on ihan Sammakkolan parkkipaikan lähellä.

12 kommenttia:

  1. Noissa alun kuvissa saattoi aistia aamun rauhan. Kaunista on, jokikin jo niin maaliskuun näköinen, vettä virtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista oli hiihtää, vaikka kyse oli hiihtotapahtumasta.

      Poista
  2. Nauliinnuin katsomaan noita vanhoja rakennuksia, ne ovat omalla tavallaan niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiilikanaution pihapiiri on upea kokonaisuus vanhoja, alkuperäisiä rakennuksia.

      Poista
  3. Kelopökkelön uurteet ovat kauniita.
    Etenkin ensimmäinen ja viimeinen maisemakuva viehättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juutuin pitkäksi aikaa tuijottelemaan tuota pökkelöä. Ohihiihtäjät varmaan ihmettelivät.

      Poista
  4. Hienot on maisemat ja keli. Keväällä olisi tarkoitus käydä tuolla. Minulla hiihtäminen tyssäsi aikoinaan suksien voitelun vaikeuteen. Olisi kyllä kiva vielä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli sama ongelma aikoinaan. Ostin sitten pitopohkasukset (niissä on sellainen salmiakkikuvio keskellä suksea) seitsemän vuotta sitten. Niillä olen hiihdellyt ja voin sanoa, että pitävät lähes aina paitsi silloin kun latu on ihan jäässä. Luistavat myös joko hyvin tai kohtalaisesti riippuen lämpötilasta. Suosittelen.

      Poista
    2. Olen muutaman vuoden pärjännyt pitopohjasuksilla. Pehmeä ja kostea uusi lumi on hankala pitopohjasukselle, mutta koneladuilla niillä on hyvä hiihtää. Viimeisin uutuus pitopohjasuksissa on karvapohjat. Niitä en ole kokeillut, mutta olen kuullut monen niitä kehuvan.

      Poista
  5. Vau, miten hienoissa maisemissa pääsee hiihtelemään! Kesällä suoalueet ovat varmaan mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiilikan suot ovat harvinaisia siinä suhteessa, että ovat säilyneet ojittamattomina. Alkuperäistä suoluontoa siis.

      Poista