Melontaa Tiilikalla, osa 1

Koska edellisestä melontaretkestäni Tiilikalle on kulunut jo 27 vuotta, niin nyt on aika palata kansallispuiston vesille kajakin kanssa.  Olen toki tässä välillä käynyt Tiilikan polkuja kulkemassa ja viime talvena hiihtoretkellä. Mukaan on nyt pakattu myös teltta ja muut yöpymistarvikkeet.

Auto jää Pohjoisniemen parkkipaikalle. Toinen mahdollinen lähtöpaikka olisi ollut kansallispuiston etelälaidalla Sammakkotammen lähellä.

Pohjoisniemen kajakkilaituri on Kuopion lähivesien rantautumispaikoista tuttua mallia. Kätevä keksintö.

Tiilikka on noin viisi kilometriä pitkä ja leveimmillään vähän päälle kilometrin kokoinen järvi. Se on kokonaan kansallispuiston sisällä, joten tällä järvellä on luonnonrauha taattu. Metsähallituksen Uittokämppä, Tiilikanaution torppa ja Kosevan autiotupa ovat järven rantojen ainoat rakennukset.

Päivä on aurinkoinen, mutta tuuli on voimakas. Lumpeiden kuvaaminen ei tahdo onnistua keikkuvasta kajakista. 

Kuvausyrityksiäni tarkkaillaan yläilmoista. Järven vakioasukas tuli katsomaan kulkijaa.

Tiilikalla riittää hiekkarantoja mutta rantautuminen ei ole sallittua joka paikassa. Esimerkiksi viereisessä Kalmoniemessä on lupa kulkea lumettomana aikana vain poluilla.

Koirakiven tulipaikan edustalla on myös hiekkarantaa.

Päiväkahvin aika.

Tiilikan vesi on puhdasta vaikkakin humuspitoisuuden vuoksi ruskeaa.

Koirakiven ranta

Koirakiven tulipaikalta on noin kolmesataa metriä Tiilikanaution torpalle. Suurin osa matkasta kuljetaan puoli metriä leveää pitkospolkua.

Mäkirinteessä on lähde. Huomio kiinnittyy lähteen reunalla olevaan juomakuksaan ja sitä kannattelevaan pidikkeeseen. Kuin lintu roikottamassa saalista.

Keräsin tähän kuvakoosteen muutamista Tiilikan kansallispuiston käyttöesineistä jotka ovat kuin taideteoksia.

1. huussin ovensalpa 2. huussireiän kannen nuppi 3. kuksa ja pidike
 4. huussin kuivikekauha 5. makkaratikku- ja astiateline 6. tulitikkuja säänsuojalokerossa

Tiilikanaution pihapiiri näyttää luultavasti samalta kuin se on näyttänyt satoja vuosia.

Jatkan matkaa vesillä. Hento piipitys paljastaa ranta-asukkaat. Sääksen koti on näköalapaikalla.

Melon hitaasti rantoja seuraten ja maisemia katsellen. Rannalta löytyy harvinainen valkoinen kanerva.

Yöpymispaikaksi valitsen Venäjänhiekan lähes parisataa metriä pitkän hiekkarannan peränurkan.

Hiljaista on hiekoilla. Rantautuessani nuotiopaikalla oli retkeilijöitä, mutta yöksi ei jäänyt muita.

On minulla seuraakin. Västäräkit kulkevat pitkin rantaa. Ilmeisesti laineet tuovat syötävää järvestä.

Pieni sivuaurinko näkyy hetken aikaa läntisellä taivaalla.

Venäjänhiekka on ilta-aurinkopaikka. Laskeva aurinko värjää hiekan punertavaksi.

Katselen teltan oviaukosta tummenevaa iltataivasta. Taustamusiikkina soi aaltojen kohina rantahiekkaan. Pujottaudun maukuupussiin ja nukahdan melkein heti.

Melontaretki Tiilikalla jatkuu...